Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Erik Ahonen on kuunnellut uusvanhaa soulia ja muistellut kadonnutta Tukholmaa.
1
Olen jo vuosia sitten lopettanut modernin listapopin seuraamisen, koska satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta tuo musiikki ei anna minulle enää mitään, valitettavasti. Sen verran lujassa nuorena aloitettu musiikkiharrastus kuitenkin on, että edelleen tutkin aina silloin tällöin Spotifyn uutuuslistauksia yrittäen löytää puuduttavan hutun seasta jotain ikämiestä kiinnostavaa. Ja luojan kiitos, löytyyhän sellaista, kunhan jaksaa kaivaa.
Tuoreimpiin ilonaiheisiin kuuluu yhdysvaltalainen soul-laulaja Brian Owens, joka on yhdessä The Royal Five -yhtyeen kanssa julkaissut hienon singlen Cool Water (Justice Runs Down Like) / Sparrow. Kymmenminuuttinen Cool Water on kuin muistuma Marvin Gayen kulta-ajoilta 1970-luvun alusta. Komppi on viekoittelevan funky, jousisovitukset aistikkaan vaihtelevia ja laulu kuulostaa tulevan asiaansa uskovan miehen suusta. Lisäksi herra näyttää kuvissa aivan 1970-luvun soulmieheltä!
Marvin Gayen What’s Going On -albumi nosti aikanaan soulin niin hienostuneelle tasolle, että sen laatu huimaa edelleen. Samaa ei voi tehdä toistamiseen, mutta Owens jatkaa tuota perinnettä nautittavasti. Singlen toinen biisi Sparrow on muuten Marvin Gayen sävellys.
Samalta hiukan nostalgiselta pohjalta juutuin kuuntelemaan myös ruotsalaisen Weeping Willowsin uutta kipaletta Butterfly. Siinä on niin armottomasti 1960-luvun lopusta muistuttava meininki, että olisi helppo kuvitella Joukon ja Kostin levyttäneen sen aikanaan suomeksi. No, bändillä lienee ollut mielessään enemmän Scott Walker kuin Vetelin soulveljekset, mutta silti!
2
Olin nuorena monena vuonna Tukholmassa kesätöissä, mikä silloin oli lähes maan tapa. Noista vuosista lähtien kaupungilla on ollut erityinen paikka sydämessäni, vaikka moni asia onkin muuttunut.
Äskettäin lainasin kaveriltani viiden dvd:n boksin Stockholm – Århundrates film, Stockholmspärlor av Jan Bergman. Se on hieno kooste Tukholmaa käsittelevistä uutisfilmeistä vuosilta 1897–1969. Tamperelaisittain ”ajankohtaiseksi” koosteen tekevät lukuisat katsaukset Tukholman raivokkaaseen rakennusbuumiin sotavuosien jälkeen. Yhtä hyvin voisi tosin puhua repimisbuumista, koska parissa vuosikymmenessä esimerkiksi vanha Norrmalmin alue katosi täysin ja tilalle tulivat muun muassa Hötorg Cityn tornitalot ja ihmiset osin maan alle ohjannut Sergels torg.
Töiden edistyessä kritiikkikin lisääntyi, mutta ajan hengen mukaisesti kovin rajua vastarintaa ei esiintynyt. Jälkikäteen kaupungin sydämen repiminen maan tasalle on kyllä herättänyt kauhistelua. Tukholmalaisten onneksi Gamla Stan sentään löysi puolustajansa, eikä sitä isommin tuhottu.
Tukholman keskusta oli 1960-luvulle tultaessa vielä pahempi rakennustyömaa kuin Tampereen keskusta nykyisin. Täällä tosin rakennetaan joukkoliikennettä, kun taas Tukholmassa mullistusta perusteltiin räjähdysmäisesti kasvaneen yksityisautoilun sujuvuudella. Metroakin toki kehitettiin, mutta elintason noustessa ajatus oli pitkään se, että jokaisen tukholmalaisen pitäisi voida hankkia oma auto.
En muuten lainkaan vastusta Tampereen ratikkaa, mutta mieleen on kyllä tullut kysymys, että olisiko sen voinut rakentaa toisinkin – siis niin, että raiteet olisi tehty pätkä kerrallaan valmiiksi asti, eikä pidetty koko kantakaupunkia rakennustyömaana vuodesta toiseen.
Sen sijaan kauheaan intoon pykätä pikkukaupunkiin ”pilvenpiirtäjiä” suhtaudun nihkeästi. Saa nähdä, mitä kannesta ja areenasta tulee, mutta en löisi vetoa sen puolesta, että kaupunki muuttuu projektin ansiosta viihtyisämmäksi. Enempi pelkään Tukholman Norrmalmin (tai Helsingin Pasilan) kaltaista kalseaa kaupunkiympäristöä betoniramppeineen ja tunneleineen, joita sitten jatkossa ”elävöitetään” loputtomilla puuhasteluprojekteilla.
3
Markus Partasen toimittama radiosarja Jazzlegendat Suomessa päättyi juuri, mutta se ei sinänsä haittaa, koska kaikki jaksot ovat pysyvästi kuultavissa Yle Areenassa.
Sarjaa voi hyvin kutsua kulttuuriteoksi, koska Yleisradion aikanaan Helsingin Kulttuuritalolla tekemät äänitykset ovat keskimäärin tasokkaita ja esiintyjät alansa aatelia: Duke Ellington, Dizzy Gillespie, Ella Fitzgerald, John Coltrane ja niin edelleen.
Kaikilta artisteilta on toki saatavilla runsaasti levytyksiä, mutta se, että nämä kuuluisat keikat on tehty Suomessa, tuo äänityksiin tunnelmallista lisäarvoa.
Markus Partanen on vihjaillut, että kunhan arkistojen penkominen jatkuu, luvassa voi olla vielä lisääkin jazzin historiaa. Peukut pystyyn!
4
Näillä ”palstoilla” on jo kehuskeltu Sara Hildénin taidemuseon kesänäyttelyä Out of Office, mutta koska on kyse kunkin kirjoittajan omista parasta nyt -kokemuksista, palaan vielä asiaan.
Museo juhlii 40-vuotista olemassaoloaan ja niinpä kesänäyttely on onnistuneesti koottu sen omista kokoelmista. Pitkän linjan Hildénin-kävijät ovat tietysti nähneet kokoelman Picassot ja Légerit usein ennenkin, joten huomio kiinnittyy tuoreempiin hankintoihin. Tekijänimiä voisi luetella montakin, mutta poimittakoon tällä kertaa esiin vaikkapa Marika Mäkelän hyperkauniit työt ja Marianna Uutisen teokset, jotka kuuluvat mielestäni hänen tuotantonsa kärkipäähän.
Näyttely on avoinna 25.8. asti. Mainittakoon, että huvipuistolippua ei näyttelyyn päästäkseen tarvitse ostaa.
5
Kun ei ole liiemmin rahaa, eikä kauheasti energiaakaan, voi aina korostaa elävänsä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Niinpä kerron, etten tänä kesänä ole aikeissa lentää ulkomaille, vaan pysyttelen omalla reviirilläni ja panostan lähimatkailuun.
Voipaalan kesänäyttelyssä jo poikkesin, ja suunnitelmissa on käydä lähiaikoina Kuokkalan museoraitilla Lempäälässä. Sinne pääsee nopeasti junalla, eikä maksa paljon.
Junalla pääsee halvalla myös Nokialle, jossa toimii kulttuurikeskus Tehdas 108, jota ajattelin käydä vilkaisemassa.
Olisihan noita paikkoja, mutta en nyt mainitse muita, ettei tule itselle paineita.
Erik Ahonen
