1

Kokaiininhuuruisia seksijuhlia, joissa pahoinpidellään prostituoituja. Puolisoiden pettämistä, lasten laiminlyöntiä, rahanhimoa. Oslon finanssipiireihin sijoittuva Exit-sarja on välillä niin vastenmielinen, että vain musta huumori ja pienet hyvyyden pilkahdukset estivät minua sulkemasta televisiota.

Omat kierroksensa Øystein Karlsenin käsikirjoittamaan ja ohjaamaan sarjaan tuo se, että juoni perustuu kuulemma tositapahtumiin. Miten tiukasti tai löyhästi, sitä uskomaton tarina ei kuitenkaan kerro. Baltzar-kultin ja metoo-paljastusten jälkeen karmeinkaan karmeus ei kuitenkaan tunnu enää epäuskottavalta.

Napakasti kirjoitettu ja ohjattu sarja on täynnä herkullisia hahmoja. Ihania inhon väristyksiä aiheuttaa etenkin Adam (Simon J. Berger), joka salaa sterilisaationsa lasta toivovalta Hermine-vaimoltaan (Agnes Kittelsen).

Exit on katsottavissa Yle Areenassa 26.9.2020 asti. Sarja sisältää materiaalia, joka voi järkyttää herkimpiä katsojia.

2

Olen aina tiennyt, että Dolly Parton säveltää itse biisejään, mutta vasta Here I Am -dokumentin katsottuani ymmärsin, miten tuottelias ja innovatiivinen säveltäjä ja sanoittaja hän on. Partonin lyriikat ovat mininovelleja, ja hän lauloi naisten oikeuksista jo uransa alussa, vaikka tämä oli melkoinen riski 1960-luvun countryskenessä.

Parton näyttäytyy dokumentissa sekä välittömänä luonnonlapsena että piinkovana bisneshaina, joka esittää Dolly Parton -nimistä hahmoa 24 tuntia vuorokaudessa – ja on ylpeä siitä. Dokumentti hemmottelee musiikinystävää ja tuulettaa raikkaasti katsojan ennakkoluuloja. Dollya ei voi lokeroida yhteenkään feministiseen tai punaniskaiseen stereotypiaan.

Hän on Dolly Parton.

Here I Am -dokumentti on katsottavissa Netflixissä.

3

Sami Kieksin ohjaama Logged In on kevään dokumenttitapaus. Minidokumentit esittelevät viisi nuorta miestä, joita nettipelit yhdistävät. Kaikki ovat myös kovia kokeneita ja hyvinvointiyhteiskunnan mittapuulla syrjäytyneitä. Nuorukaisten omat tulkinnat heidän elämäntilanteistaan ovat kuitenkin vaihtelevia.

Verkossa talousrikoksia tehtaillut Joni haluaisi päästä kouluun ja palkkatöihin. Vanhojen velkojen ja jäykän tukisysteemin vuoksi se ei kuitenkaan ole helppoa, vaikka Jonin yritys on kova. Patrik taas on tyytyväinen vaatimattomaan elämäänsä rähjäisessä asunnossaan. Hän ei ymmärrä, miksi häntä pidetään syrjäytyneenä, ovathan hänen päivänsä ovat täynnä sosiaalisuutta pelikavereiden kanssa. Patrik ei kaipaa raikasta ulkoilmaa, rahaa tai töitä.

Dokumentti osoittaa, että syrjäytyminen on heterogeeninen ilmiö. Tarinat haastavat myös miettimään, mikä on syrjäytymistä. Määritteleekö syrjäytymisen asteen se, miltä ihmisen elämä näyttää muiden silmissä vai se, miten ihminen itse kokee tilanteensa?

Logged In on katsottavissa Yle Areenassa.

4

Museokeskus Vapriikin näyttely Ostia, portti Roomaan on kiehtova kurkistus Antiikin aikaan. Ostia oli 100–200-luvuilla Rooman kukoistava satamakaupunki, jossa asui jopa 50 000 ihmistä. Niin uudet aatteet, vilja kuin viinikin saapuivat Roomaan monikulttuurisen Ostian kautta.

Kompaktin kokoinen näyttely on mainio yhdistelmä tekstifaktaa ja tietoa konkretisoivaa esineistöä. Esillä on paljon arkista elämää, ja katsoja pääsee kurkistamaan esimerkiksi ostialaiseen kylpylään käymälään. Vessatekstit, joissa neuvotaan, miten tuotoksen saa nopeasti ja miellyttävästi ulos, naurattavat perheen pienimpiä. Katseltuani pari tuhatta vuotta vanhoja kirurgin instrumentteja olin taas erittäin kiitollinen nykyisestä lääketieteestä.

Ostia, portti Roomaan on esillä museokeskus Vapriikissa 10.5.2020 asti.

5

Tampereen Työväen Teatterin Jeppe Niilonpoika on teatterikevään tapaus. Näytelmää rakastetaan ja vihataan kiihkeästi. Joillekin katsojille tekoveri ja jättipenis ovat olleet liikaa. Esityksestä on lähdetty kesken pois ja lippuvarauksia on peruttu, minkä vuoksi teatteri on perunut osan kevätkauden esityksistä.

Minä kuulun niihin, joiden mielestä Jeppe on parasta, mitä Työviksessä on vuosiin tehty. Näytelmä on modernisoitu taitavasti, ja Joonas Heikkinen on Jeppenä loistava. Kirjaimellisesti rullaava näyttämötekniikka verineen ja peniksineen on omaa luokkaansa. Eritteiden ja elimien sijaan vahvimpana mieleeni jäi kuitenkin se, miten taitavasti ohjaaja Akse Pettersson esittää alkoholistin mielenmaiseman, juomisen syyt ja seuraukset.

Kun kävelin kotiin ensi-illan jälkeen, elin uudelleen kohtauksen, jossa Jeppe vaeltaa bileistä toisiin ja pullolta pullolle. Hämeenkatu oli täynnä lasinsiruja ja oksennettuja pizzoja. Ympärilläni kaikui samanlaisia irtonaisia mölähdyksiä kuin Jepen korvissa.

Tällaista on elämä, mietin. Jos alkoholismi kauhistuttaa teatterissa näin paljon, kykenemmekö kohtaamaan sen, että osa ihmisistä elää kirjaimellisesti kusessa ja paskassa. Heidän tilanteestaan ei kävellä noin vain pois, ja tämä koskee myös heidän läheisiään.

Jeppe Niilonpoikaa esitetään Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä 4.4.2020 asti. Esityskalenteri täällä.

Janica Brander