Parasta juuri nyt (27.7.2021): Girls, Tangled Shoelaces, Alfa Antikva, Alice Coltrane, Finlayson Art Area

27.07.2021

Kuva: Alfa Antikva

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Aino Louhi on kuunnellut neljäkymmentä vuotta vanhoja levyjä, käynyt Turussa ja katsonut Girlsiä.

1

Tällaista palstaa kirjoittaessa sitä salaa toivoo, että voisi nostaa esiin jonkun tuoreen, maailmaa uudelta kantilta valaisevan asian, jota juuri kukaan muu ei olisi vielä ehtinyt noteerata, sen mahtavuutta tajuta. Mutta oikeastaan olen luovuttanut tämän toiveen suhteen jo aikaa sitten. En vain ole oleva sillä tavalla etulinjassa. Suuresta keramiikkakisastakin innostun varmaan vasta ensi talvena.

Niinpä tämän vuoden kesälomasarjani (tiedättehän, että kesälomalla on hyvä olla oma sarja? Sellainen, jonka maailmaan upota täydellisesti aamukahvia siemaillessa tai myöhään illalla, helteen pökerryttämänä, tuulettimen huristessa ja jääpalaa imeskellen) on ollut 2010-luvun HBO-klassikko Girls.

Toki katsoin Girlsiä sen ilmestymisen aikoihin. Pidin siitä, ja välillä en pitänyt. Sarjan hahmot tuntuivat rasittavilta ja käsikirjoitus poukkoili sinne tänne. Tilanteet katkeilivat ja päähahmo Hannah ei tuntunut löytävän onneaan sieltä mistä olisin katsojana tuolloin halunnut sen löytyvän.

Nyt, noin puoli vuosikymmentä myöhemmin sarja on loistava. Kokonaisuutena sen draamankaari on kestävä, kohtalaisen uskottava ja kiinnostava. Sarjan ”juoni” on enemmän elämästä kuin elokuvista – onnellisia loppuja ei ole, on vain hetkiä jolloin jokin asia tuntuu hyvältä ja toisia hetkiä, jolloin sama asia voi tuntua joltain muulta. Ihmiset ovat ärsyttäviä, hauskoja, itsekkäitä, raadollisen paljaita – ja kyllä, lopulta myös melko rakastettavia inhimillisyydessään. Puhumattakaan siitä, että Lena Dunhamin Hannah on itselleni edelleen suunnilleen ainoa kehollisesti samastuttava hahmo tv-sarjojen ja elokuvien historiassa.

Ja entäpä viimeisen kauden jakso American Bitch? Se käsittelee muun muassa vallankäyttöä, hyväksikäyttöä, puuttumisen vaikeutta, anonyymejä ulostuloja ja tarvetta tulla kuulluksi ja nähdyksi. Kuulostaa melko ajankohtaisilta teemoilta tänä helteisenä heinäkuuna Suomen musiikki- tai taidekentällä.

2

Kesän alussa kävin eräässä levykaupassa Helsingissä. Huomioni kiinnittyi hienon kannen perusteella uutuuslaarissa majailevaan levyyn. Mainostarrassa kerrottiin levyn olevan kokoelma australialaisen Tangled Shoelacesin 1980-luvun alussa levyttämiä kappaleita. Aha, ok.

Jostain syystä tuo levy – Turn My Dial – M Squared Recordings and More 1981–84 – jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni. Etsin sen käsiini, ensin suoratoistopalvelusta ja sitten fyysisessä muodossa. Ja niin Tangled Shoelacesista tuli kertaheitolla uusi lempibändini ja kokoelmasta virallinen kesälevyni vuodelle 2021.

Kolmen teini-ikäisen sisaruksen, Stephen, Lucy ja Martin Mackerrasin ja heidän naapurinsa Leigh Nelsonin yhtyeen musiikissa, jota kannen ”hypetarrassa” kuvaillaan psykedeeliseksi new waveksi, on ihanaa irtonaisuutta ja kokeilevuutta mutta samaan aikaan se on koukuttavaa ja hyväntuulista popmusiikkia. Siinä kuulee kaikuja monista tutuista bändeistä, joista osa on ollut olemassa vasta kauan Tangled Shoelacesin jälkeen. On hämmästyttävää, että yhtyeen jäsenet ovat olleet häthätää teini-ikäisiä levytysten aikaan.

Harmillinen juttu uuden vanhan suosikkibändin löytymisessä tietysti on, että lisää musiikkia Tangled Shoelacesilta on turha odottaa, ainakaan sellaista jossa olisi jäljellä murunenkaan näihin kappaleisiin taltioituneesta nuoruuden innosta ja viattomuudesta. Mutta ehkä se on hyväkin asia. Välillä on parempi tehdä vain yksi levyllinen ilahduttavaa musiikkia kuin 400 kappaletta joista 95% on melko yhdentekeviä tai jopa kammottavia (puhun sinusta, David Bowie).

3

Jälleen on vuotuisen Turun kesäreissun aika! Viime kesänä hehkutin Turun taidemuseon näyttelyitä ja sen ihanaa kahvilaa – ja toki siellä kannattaa tänäkin vuonna käydä viipyilemässä Maria Stereon posliinimosaiikkiveistosten ja -reliefien äärellä ja syödä kukkien terälehdillä silattuja leivonnaisia terassilla – mutta tällä kertaa intoilen kaupungin levykauppa- ja antikvariaattiskenestä.

8raita, Round Sound Records ja Levykauppa Asema olivat kaikki reitillä jonka päätepisteenä kimmelsi uuden omistajan myötä (kuulemani mukaan) melkoisen uudelleensyntymisen kokenut Alfa Antikva.

Alfa Antikvassa toimii Tampereen Laukontorin antikvariaatista tuttu konsepti: valtava tavaramäärä + viihtyisä järjestelmällisyys + leppoisa mutta innostunut asiakaspalvelu. (Toiseen potenssiin homman vie tietysti se, että jaloissa pyörii innokas antikvariaattikoira Litku.) Yhtä kuin kuin melko ilahduttava ja pökerryttävä löytöretki levyjen ja niteiden aarreaittaan!

Ihan tyhjin käsin tällaisesta paikasta tulee harvoin lähdettyä, mutta minkäänlaista ostamisen välttämättömyyttä ei tarvitse tuntea. Välillä pelkkä pöyhintäkin tekee onnelliseksi.

4

Kerran yöaikaan ystäväni luona vieraillessa laittoi hän soimaan ihmeellistä, utuista musiikkia, joka tuossa hetkessä jäi mieleeni jonkinlaisena jumalallisena väliintulona; musiikkia, joka saman tien nosti kyyneleet silmiin ja tuntui kauneimmalta musiikilta mitä koskaan olin kuullut.

Ystäväni oli onnistunut löytämään jostakin tukholmalaisesta levydivarista harvinaisen helmen muutamalla roposella: jazzharpisti Alice Coltranen hengellisiä hymnejä sisältävän albumin Turiya Sings. LP oli itse asiassa bootleg kasettijulkaisusta, jota ei löydy maailmasta senkään vertaa. Tiettävästi Coltrane – tuolloin, vuonna 1981 jo musiikkiteollisuuden taakseen jättänyt, omalla spirituaalisella matkallaan oleva Turiya – teetti kasetista vain pienen painoksen hengellisen instituuttinsa oppilaille ja vierailijoille. Kasetilla kuultiin Coltranen laulua ensimmäistä kertaa.

Siitä yöstä lähtien olen laiskasti etsiskellyt albumia matkoillani ja kuunnellut sitä toisinaan Youtuben kautta, toinen toistaan kauheampien mainosten keskeyttäessä hartaushetkeni tasaisin väliajoin. Välillä internetin epävirallinen levypörssi Discogs on muistuttanut minua sähköpostilla, että alkuperäinen c-kasetti olisi ostettavissa 700 eurolla.

Täten ilahduin aiemmin keväällä Turiya Singsin uudelleenjulkaisu-uutisesta ja ennakkotilasin levyn oitis hyllyyni. Tarkalleen ottaen kyseessä ei ole tuo myyttinen ”Turiya Sings –– Devotional songs in original composition with organ, strings and synthesizer”, vaan riisutumpi versio Kirtan: Turiya Sings, jossa kuullaan vain Coltranen laulua wurlitzer-urun säestyksellä. Sen tunnelma on intiimimpi mutta yhtäläisen harras, kaunis ja surumielinenkin. Levyn hymneissä kuuluu niin gospel, blues kuin klassisen musiikin harmoniatkin.

Kirtan: Turiya Sings on nyt saatavilla sekä suoratoistopalveluissa että levykaupoissa.

Coltranen poika Ravi Coltrane kertoo julkaisun taustoista haastattelusarjassa.

5

Tampereen ja lähialueiden kesänäyttelytarjonta on tänä vuonna yltäkylläistä ja tasokasta. On Mänttää, Laukon kartanoa, Haiharan Taidekeskusta, Voipaalan Taidekeskusta… Jos aikaa ei kuitenkaan riitä kuin Tampereen keskustassa pyörimiseen, takuuvarma taideannos löytyy Finlayson Art Areasta.

Finlaysonin alueelle jo seitsemättä kesää levittäytyvä taidetapahtuma hyödyntää vanhan tehdasmiljöön tyhjiä tiloja vuosi vuodelta tyylikkäämmin. Esillä on monipuolinen ja kiinnostava kattaus taidetta: niin klassikoita, nykytaiteen kärkinimiä kuin uudempiakin tekijöitä. Kain Tapperin monumentaaliset, ensi kertaa Suomessa nähtävät puuveistokset, Eija-Liisa Ahtilan valtava videoinstallaatio ja Birger Kaipiaisen keramiikkataiteen helmet pysäyttävät alakerroksessa, Teemu Mäenpään maalaukset, Jasmin Anoschkinin rönsyilevät keramiikkahahmot ja Esko Männikön valokuvat ylempänä.

Tehdasrakennusten yksityiskohdat pylväistä sähkökeskuksiin tuntuvat käyvän dialogia teosten kanssa. Hetkittäin tuntuu että näyttely vain jatkuu ja jatkuu – mistä näitä tiloja oikein riittää ja mitä niillä tehdään kaikkina muina vuodenaikoina?!

22.8.2021 asti auki olevaan näyttelykokonaisuuteen on vapaa ja esteetön pääsy. Myös koirakaverit ovat tervetulleita. Aukioloajat ja lisätietoa taiteilijoista löytyy osoitteesta finlaysonartarea.fi.

Aino Louhi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua