Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Kuunnelkaa musiikkia, lukekaa kirjoja ja pelatkaa pelejä, neuvoo Juhani Koivisto.

1

Pelaan mieluusti perheeni kanssa lautapelejä. Tosin olen huono tai ehkä vain laiska selvittämään pelien sääntöjä, mutta jos joku muu (eli joku pojista 7, 13 tai 18 v.) selvittää säännöt ja kuinka peli rullaa, niin sittenhän olen mukana.

Suosikkipelini on Mexican Train, perinteinen dominopeli pienin tai ehkä vähän isomminkin erikoissäädöin. Peli perustuu näennäisesti taktiseen osaamiseen, mutta joskus pelin voittaa meillä 7-vuotias eli onnellakin (oikeudenmukaisuudella?) on pakko olla merkitystä.

Mexican Trainia lainaamme kirjastosta. Kirjastoissa onkin hyvä valikoima lainattavia lautapelejä.

2

Olen lukenut elämäni aikana tuhansia kirjoja. Muutaman viime vuoden aikana lukemistahtini on hidastunut radikaalisti. Kiinnostusta kirjoihin on ollut aivan yhtä paljon kuin aikaisemmin, mutta ajan tuntuu vievän joku muu tekeminen. Some ja sellainen.

Oikeasti syynä on tietenkin henkinen laiskuus. Nyt olen taas onnellisesti huomannut, että löydän itseni usein kirja kädessäni, kuin huomaamatta. Nimenomaan paperinen kirja.

Juuri nyt luen Leena Krohnin Hotel Sapiensia (2013) ja sitä ennen Maarit Verrosen Muutamaa lämmintä päivää (2019). Molemmissa liikutaan tässä tajuttavassa maailmassamme sekä jossain vähän muualla. Näiden kirjailijoiden kirjojen maailmaa ei oikein voi kirjoittaa auki. Sen oppii vain lukemalla heidän kirjojaan.

Krohnin kirja sijoittuu paikkaan nimeltä Hotel Sapiens. Paikka on jonkinlainen tutkimuslaitos tai sijoitusasema jossain lähitulevaisuudessa. Nykyistä maailmaa ei enää ole. Kirjassa on useita kertomuksia, jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden. En edes tiedä onko tämä romaani vai novellikokoelma. Tosin sillä ei ole mitään merkitystä, jos maailmaa ei edes ole. Onko millään merkitystä, jos ilmastonmuutos tai joku muu tuho hävittää ihmiset?

Maarit Verroselta olen lukenut lähes koko tuotannon ja hän onkin yksi suosikkikirjailijoistani. Verronen yhdistelee Muutama lämmin päivä -kirjansa pienissä tarinoissa tuttuun tapaansa arkea ja eriskummallisuutta. Vaikka kirja ei ollut kirjailijan parhaiden teoksien veroinen, Verrosen luomaan maailmaan on aina yhä ihanaa luiskahtaa mukaan, koska tietää, että nämäkin tarinat jäävät alitajuntaan pyörimään, vaikka ne aika nopeasti tavallaan unohtaakin.

3

Kuuntelen paljon musiikkia. Paljon ja monenlaista. Ja monista formaateista.

Juuri nyt soi, tätä kirjoittaessani, Alice Coltranen Transfiguration (1978) cd-levyltä. Levy on liveäänitys Schoenberg Hallista Yhdysvalloista. Levyllä soittaa triokokoonpano: Alice Coltrane pianossa ja uruissa, Reggie Workman bassossa ja Roy Haynes rummuissa. Bändin soitto on täydellisen yhteenkuuluvaa.

Levyn paras biisi on Prema, johon on lisätty myöhemmin jousiorkesteri. Mitä tämä musiikki on? Jazzia nyt varmaankin. Minulla on usein tapana kuunnella jotain tietyntyylistä musiikkia jonkin aikaa intensiivisesti. Kaivelen helmiä tosissani ja puolirandomisti.

Jazz on yhtä kattava termi kuin vaikkapa ihminen. Jazzmusiikkia löytyy joka lähtöön. Viime viikkoina olen  kuunnellut paljon lähinnä 1960- ja 1970-luvun spirituaalista, mantramaista, orgaanista mutta samaan aikaan hurjaa tavaraa – nusiikkia, joka on täysin koossa, mutta myös täynnä pieniä reikiä ja yllätyksiä.

Suo on tietenkin loputon, mutta paljon ovat soineet muun muassa Don Cherryn Organic Music Society (1972) ja Archie Sheppin Fire Music (1965).

Don Cherryn ehkä vähän unohdettu Organ Music Society on ollut omia suosikkejani siitä lähtien, kun sen muutamia vuosia sitten kuulin. Levy on äänitetty Ruotsissa ja Tanskassa viiden kokoonpanon kanssa viidessä paikassa. Osa levyn soundeista on vähän niin ja näin, mutta minun mielestä ne toimivat juuri upeasti. Kehotankin kaikkia laittamaan soimaan albumin ensimmäisen biisin eli Nana Vasconcelosin säveltämän ja laulaman tai paremminkin hyräilemän North Brazilian Ceremonial Hymnin – ja kaikki paha katoaa maailmastanne 12 minuutiksi ja 24 sekunniksi.

Sakari Kukko oli vieraana työpaikassani Tampereen pääkirjaston Metson musiikkiosastolla. Tapahtuman innoittamana kuuntelin Kukon johtaman Piirpauke-yhtyeen ensimmäisen levyn vuodelta 1975. En ollut kuunnellut levyä pitkään aikaan. Huomasin, että se on ihan yhtä kovaa kamaa kuin yllämainitut teokset. Toimittaja Jussi Niemi haastatteli Kukkoa. Juttu lensi, kun kaksi intohimoista musiikki-ihmistä pääsi vauhtiin.

Haastattelun voi katsella kokonaisuudessaan tästä.

4

Vaikka seikkailen musiikkimaailman kentillä löytöretkeilijän tavoin, niin myös pysyviä ja täydellisen varmoja maamerkkejä on. Tärkein niistä on Neil Young. Neil Young auttaa kaikkeen, ja kun tarvitsen mielenrauhaa, laitan hänen musiikkiaan soimaan.

Viimeksi kuuntelin Youngia muutama päivä sitten. Levy oli Hitchhiker. Levy nauhoitettiin alun perin jo vuonna 1976, mutta sitä ei silloin julkaistu. Kukapa sitä julkaisisi levyn, joka sisältää muun muassa kaksi täydellistä klassikkoa eli Pocahontasin ja Powderfingerin! Young julkaisi levyn kappaleita vuosien varrella aina kun häntä huvitti. Kokonaisuudessaan tämä kadonnut aarre julkaistiin vuonna 2017.

Mutta onneksi Neil Young ei ole yksin ja uusia tekijöitä tulee. Hulda Huimalta ilmestyi uusi levy Maa pari kuukautta sitten. Olen kuunnellut levyn ässäbiisin Jalat laahaa tätä maata noin sata kertaa ja vaikutus on sama kuin Neil Youngia kuunnellessa. Täydellinen rauha.

Toinen suosikkini tähän käyttöön on Yona. Hänen Naivinsa (2015) on hienoimpia levyjä mitä tiedän. Kun töissä kaaos alkaa käydä päälle, kuuntelen levyltä biisit Uusi taivas ja Anna mun nukkua. Ja toimintakykyni palaa heti. Juuri muutama päivä sitten toimin näin – helppoa!

5

Parasta juuri nyt ovat myös kirjastot. Nautin joka päivä työstäni Tampereen pääkirjaston Metson musiikkiosastolla. Olen ollut töissä Metsossa yli 20 vuotta ja edelleen fiilistelen päivittäin Metson aulan kupolin alla leijuvaa tunnelmaa.

Kirjastokaista on julkaissut nyt syyskuussa neljä jaksoa videosarjaa Löytöretki musiikkiosastolla. Sarjan osista kaksi kuvattiin meillä Metsossa. Näissä noin viiden minuutin mittaisissa jaksoissa muusikot Marko Annala ja Jukka Nousiainen vierailivat Metson musiikkiosastolla ja poimivat sieltä erilaisia juttuja käsiinsä. Marko ja Jukka olivat kumpikin omissa jaksoissaan aivan superhyviä ja nämä videot parasta mainosta siitä, mitä musiikkikirjastossa voi tehdä ja mitä sieltä voi lainata.

Voit katsoa Marko Annalan jakso tästä ja Jukka Nousiaisen jakso tästä.

 Juhani Koivisto