Taylor Swift Tukholmassa. Kuva: Johanna Mäntynen
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Mikko Saari on lukenut runoja, riemuinnut Swiftieiden kanssa, ihastellut kirjoja, pelannut lautapelejä ja koodannut.
1
Runouden keinoin voi käsitellä monenlaisia asioita, vaikkapa menetyksiä. Luin sattumalta peräkkäin kaksi runokokoelmaa, joissa molemmissa aiheena on vanhemman menettäminen. Tuija Välipakan Saari josta olen poissa (Siltala, 2024) käsittelee isän menetystä, Anja Erämajan Joku menee aina ensin (WSOY, 2024) puolestaan äidin menettämistä.
Kauniita kokoelmia molemmat, omilla tavoillaan hyvin koskettavia ja liikuttavia.
2
Swiftieillä oli viikko sitten riemun aika, kun Taylor Swiftin Eras Tour -maailmankiertue poikkesi Tukholmassa kolmen päivän ajan pistämässä Friends Arenan yleisöennätyksiä uuteen uskoon. En ollut itse paikalla, mutta perheenjäseniä oli, ja yli vuoden kestänyt odotus palkittiin kyllä ylenpalttisesti. Konsertti oli huikea kokemus, jota tullaan muistelemaan vielä pitkään.
Taylor Swift ei ole suotta tämän hetken menestyneimpiä artisteja. Piti musiikista tai ei, jotain Swift tekee juuri nyt paremmin kuin kukaan muu. Yksi sellainen on fanisuhde: uusin albumi The Tortured Poets Department on täynnä täkyjä pitkän linjan faneille, ja harva artisti pystyy 60 000 hengen stadionkonsertissa samanlaiseen välittömyyteen ja yleisön puhuttelemiseen kuin Swift. Swift-fanitus on ihastuttava ilmiö.
3
Edellisessä Parasta juuri nyt -jutussa vielä odoteltiin, mutta nyt Aasialaiset lautapelit -kirjat ovat vihdoin saapuneet. Julkkarit pidettiin The Hidden -kahvilassa helatorstaina – kiitos vain kaikille, jotka paikalle saapuivat nauttimaan hyvää teetä ja tutustumaan uuteen kirjaan. Minäkin pääsin näkemään painetun teoksen ensimmäistä kertaa.
En ole kovin paljon uskaltanut kirjaa vielä lukea, koska pelkään sisäsivuilla väijyvää oikolukemisen väistäneiden kirjoitusvirheiden armeijaa, mutta hyvältähän tämä näyttää. Vähänlaisesti on vielä palautetta kuulunut, mutta sen mitä olen kuullut, on ollut myötämielistä.
Aasialaiset lautapelit -kirjaa saa kirjakaupoista ja kirjastoista. Jos olet toimittaja, bloggaaja tai kirjagrammaaja, kustantajani Aviador toimittaa arvostelukappaleita mielellään.
4
Kirjagrammista puheen ollen, olemme nyt pari kertaa järjestäneet kirjagrammaajien kesken lautapeli-iltoja Tampereella lautapelikahvila Tavernassa. Sepä on ollut oikein hauskaa se, sillä välillä on mukava pelata ihan uudessa seurassa. Läpeensä tuttuihin peleihin voi saada uusia näkökulmia, kun niitä pelaa sellaisten pelaajien kanssa, joille ne ovat ennenkokemattomia.
Peli-iltoja pyritään järjestämään kerran kuussa, joskus alkukuusta. Seuraavan kerran kokoonnumme pelaamaan torstaina 30.5.2024, aikataulusyistä kesäkuun pelikerta pidetään jo toukokuun puolella. Jos identifioidut kirjagrammaajaksi ja osallistuminen kiinnostaa, nakkaapa Instagramin puolella viestiä @mikko_lukee.
5
Ohjelmointi on ongelmanratkaisua ja kiinnostavinta se on tietysti silloin, kun ratkaistava ongelma on mielenkiintoinen ja vaikeusasteeltaan sopiva. Viime viikolla löysin itselleni tällaisen ongelman ja tempauduin koodaamaan taas innolla. Tulin pohtineeksi, miten vaikeaa olisi tehdä sovellus, joka voisi ottaa valokuvan go-laudasta pelin jälkeen ja laskea pisteet automaattisesti. Pisteenlasku ei sinänsä ole vaikeaa eikä erityisen työlästäkään, mutta tehtävä tuntui silti mielekkäältä. Tiedän myös, että tähän on olemassa valmiita ratkaisuja, mutta nyt olennaisempaa oli itse tekeminen.
Kävi ilmi, ettei tehtävä ollut hirveän vaikea. Lähestyn ongelmaa aika rujolla menetelmällä; epäilemättä hienostuneempiakin olisi. Tämän kuitenkin ymmärrän ja se toimi: sain tiukasti rajatun go-laudan luettua enimmäkseen varsin nopeasti. Vähän isompi pulma oli sitten tunnistaa laajemmasta valokuvasta, missä lauta itse asiassa on, mutta go-lauta eli goban on onneksi sen verran suorakulmainen esine, ettei sekään lopulta iso ongelma ollut. Nyt on jäljellä projektin paketoiminen siistiksi, netissä toimivaksi palveluksi.
Mikko Saari
@mikko_lukee
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (23.7.2026): Popkatu-spesiaali!
Pasi Huttunen on jälleen nauttinut Joensuun kenties tärkeimmästä festivaalista.
Parasta juuri nyt (22.7.2026): The Rolling Stones, Helena Blomqvist, Yle Areena, Samppalinnan kesäteatteri, Neige Sinno
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Elsa Lindström intoilee uudesta musiikista ja hyvistä taide-elämyksistä.
Parasta juuri nyt (21.7.2026): Vinhan kirjajuhlat ja kustantamo, Kuulotorvi, Mäntän Taidekaupunki
Marjatta Honkasalo on odotellut Ruoveden kirjakesän huipennusta, käynyt näyttelyissä ja lukenut Leonora Carringtonia.
Parasta juuri nyt (16.7.2026): Eggert Petursson, Maailma tarinoina, Elävä historia, Aika ennen meitä, Luontoilta
Jari Paavonheimo on katsonut italialaista sukudraamaa, kuunnellut Luontoiltaa ja tutustunut islantilaisen kukkamaalarin taiteeseen.




