Kuva: Kirsi Haapamatti

1

Olen aikoinaan katsonut Sorjonen-televisiosarjaa ja sekä ärsyyntynyt että viihtynyt. Ville Virtasen hahmo, poliisi Kari Sorjonen on outo, älykäs ja sosiaalisesti kömpelö, kuten niin moni muukin nordic noir -dekkareiden keskushahmo on. Voittopuoliseksi tuo katsomiskokemus kuitenkin jäi, ja siksi annoin mahdollisuuden Yle Areenaan ilmestyneelle Nuori Sorjonen -kuunnelmalle. (Jep, haluan nyt käyttää termiä kuunnelma, ihan vain keski-ikäisyyttäni.)

Nuori Sorjonen on osoittautunut erittäin koukuttavaksi. Elias Gould Sorjosen roolissa kuulostaa identtisesti Ville Virtaselta. Se ei toki sarjaa yksin kannattelisi, mutta kaikki muukin loksahtelee hienosti kohdalleen. Äänimaailma, hahmot, draaman kaari ja musiikki – kokonaisuus on erinomaisen viihdyttävä ja mukaansa imaiseva. Käsikirjoitus ja ohjaus on Miikko Oikkosen.

Nuori Sorjonen – hiljainen uhri Yle Areenassa.

2

Liverpoolin mafia, mikä aikamatka menneisyyteen. Ei siksi, että sarja olisi vanha vaan siksi, että katsomiskokemus on. Kokonaisen tuotantokauden samaan syssyyn julkaisemisen sijaan Yle Areena tiputtelee eetteriin jakson kerran viikossa. Olen seurannut tätä jännäriä nyt julkaisutahtiin eli sunnuntaisin. Katsomiskokemus on hämmentävän erilainen verrattuna siihen, mihin suoratoistojen maailmassa olemme tavallisesti tottuneet. Parempi? Ehkä. Jos vielä viikon päästä muistaa, mihin cliffhangeriin edellisellä kerralla jäätiin. Sean Beanin takia sarjaa muuten ei kannata katsoa. Muuten kyllä. Parasta brittirikosdraamaa aikoihin! En ole koskaan aikaisemmin ajatellut, että siinä missä pikkunilkit ja roadmanit sun muut pukeutuvat verkkapukuihin, niin tekevät isojenkin rahojen rosvot. Verkka-asut vain ovat Louis Vuittonin.

Liverpoolin mafia Yle Areenassa.

3

Luin lukupiirikirjana Daniel Keyesin Kukkia Algernonille (suom. Hilkka Pekkanen; WSOY, 1983) ja vaikutuin kovasti. Lukukokemus sai aikaan samanlaisen aivomyrskyn kuin Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät (Tammi, 2014).

Teos saa ajattelemaan oikeastaan kaikkea inhimillistä. Kuulin myös, että kirjasta tehty elokuva on tarjolla Youtubessa. En ole ikinä katsonut Youtubesta yhtään elokuvaa, joten ekaa kertaa sitten pian tämä: Flowers for Algernon (2000).

4

Olen kuunnellut Yle Areenan podcasteista pian kaiken, mitä toimittaja Raimo Tyykiluoto on tehnyt. Hänellä on miellyttävä ääni, osuvia lähestymiskulmia aiheisiinsa ja sujuva tapa haastatella vieraitaan. Suomalaisista one-linereista kertovassa Erehdysekspertin jaksossa opin tukun uusia sanontoja. Kuten ”ei ole kaikki Ismot kasinolla”.

Oli kiinnostavaa kuulla Svengaa kuin hirvi -kirjan kirjoittaja Outi Lauhakankaan ja Tyykiluodon muistelua muun muassa poliitikkojemme elämään jääneistä lausahduksista.

Erehdysekspertin jakso Suomalaisten one-linereiden historia Yle Areenassa.

5

Printtilehden kuolemasta on jaanattu pitkään, ja kyllä se kuolinkorinoissaan taitaa ollakin, ainakin mitä viime aikojen uutisista on taas kuullut. ”Otavamedia irtisanoo Annan ja Kotilieden printtitoimittajat”, kertoo Journalistin jutun otsikko.

Minä luen paljon lehtiä printistä, enkä luovu esimerkiksi paperisesta sanomalehdestä ennen kuin se lakkautetaan. Harvoin luen kuvalehtienkään digiversioita, mutta printtilehteä (tai painettua kirjaa) parempaa junalukemista ei olekaan.

Kyse ei ole mistään ”kehityksen” vastustamisesta, vaan aivoterveydestä. Koen aidosti voivani paremmin, kun luen uutiset rapisevilta sivuilta, jonkun ammattilaisen kuratoimassa järjestyksessä. Saan aikakauslehden henkilöhaastattelusta enemmän irti, kun lehteilen sitä printistä. Digiversiossa saattaisin vilkaista otsikon, ingressin ja lopun. Printtimediaa kuluttaessani elvyn, ruutua vahdatessani turrun.

Kirsi Haapamatti

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua