Magic for Humans eli Taikuri turneella. Kuva: Netflix
Parasta juuri nyt -palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Arttu Rantakärkkä on pelannut Crash Team Racingia, lukenut Bob Gruenin uskomattomasta elämästä ja ilahtunut muiden surkeista työsuorituksista.
1
2020-luvun viihdemarkkinoiden vitsaus on uusintaversioiden ja rebootien tekeminen lähes kaikesta mahdollisesta. Elokuva- ja tv-sarjojen elvyttämisestä en ole jaksanut innostua, mutta muutamien videopelien kohdalla päivitys nykypäivään on poikinut suorastaan erinomaisia tuloksia.
Esimerkkinä toimikoon alun perin vuonna 1999 Playstationille ilmestynyt Crash Team Racing, joka sai uuden elämän vuonna 2019 Crash Team Racing Nitro-Fueledin muodossa. Uusintapainos sisältää huiman nipun uusia ratoja, pelimoodeja, hahmoja, autoja ja oikeastaan kaikkea mahdollista, mutta on silti pelattavuudeltaan yhtä upea ja mukaansatempaava kuin alkuperäinenkin.
2
Bob Gruen on hiljattain edesmenneen Mick Rockin ohella maailman tunnetuimpia rock-valokuvaajia, joka tunnetaan etenkin läheisestä suhteestaan John Lennoniin.
Gruenin viime vuonna ilmestynyt omaelämäkerta Right Place, Right Time: The Life of a Rock & Roll Photographer sisältää harvinaisen vähän tyhjäkäyntiä tai tylsää lapsuuskuvausta. Lähes joka sivulla kerrotaan kiinnostava anekdootti rockin historiasta, ja valokuvia on luonnollisesti mukana aimo nippu. Pakollista luettavaa kaltaisilleni rock-nörteille!
3
Lapsena lumouduin David Copperfieldista ja toisaalta myös Simo Aallosta, jonka Jokeri Pokeri Box -show teki lähtemättömän vaikutuksen vuoden 1995 paikkeilla. Taikuus-skene tuntui pitkään polkevan paikallaan, mutta onneksi Justin Willmanin kaltaiset nuoren polven taikurit uudistavat genreä ennakkoluulottomasti. Netflixistä löytyvä Magic for Humans (kökkö suomennos Taikuri turneella) yhdistää oivaltavasti todella vaativia ja näyttäviä taikatemppuja arkielämän ilmiöihin filosofisella otteella.
4
Tuntuuko toisinaan, ettei töistä tule mitään, ja ponnisteluista huolimatta et kykene kakkoslaatua parempaan suoritukseen? Ei hätää! Joku tekee työnsä aina huonommin.
Redditin NotMyJob-palsta esittelee surkeita työsuorituksia, joista jokaisesta paistaa läpi työntekijän täydellinen välinpitämättömyys lopputulosta kohtaan. Virkistävää!
5
Allekirjoittaneen mielestä paras tänä vuonna ilmestynyt levy on Nala Sinephron debyyttialbumi Space 1.8 (Warp, 2021), joka käsittelee jazzia raikkaan oivaltavasti.
Sinephron unenomaisissa sävellyksissä keskiössä ovat syntetisaattorit, saksofoni ja harppu. Hypnoottiset ambient-tunnelmat tuovat mieleen esimerkiksi Alice Coltranen ja Harold Buddin tuotannon, mutta Sinephron tulokulma on silti täysin uusi.
Arttu Rantakärkkä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (5.12.2025): Armas E. Leopold, Mr. Nobody Against Putin, Eläjä, Le Monde Diplomatique, Pitkä vuoro
Pasi Huttunen kuvitteli, että Leino-tulkinta on aika väsynyttä puuhaa kunnes törmäsi Armas E. Leopoldiin ja löysi monta muutakin parasta asiaa.
Parasta juuri nyt: Oulu-spesiaali!
Oulu on ensi vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki, mistä me tamperelaiset olemme tuskallisen tietoisia. Marja Heinonen lähti tutkailemaan sitä, millä eväin Oulu ponnistaa vuoteen 2026.
Parasta juuri nyt (3.12.2025): Pitkä vuoro, The Zone of Interest, Tartunta, Kenen maa, Lempiruokaa
Leena Reikko luki katsauksen nykypäivän orjuuteen, rakastui keittokirjaan ja katsoi hyytävän elokuvan.
Parasta juuri nyt (1.12.2025): Suvi West, Abdullah Pashew, Yle Areena, Helsinki ilman natseja
Juho Narsakan listalla on dokumentteja, kurdirunoutta ja esikoisromaani.




