Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Janica Brander on uppoutunut dokumenttielokuvien loputtoman kiehtovaan maailmaan.

1

Vivian Maier oli huippulahjakas valokuvaaja. Hän ei kuitenkaan julkaissut kuviaan, vaan työskenteli lastenhoitajana ja salaili taustaansa. Maier vaelteli hoitolastensa kanssa slummeissa ja teurastamoissa, ja kuvaamisen lisäksi hän nauhoitti ihmisten puhetta, keräili pikkutavaraa ja tutki murhia. Omaperäisen persoonan elämää valottava dokumentti Vivian Maierin salaisuus on katsottavissa Yle Areenassa 10.6. asti.

Maierin valokuvia esittelevä näyttely Omakuva ja sen varjo on esillä Suomen valokuvataiteen museossa 24.5. asti.

2

Myös muusikko Scott Walker oli mystinen oman tiensä kulkija, joka vältteli toimittajia ja eli omissa oloissaan. Hän aloitti uransa poikabändi Walker Brothersissa 1960-luvulla, mutta lähti nopeasti soolouralle. Walkerin alkutuotanto on melodramaattista, goottimusiikkia enteilevää pauhua, joka jalostui synkiksi ja abstrakteiksi sävelrunoelmiksi.

Viime keväänä kuolleen Walkerin uraan voi tutustua Scott Walker, oman tien kulkija -dokumentissa. Se on katsottavissa Yle Areenassa 3.2. asti.

3

Suomalaiset tuntevat brittinäyttelijä Ian McKellenin parhaiten Taru sormusten herrasta -elokuvien Gandalfina. Kotimaassaan McKellen on ennen kaikkea Shakespeare-näyttelijä, joka teki pitkän teatteriuran ennen kuin hän tuli suurelle yleisölle tutuksi elokuvista. McKellen on myös ollut 1980-luvulta asti avoimesti homo, lgbt-aktivisti ja aids-potilaiden puolustaja.

Dokumentti Ian McKellen, näyttelijä on katsottavissa Yle Areenassa vuoden 2021 loppuun asti.

4

John Curry oli urheilija, joka teki miesten taitoluistelusta taidetta 1970-luvulla. Ennen Currya estetiikka jäi luistelussa jäi fyysisen temppuilun jalkoihin. Curryn tie huipulle ei ollut helppo, koska hänen tyyliään – johon koko laji nykyään pohjautuu – ei ymmärretty.

Curry oli myös ensimmäisiä avoimesti homoja urheilijoita – joskin hän tuli kaapista puolivahingossa, ja puhui toimittajille mieluummin taiteestaan kuin seksuaalisuudestaan.

Dokumentti John Curry, jääkenttien kuningas on katsottavissa Yle Areenassa 23.2. asti.

5

Bikram-joogassa hikoillaan jopa 50-asteiseksi lämmitetyssä salissa. Tyylin kehitti Choudhury Bikram, jonka joogakeskuksesta syntyi ensin ilmiö, sitten epäterve kultti. Kun oppilaat hikoilivat, Bikram istui valtaistuinta muistuttavalla tuolilla tuulettimien katveessa yllään pelkät Speedot. Guru arvosteli joogaajien ulkonäköä törkeästi, manipuloi ja ahdisteli heitä seksuaalisesti.

Dokumentti Bikram: Saalistaja joogagurun vaatteissa on katsottavissa Netflixissä.

Janica Brander