Kuva: Marita Nyrhinen

1

The Shubie Brothers on rumpali Janne Haaviston sooloprojekti. Yhtyeeltä on ilmestynyt viime vuonna mukaansatempaava albumi, It Takes A Village (Mufarang International, 2023).

Yhtye soittaa energistä instrumentaalimusiikkia, monet melodiat jäävät kivasti mieleen. Haavisto sanoi eräänä kesäpäivänä, että Shubie Brothers jatkaa siitä, mihin Laika & the Cosmonauts jäi. Arvioon on helppo yhtyä. Samankaltainen ote, melodisuus ja soundi ovat mukavia yhtymäkohtia.

Haaviston lisäksi lyömäsoittimissa häärää Abdissa ”Mamba” Assefa. Heleästi soittavat kitaristit Jussi Jaakonaho ja Miikka Paatelainen luovat kivan tunnelman. Musiikki on juuri sellaista, jota haluan kuunnella ajaessani autoa. It Takes A Village onkin soinut autoni cd-soittimessa nyt yli puoli vuotta, eikä kyllästymisen merkkejä ole.

2

Kymmenen vuotta sitten ilmestynyt kirjajärkäle 100 vuotta suomalaista animaatiota (Aalto ARTS Books, 2014) on kirja, jonka otan silloin tällöin esiin.

Kirjan kirjoittanut Tuula Leinonen on animaation ammattilainen muun muassa siinä mielessä, että hän on toiminut Aalto-yliopistossa opettajana ja tutkijana. Hän on myös työskennellyt tuottajana ja piirrosanimaatio-ohjaajana sekä animaattorina. Näistä lähtökohdista tuntuu luontevalta, että osaavan ihmisen käsissä syntyy monilta tahoilta saadun tiedon pohjalta koostettu kattava kirja.

Kun animaatiosaralta kuuluu uutisia, on kiva ottaa kirja esiin ja tutkia, olisiko kirjassa aihetta sivuavia lukuja. Sisältö on monipuolista ja perusteellista, kuten tutkijalta voi odottaa. Sänkylukemistoksi siitä ei ole, sillä kirjan neliskulmainen muoto ja lähes kahden kilon paino vaatii tukevan pöytäalustan. Hauskaa sen parissa on.

Animaatiokirjan visuaalinen asu on upea. Kuva: Marita Nyrhinen

3

Seinäjoen Kalevan Navettaan osui helmikuun alkupuolella laulaja Emma Salokosken ja kitaristi Jarmo Saaren duokonsertti. Se oli jatkumoa viime vuonna ilmestyneen debyyttialbumin Viileässä virrassa (Music Box, 2023) levynjulkaisukonserttisarjalle.

Pitkälti toistakymmentä vuotta yhdessä soittanut parivaljakko toi konserttiin esiin taitojensa monipuolisuuden. Salokoski on huippulaulaja ja tekstien tulkitsija ja Saari sellainen kitarataituri, että välillä hän kuulostaa isommaltakin orkesterilta.

Salokosken tunnetuimpia yhtyeitä ovat Emma Salokoski Ensemble ja Emma Salokoski & Ilmiliekki, joiden lisäksi hänet muistetaan mainiosta Quintessence-yhtyeestä.

Saari on yksi puolestaan multi-instrumentalisti ja yksi sukupolvensa omaleimaisimpia ja monipuolisimpia kitaristeja. Hän hallitsee kitaransa lisäksi muita, harvinaisiakin instrumentteja, kuten barokkisellon ja lasiharpun. Hän on tehnyt musiikkia myös elokuviin ja televisioon sekä teatterin lavoille, jopa koreografioihin.

Saaren suvereeni osaaminen tuli hyvin esiin konsertissa, jossa elektronisten sämpläysten keinoin kokonaisilmaisun sävy ja sointi muuttuivat tilanteiden ja tunteiden vaihdellessa kappaleesta toiseen.

Istumapaikka vaikutti siihen, miten musiikki ja erityisesti kitara kuului. Suosin yleensä eturiviä, jossa kuulee lavasoundeja. Niin nytkin.

Salokoski ja Saari jatkavat vielä maaliskuussa muutaman konsertin verran kiertuettaan eri puolella Suomea.

Jarmo Saari ja Emma Salokoski Kulttuurikeskus Kalevan Navetassa. Kuva: Marita Nyrhinen

4

Opettajanuraa tehneenä kiinnostaa, miten opettajainhuoneiden tapahtumia kuvataan tuoreessa berliiniläisen Ilker Çatakin ohjaamassa elokuvassa Opettajainhuone. Ja hurjia asioita tapahtuukin.

Työlleen tunnollisesti omistautuneen opettajan Carla Nowakin (Leonie Benesch) koulussa tapahtuu usein varkauksia. Yhtä hänen oppilaistaan epäillään, vaikkei todisteita ole. Carla yrittää selvittää asiaa ja sovitella tilannetta närkästyneiden vanhempien, itseriittoisten kollegoiden ja riitaa haastavien oppilaiden välillä. Eikä aikaakaan, kun opettajainhuoneessakin käy varkaita.

Sen huomattuaan Carla keksii hankkia todisteita. Niitä hän myös saa, mutta hieman arveluttavin keinoin. Tilanne kääntyy häntä vastaan. Valtataistelu alkaa viedä voimia koko yhteisöltä.

Mutkikkaassa verkostossa on tragikoomisia piirteitä; henkilö, jolla on parhaat aikomukset, saakin aikaan mitä pahimman ketjureaktion. Katsoja joutuu jännittämään, miten opettajan käy, kun hän yrittää tehdä oikein mutta ei enää pysty pitämään kiinni omista moraalisista normeistaan.

Ilker Çatak kertoo koulun ja luokkahuoneen mikrokosmoksen kautta, miten äkkiä sosiaaliset kuviot voivat romahtaa. Elokuva sai inspiraation todellisista tapahtumista, joita päätyi elokuvaankin. Çatak todisti jo lapsena elokuvassa kuvatun kaltaista tapausta, jossa opettajat vaativat oppilaita näyttämään lompakkonsa. Ohjaajan matematiikanopettajasiskon koulun opettajainhuoneessa kävi myös varkaita.

Loistavasti toteutettu, lähes kiihkoton Opettajainhuone kisaa parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnosta, joka jaetaan maaliskuun 10. ja 11. päivän välisenä yönä järjestettävässä gaalassa.

Leonie Benesch esittää opettajaa, joka joutuu pulaan. Kuva: Cinema Mondo / Judith Kaufmann / Alamode Film

5

Edellisenä päivänä kuuntelin mahtipontista ja melko taiteellista nykyjazzia, joka sai mukavasti tukanjuuren kutisemaan. Kävi niin, että seuraavana päivänä oli tasaantumisen aika. Niinpä otin esiin muutaman rauhallista musiikkia sisältävän albumin, joita kuuntelin nautiskellen samalla kun puuhastelin arkiaskareissa.

Viime vuonna Pori Jazzin Vuoden taiteilijan tittelin saanut pianisti Tuomo Uusitalo on julkaissut albumin Songs From Suspended Times (Eclipse Music, 2023). Levyllä kuullaan peräti 20 kappaleen mitä rauhoittavinta, suorastaan meditatiivista pianomusiikkia. Arta Jekabsone tuo mielenkiintoisella tavalla lauluosuuksiinsa värikästä ilmettä. Uusitalon omien sävellysten lisäksi albumilla soivat muutaman jazzstandardin mainiot sovitukset: Burt Bacharachin Alfie, Charlie Parkerin Passport, Jerome Kernin I’m Old Fashioned, Frank Loesserin Slow Boat To China ja Thelonious Monkin Reflections.

Myös Teemu Viinikaisen albumi Songs of Silence (Eclipse Music, 2022) päätyi rauhoittamaan tunnelmia. Viinikaisen sooloalbumin kappaleet ovat jazzpiireissä tunnettuja evergreenejä lukuun ottamatta Viinikaisen omaa, vajaan minuutin sävellystä Prologue. Thelonious Monkin, Duke Ellingtonin, Charles Mingusin ja Chick Corean klassikkokappaleiden lisäksi mukana on iskelmämusiikin puolelta tuttu Eduard Kolmanovskin säveltämä Rakastan elämää. Viinikaisen tyyni soitto ja rauhallinen tunnelma antavat aikaa ajatella.

Uusi tuttavuus on suomalaissyntyinen mutta Ruotsissa suurimman osan elämäänsä asunut laulaja-kitaristi Simon Zion, joka nousi maineeseen Ruotsin Idols-ohjelman kautta. Zion ja rumpali Ville Luukkonen julkaisevat huhtikuun alussa jazzstandardeja sisältävän albumin The Ballad Sessions, josta makupalaksi on jo ilmestynyt Thelonious Monkin säveltämä ’Round Midnight (Eclipse Music, 2024). Zionin samettinen ja lämmin ääni tuo mieleen trumpetisti Chet Bakerin, joka lauloi useamman albumin verran standardeja. Niinpä Bakerin balladit osuivat hyvin päivän kuuntelulistalle.

Baker astui mikrofonin eteen keväisenä päivänä 1954 laulaakseen ensimmäistä kertaa. Samalla hänen elämänsä ja uransa otti aika merkittävänkin käänteen. Bakerin ääni oli epätavallinen: pehmeäsointinen, jopa unelias. Hän lauloi kuin hyvä amatööri – täsmällisesti, samettisesti ja hennosti. Herkkä vibrato on lähes kuulumaton, mutta siellä se on. Hänen trumpettinsa soundi näissä lauluversioissa on hyvin sentimentaalinen mutta tulkintoihin vallan sopiva. Ensilevyn jälkeen Bakerin laululevyjä syntyi sittemmin muutama.

Sekä Zion että Baker edustavat evergreenien parissa konstailematonta ja perinteistä jazzlaulantaa, jota välillä kaipaan.

Marita Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua