Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Jan Anderzén on tiiraillut Yle Areenasta Rauta-Aikaa ja lukenut Ursula Le Guinia.
1
Yleisön pyynnöstä kalevalaisten kertomusten pohjalta toteutettu Rauta-aika löytyy nyt Areenasta ”pysyvästi”. Mielikuvani sarjasta muistuttivat lapsena hikoiltuja kuumeunia, eikä uusi katselukerta tuottanut pettymystä: Rauta-aika on viihdyttävää ja hiton hämmentävää historiallista yläpilveä!
Toki 1980-luvun alussa meininki oli monella tapaa tunkkaisempaa, raja-aidat korkeakulttuurin ja viihteen välillä seisoivat horjumattomina ja lähinnä vanhat äijät päästettiin puuhastelemaan. Tästä huolimatta tulee Rauta-ajan kaltaisen isosti uneksitun auteur-spektaakkelin äärellä hiukan haikea olo. Tuntuu täysin mahdottomalta kuvitella vastaavalla tavalla yleisön odotuksista piittaamatonta suurtuotantoa meidän ajassamme.
Ei tulisi mieleenkään lähteä tässä perkaamaan teoksen merkityksiä. Tyydyn vain poimimaan monista upeista jutuista omaa huumorintajuani erityisesti kutitelleen yksityiskohdan. Kuka keksi, että kun (Lemminkäisen hahmoon perustuva) Lemminki ensin paloitellaan ja sitten ommellaan kasaan, ryhtyisi hän käyttämään kaulassaan erinäisiä huiveja ja remmejä verhoamaan dekapitaatioarpea! Myös paikoitellen todella hurjissa sfääreissä kilkutteleva Aulis Sallisen säveltämä musiikki saakoon erikoismaininnan.
Parasta ovat myös Elävästä arkistosta löytyvät Antero Tenhusen valokuvat Rauta-ajan kuvauksista. Ihana ongelma valita niistä vain yksi tätä tekstiä kuvittamaan!
2
Mimi Johnsonin perustaman Lovely Music Ltd. -levy-yhtiön toimesta päivänvalon ovat nähneet lukuisat amerikkalaisen nykymusiikin klassikot, kuten Pauline Oliverosin Accordion & Voice, David Behrmanin On the Other Ocean ja Alvin Lucierin I Am Sitting in a Room. Tällaisessa katalogissa säveltäjä-pianisti ”Blue” Gene Tyrannyn taidepop-helmi Out of the Blue (1978) hohtaa jännää valoa. Iloksemme mainio Unseen Worlds uudelleenjulkaisi levyn hiljattain sydänalaa lämmittävillä saatesanoilla varustettuna.
Olisiko siitä kymmenen vuotta, kun Out of the Blue hurmasi minut ensitahdeillaan? Levyn avausraita Next Time Might Be Your Time keinahtelee eteenpäin vastaansanomattoman viehkeästi ja virittää koko levyn halki kantavan syvän lempeän tunnelman. Tiheä, mutta kuulas äänikudelma sisältää vastustamattomia koukkuja ja ystävyydestä kauniisti puhuvan tekstin.
Levyn b-puolen täyttää Out of the Blue / A Letter from Home About Sound and Consciousness. Kuten nimi lupailee, rakentuu teos BGT:n itselleen kynäilemän kirjeen ympärille. Teksti ja musiikki kumpuavat ajatuksesta Doppler-ilmiöstä vertauskuvana sekä yksilön että ihmiskunnan tietoisuuden kehitykselle. Keksi itse parempi aihe puolituntiselle pop-rallille!
Samasta skenestä parasta-ihan-pian edustaa Robert Ashleyn Music with Roots in the Aether -projektin pohjalta julkaistu kirja, josta olen lukenut vasta esipuheen. Kirjan haastattelut eräiden nykymusiikin merkittävimpien säveltäjien kanssa toteutettiin alun perin televisiolle. Haastattelut sekä kameralle tehdyt esitykset löytyvät myös Vimeosta, josta toistaiseksi yllättävän harva on niitä eksynyt katsomaan.
3
Viime vuonna ajasta ikuisuuteen siirtynyt Ursula Kroeber Le Guin tunnetaan parhaiten mestarillisena tarinankertojana ja radikaalien kirjallisten maailmojen luojana. Hiljattain lukemani The Wave in the Mind – Talks and Essays on the Writer, the Reader, and the Imagination todistaa, että suvereenisti häneltä irtosi myös asiaproosa. Kokoelman monet tekstit on sunnattu kirjoittajille, mutta niiden sisältämistä viisauksista voivat innoittua, ja lannoittua, myös muut luovan työn tekijät. The Wave in the Mind vaikuttaa kirjalta, jonka avulla tulen selättämään vielä monta jumia.
Suosittelen vielä toistakin teosta, joka ei ole varsinaisesti Ursula K. Le Guinin ominta alaa. Alun perin vuonna 1985 kasettina julkaistu Music and Poetry of the Kesh uudelleenjulkaistiin Freedom to Spendin toimesta vinyylinä ja digitaalisesti viime vuonna. Levy sisältää kaukana tulevaisuudessa, nykyaikaisen yhteiskuntamme romahduksen jälkeisessä todellisuudessa elävän kansan musiikkia. Tämä Tod Bartonin kanssa toteutettu ja pitkälti ihmisäänistä rakennettu kiehtova äänite on liite Always Coming Home -kirjaan, jota filosofi Ville Lähde pitää Le Guinin tärkeimpänä teoksena.
4
Berliinistä käsin toimiva – mutta tietysti sinne muista maista ajautunut – Sea Urchin julkaisi hiljattain toisen albuminsa. Levy kantaa nimeä Tahtib Tehbat. Tahtib on muinainen egyptiläinen keppitappelu, jota duon italian- ja arabiankielisistä manauksista vastaavan jäsenen Leila Hassanin isoisä Baba Aly kuulemma harrasti innokkaasti. Nykymuodossaan tahtib on tanssi, jota säestetään tabl-rummulla ja oboen kaltaisella mizmarilla.
Turhan tarkkaan ei keppitappelutanssien yhteyttä Sea Urchinin musiikkiin avata, eikä tarvitsekaan. Vapaasti vaahtoavat sähköiset rytmit ja ritualistisen intiimi meininki imaisevat mukaansa ja ravitsevat mielikuvitusta. Sea Urchinin kaleidoskooppiset dub-veistokset kuulostavat samaan aikaan vedenalaisilta, mutta myös raikkailta ja ilmavilta. Tai kuten tiedotteessa lupaillaan: juuri kun tunnet tarvetta hengittää, hengittää tämä levy puolestasi.
Sea Urchinin omalaatuisesta tuotannosta vastaa kuvataiteilijanakin toimiva Francesco Cavaliere. Seikkailullisen musiikin ystäville suosittelen ukkelin Gancio Cielo -soololevyjä, jotka sisältävät hurmaavaa kosmista säveltaidetta, kotikutoisia äänitehosteita ja ilmeikkäästi italiaksi kerrottuja fantastisia näkyjä, jotka saisivat Raymond Rousselinkin napsuttelemaan sormiaan.
5
Sarjakuvien suhteen olen kaikkea muuta kuin kaikkiruokainen ja välillä tästä seuraa, että nälkä kurnii. Viimeksi nälän vei Kati Rapian ja Juha Hurmeen yhteistyönä syntynyt Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki (Teos 2018). ”Suomen ensimmäisen tähtitieteilijän” Sigrid Aronius Forsiuksen renessanssi-freelancer-arjen kuvaukset riemastuttavat, hengästyttävät, liikuttavat ja inspiroivat lukemaan lisää.
Toimisiko Parasta juuri nyt myös niin päin, että lukijat voisivat suositella minulle asioita? Kun suosikkisarjakuviani ovat tehneet C.F., Dame Darcy, Simon Hanselmann, Jyrki Nissinen ja Edward Gorey, niin mistä muusta saattaisin pitää? Vinkit voitte laittaa vaikka tämän jutun facebook-postauksen alle, kiitos!
Jan Anderzén
