Kuvat: Laura Oja / Avain

1

Erikoislaatuisesti koostetussa Antiplan-teoksessa (Enostone, 2023) Mark Mallon julkaisee isoäitinsä päiväkirjamerkintöjä ja niihin rinnastusta hakevia impressionistisia tuokiokuvarunoja. Runoilija kertoo niiden olevan vailla tietoisia yhteyksiä tutkimiinsa teksteihin, vaikka ne kirjoitettiin samoihin aikoihin.

Isoäidin tekstit sisältävät hyvinkin fyysisiä kuvauksia suhteesta hänen pommerilaisen Belgardin alueelta kotoisin olevaan äitiinsä, noitamaiseen hahmoon ja juopotteleviin sukulaismiehiin. Kuvataan ankean lapsuuden jälkeisiä koettelemuksia ja asettumista Berliiniin viisivuotiaan tytön kanssa.

Pakkomielteenomainen rakkaus yli 70-vuotiaana etäiseen mieheen kulkee keskeisenä juonteena teksteissä, jotka ovat suorasukaisen tunteellisia.

Mallonin runot ovat epätodellisen etäisiä, tunnelmia ja näkyjä tavoittelevia. Esipuheessa hän selittää kirjan nimen viittaavan avaruusalukseen, jonka ”hämyisänä kohinana kuuluvat keula-aallot välittävät rakkautta pimeään ja pimeästä”. Antiplan on stettiniläinen rock-blues-bändi, joka voisi olla esikuva? Onhan Stettin Luoteis-Puolassa.

Teos on ilmeeltään salaperäinen, totisuuden ja vieraantumisen vuoropuhelua ilmentävä, tekijänsä kolmas kirja.

Mark Mallon on tehnyt vaikuttavaa kulttuurityötä Särö-lehden päätoimittajana vuodesta 2006 alkaen.

2

Satu Lepistön kolmas runokirja Vieraslaji (Enostone, 2023) on apokalyptinen, luontotietoinen ja aisteille hengittävä teos. Sen osastot ovat vieraslajien nimiä ja ne kuvataan vailla rasismia, hyväksytyiksi tunkeutujiksi, mutta kuitenkin sotamaisesti luonnossa valtaa ottaviksi lajeiksi. Me muutumme tai juutumme, juurrumme tai katoamme:

”me sekoitumme sittenkin
muutumme kokoajan toisiksi
ja toisiksemme”

Näin lajien sisällä tapahtuu nopeasti, lajien välillä hitaasti.

Laajakuvassa juuttuminen on ihmistenvälistä, vielä suuremmassa sokeaa muutosta, evoluution valtaa.

Teoksen motto on ”ihminen on vieraslaji”. Ihminen tuhoaa enemmän kuin kurtturuusu, espanjanetana – jopa enemmän kuin tulipolte.

Loppuanalyysi on pessimistinen, ”maa on aikojen alusta ollut yksi” on vain helppo kuvitelma.

Tyylillisesti Vieraslaji on proosarunoa ja synkkää epistolaa.

3

Kun iäkäs kriitikko tarttuu nuortenromaaniin, voi odottaa ymmärrystason olevan koetuksella. Niin varmaan onkin.

Vähitellen fantasiateokseksi muuttuva Ihmisenhaltija (Avain, 2023) on erinomaisesti kirjoitettu. Se onnistuu mielentilojen kuvauksessa jopa niin hyvin, että on syytä puhua läheltä kuvatun suggestiivisesta voimasta, jopa mestarillisuudesta.

Tämä on mahdollista vain perinteisen ensimmäisen persoonan kautta. Siksi on aivan oikeutettua kirjoittajaa kohtaan verrata onnistunutta tyyliä kaikkien muiden genrejen kuvauksiin.

Satu Leiskon tapa kuvata mielen ennakointeja, aikomuksia ja pelkoja on erittäin samaistuttava. Onko se sitten kirjallisuuden kentässä pelkkä etu, on toinen kysymys.

Mielenliikkeiden kuvaus on jotain sellaista, joka vie kirjallisuuden vaikutusta syvälle. Se ei ole uutta. Hyvin paneutuvaa ihmismielen kuvausta on ollut useissa klassikoissa. Mutta merkittävää on se, että se tapahtuu nyt nuorisokirjassa. Tällaista kuvausta ja elämystä ei voi löytää filmissä.

Siksi se, olkoon mitä genreä hyvänsä, laajentaa lukijakuntaa ja kirjallisuuden suosiota, raivaa tilaa elokuvalta.

Onko se oikeasti taidetta eli laajentaako se käsitystämme uudella tavalla maailmasta ja olemassaolosta, on eri juttu. Sitä se nimittäin ei tee. Mutta se luo yhteyttä kirjallisuuden ja lukijakunnan välille.

En lähde kuvailemaan kirjan juonta. Se on lukijan otettava vastaan juuri kirjailijan koukuttavasti rakentamassa linjassa.

Osittain olen pöyristynyt ja hämmentynyt. Intensiteetti on niin vahva, että tätä kirjaa ei tee mieli luokitella viihteeksi, vaikka siitä on vaikea löytää mitään sanomaa.

En ihmettelisi, jos Satu Leisko siirtyisi myöhemmin vakaviin aiheisiin menestyksellisesti.

4

Juha Drufva on julkaissut uuden historiallisyhteiskunnallisen esseeteoksen. Varjojen teatteria näkyjen torilla -teoksen (Atrain & Nord 2023) yhtenäisyys muutamin kantavin teemoin on selkeä. Neljä päälukua huipentuvat kolmanteen: Fantasmagorialumeen jäljillä.

Luvussa on hyvin kuvattu Frankfurtin koulukuntana tunnetun yhteisön tärkeimpien ajattelijoiden teoksia. Drufva vetää linjoja myös eteen ja taakse ja vertaa koulukunnan kriittistä ajattelua historian keskeisten filosofien oppeihin, Platoniin ja Aristoteleen saakka. Uusia kriittisitä filosofeja on mukana Jacques Derridasta ja Peter Jelavichiin.

Walter Benjamin asetti vuoden 1867 Pariisin maailmannäyttelyn rajapyykiksi kuluttamisen nousemisen uudelle tasolle. Syntyi fantasmagoria eli kuvittelevan houkutuksen kulttuuri. Kuluttajat alkoivat uudella tavalla etsiä tavaroista ”mielihalujensa toteuttajia”.

Esseissä kuvataan ihmisiä filosofioiden kautta joutilaistuneina ja pitkästyneinä, kulutukseen kuplaan tai katiskaan ajautuneina uhreina. Kehitys kulki viihdeteollisuuden nousun kautta ”makean ja kepeän elämän” ihailuun ja sen mainostemppujen kautta turhien tuotteiden hankkimiseen.

Eri filosofien ajatusrakennelmien kuvaaminen on monipuolista. Drufva kykenee avaamaan monia ovia tilanteeseen, jossa nyt elämme pakkokulutuksessa ja virikkeiden etsimisen kehissä.

Adornon, Marcusen ja Horkeimerin kritiikissä kapitalismi on uskonto, jonka harjoittaja on kuluttaja.

Teoksen viimeinen osio Talouden ihmemaassa kannattaa lukea, jos haluaa oivaltaa uusia linjoja iänikuiseen talouskeskusteluun.

5

Suomalaisen runoilijan Larin Kyöstin (oikealta nimeltään Karl Gustaf Larsason) vanhemmat olivat riikinruotsalaisia. Poika syntyi 5.6.1873 eli 150 vuotta sitten ja vanhemmat ajautuivat sattumalta Hämeenlinnaan jäätyään mielijohteesta junasta jaloittelemaan pikkukaupungissa matkalla Tampereelle.

Karl Gustaf kävi Hämeenlinnan lyseota luokkatoverinaan muun muassa Eino Leino, joka oli häntä viisi vuotta nuorempi. Isän tehtyä yllättäen itsemurhan vuonna 1884 Karl-poika muuttui levottomaksi, tappeli pian nuorisojoukkojen kahakassa ja karkotettiin kaupungista.

Yhdessä Leinon kanssa nuorukaiset lähtivät Helsingin yliopistoon. Kumpikaan ei juuri opiskellut, mutta molemmista kehittyi runoilija. Larin Kyöstin kirjailijanimen ottanut Larsson oli Eino Leinoa huomattavasti hitaampi kehityksessään. Tämä johtui paljolti siitä, että hän haaveili näytelmäkirjailijan urasta eikä arvostanut omia runojaan kovinkaan korkealle. Mieluummin hän tavoitteli ruotsalaisen August Strindbergin tuttavuutta, hyvin vaillinaisin tuloksin.

Italian-matkallaan vuonna 1924 runoilija joutui mielisairaalaan ja sairautta hoidettiin Suomeen palauttamisen jälkeen Kammion sairaalassa. Runoilijan traagisesta elämästä kirjoitti vuonna 1992 Hämeenlinnan kaupunginteatteriin näytelmän Kai Kyösti Kaukovalta.

Larin Kyöstin kuuluisimmat runot ovat laulullisia ja niitä on paljon sävelletty. Tunnetuimpia ovat Suvisia suruja, Itkevä huilu, Keväisiä sointuja (”Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö…”) ja Tula tuulan tuli tuli tei.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua