Parasta juuri nyt (23.3.2021): Bella White, Janne Laurila, Suistamon Sähkö, PJ Harvey, Faarao Pirttikangas

23.03.2021
BELLAWHITE flowerscream 26

Bella White Kuva: Abbie Duquette

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Juhani Koivisto on kuunnellut viime aikoina perinnetietoista musiikkia.

1

Bella White on nuori kanadalainen laulaja-lauluntekijä, jonka upea debyyttilevy Just Like Leaving (2020) ilmestyi viime vuoden loppupuolella. Levyllä liikutaan hyvinkin perinteisen folkin ja bluegrassin piirissä Appalakkien siintäessä vähintään horisontissa. Bella Whiten laulu ja kitara ovat musiikin keskiössä. Bella Whiten yhtyeeseen kuuluvat Reed Stutz (mandoliini, taustalaulu), Julian Pinnelli (viulu, taustalaulu) ja Alan Mackie (basso) ovat silti selkeästi osa kokonaisuutta ja nelikon yhteissoundi on heti avauslevyllä toimiva.

Loistava debyytti.

2

Janne Laurila on tehnyt vuosien varrella paljon musiikkia. Aina välillä sieltä on pätkähtänyt tajuntaani helmiä, jotka ovat omissa kirjoissani maailman parhaita levyjä. Vuonna 2000 Laurilan luotsaama Office Building julkaisi levyn To See Only Shadows. Vieläkin muistan tunnetilat, joihin levyn ensikuuntelu minut vei. Reilun kymmenvuoden päästä tästä eli vuonna 2013 ilmestyi yksinkertaisesti ja selkeästi nimetty Janne Laurila ja Tuhlaajapojat -albumi. Unohdettu klassikko.

Nyt maaliskuun alussa Laurilalta ilmestyi kaksi levyä samana päivänä. Soololevy Janne, tuu jo tänne! (Soit se silti, 2021) sekä yhdessä Hot Heros -jazztrion kanssa levytetty Nuotiosavua (Playground, 2021). Molemmat ovat hyviä, mutta soololevy Janne, tuu jo tänne! iskee suoraa sieluuni.

Janne, tuu jo tänne! -albumin avaava Jättiläisen askeleet lähtiessä soimaan tajusin, että nyt ollaan niissä vesissä joissa viihdyn. Avausbiisin kitarat ja biisin nimi tuovat heti assosiaatiot Neil Youngiin.

Kaikista huolista, ihmettelystä ja vaikeuksista huolimatta näissä lauluissa on mukana aina kauneutta, valoa ja rakkautta. Maailma menee menojaan -laulussa iltamyöhällä sivukadulla juoppo hoippuu yksin siksakkii ja Laurila tai tarinan kertoja kysyy tältä, onko kaikki kunnossa, ja sitten itketään ja pidetään kädestä kiinni. Kaiken tämän taustalla Meri Cengiz ja Reetta Eerola laulavat sik sak. Kylmät väreet menee. Harvoin pääsee näin suoraa tarinaan mukaan. Koskettavaa kamaa.

Levy on täynnä hittejä. Välillä kitarat möyryävät ja välillä mennään kevyemmin. Teksteissä ollaan kiinni tässä hetkessä, mutta samalla tämä hetki laajenee taitavasti sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen.

Janne Laurila vastaa yhdessä Mikko Siltasen kanssa levyn kaikista instrumenteista. Laurila ja Siltanen ovat yhdessä sovittaneet kaikki laulut. Pasi Heikura vierailee kitaran varressa Chaplin-laulussa. Upea biisi se onkin. Cengiz ja Eerola luovat taustalauluillaan kappaleisiin sekä syvyyttä että keveyttä. Laulaja Kielo Kerkkäinen vierailee single-biisissä Neljä tonnia pilvee. Muutkin tekijät ovat tuttuja monista muista tamperelaisista kuvioista. Teemu Markkula on miksannut levyn, Jarno Alho masteroinut, kansikuvan on maalannut Laura Laurila ja kannen taittanut Noora Federley.

Varmasti yksi vuoden 2021 parhaista levyistä on tässä.

3

Suistamon Sähkö on näyttäytynyt minulle nimenomaan huikeana keikkabändinä. Bändi sekä yleisö tanssivat ja heiluvat transsissa keikat alusta loppuun. Olipa paikkana Vastavirta-Klubi tai Seinäjoen Mars-festivaalin passilaisten yksityistilaisuus, meno on ollut aina sama: maagista rytmiä pitkinä jatkuvina kaarina, joita koukuttavat melodiat nostavat vielä pari kierrosta ylöspäin. Arctic etnotekno act lukee yhtyeen verkkosivuilla ja se kuvailee bändin meininkiä oikein hyvin.

Olen jämähtänyt kuuntelemaan ja katselemaan yhtyeen juuri julkaistua videota Kutsu. Aivan mahtava biisi ja video. Kutsu kestää seitsemän minuuttia, mutta olisi ihan hyvin voinut jatkua vaikka tunnin.

Tätä kirjoittaessani en ole vielä edes kuunnellut Suistamon Sähkön maaliskuun alussa ilmestynyttä uutta albumia Varokaa! Hengenvaara (Kihtinäjärvi, 2021), mutta taidankin seuraavaksi siirtyä tämän uutuusalbumin pariin.

4

PJ Harvey on tehnyt noin kolmekymmentä vuotta kestäneellä urallaan kymmenkunta albumia. Rakastan niistä ihan jokaista.

Nyt viimeisen reilun puolen vuoden aikana PJ Harvey on julkaissut neljästä levystään Demos-nimiset versiot. En yleensä ole kauhean kiinnostunut artistien demoja, vaihtoehto-ottoja tai muuta ekstraa sisältävistä julkaisuista. Syy tähän on varmaan se, että mahtavaa uuttakin musiikkia julkaistaan jatkuvasti, minkä lisäksi on paljon kaikkea vanhaa musiikkia, mitä en ole ikinä kuullut. Jostain pitää karsia kuunneltavaa, ja minulla karsinta on nähtävästi juuri tällaisiin julkaisuihin.

Lähtökohdat PJ Harveyn Demos-sarjan kuunteluuni olivat siis aika innottomat. Kun sitten laitoin yhden levyistä soimaan, vakuutuin ja koukutuin heti. Biisit olivat tuttuja, muutokset välillä pienempiä ja välillä isompia. Laulujen rakenteet ovat niin vahvoja, että tavallaan jo nämä demoversiot ovat valmiita biisejä, jotka Harvey on vain julkaissut toisessa muodossa. Todella toimivaa ja mielenkiintoista.

Tähän mennessä Demos-levyjä on tullut albumeista Dry (1992), To Bring You My Love (1995), Is This Desire (1998) ja Stories from the City, Stories from the Sea (2000).

Liekö levyn julkaisemisen syynä korona-ajan pysähtyneisyys vai mikä, mutta upea sarja tämä on.

5

Faarao Pirttikangas on yksi suosikeistani. Tässä jo jonkin aikaa alitajunnassa on ollut epämääräinen tunne, etten olisi enää täysin valmis ottamaan vastaan uutta Faarao Pirttikangas -levyä. Viikko sitten kuitenkin pistin Faarao Pirttikankaan viime vuonna ilmestyneen Tomumaja-levyn (Helmi Levyt, 2020) soimaan. En tiedä olinko tietoisesti vai tiedostamatta jättänyt lukematta levyyn liittyvät jtutu. Hämmästys oli valtava, kun levy lähti soimaan. Kuuntelin hievahtamatta koko levyn alusta loppuun ja taisin vähän itkeäkin.

Tomumaja on soololevy ja sisältää Faarao Pirttikankaan repertuaarista tuttuja kappaleita uusina esityksinä. Mukana on sekä lainabiisejä että Pirttikankaan omaa materiaalia. Versiot ovat riisuttuja ja todella herkästi esitettyjä. Toki herkkyys tarkoittaa tässä tapauksessa myös kulmikkuutta ja särinää.

Jokaisen biisin kohdalla tuntuu siltä kuin juuri tämä levytys olisi kappaleen syvin muoto, jota kohden Pirttikangas on kulkenut biisin luomisesta lähtien.

Ehdottomasti yksi vuoden 2020 parhaista levyistä – ja ainakin tällä hetkellä mielestäni parasta mitä Pekka Pirttikangas on ikinä tehnyt.

Juhani Koivisto

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua