Olivia Colman on kuningatar Elisabet II. Kuva: Netflix

1

Kirjoitettuaan ikänsä Englannin suurimmille sanomalehdille brittijournalisti Rory Clements heittäytyi kirjailijaksi.

Useita Englannin historiaan sijoittuvia dekkareita kirjoittaneen Clementsin filmauskelpoisimpiin kuuluu kirjasarja cambridgelaisesta historian professorista, Tom Wildesta. Hänestä kertovien dekkareiden sarjansa Clements aloittaa vuonna 1936 tapahtuvalla Corpus-romaanilla. Sen käyttövoimana on Euroopan tuolloinen rauhaton poliittinen tilanne; Espanjassa riehui tasavaltalaisten ja Francisco Francon johtamien fasistien sisällissota, Hitlerin Saksa etsi aktiivisesti mahdollisuuksia kasvattaa valtaansa, Neuvostoliitossa Stalin keskittyi aloittamiinsa suuriin vainoihin. Iso-Britannia tuskaili kuningas Edvard VIII:n avioitumishalujen johtaessa monarkin kruunusta luopumiseen.

Corpuksen juonta vetää idea, jonka mukaan natsi-Saksa olisi tukenut Oswald Mosleyn johtamien englantilaisten äärioikeistolaisten halua julistuttaa Edvard VIII diktaattoriksi.

Professori Wilde päätyy selvittämään näennäisesti itsemurhan tehneen nuoren seurapiirinaisen kuolemaa. Spekulatiivisena fiktiona Corpus on erinomaisen sujuvaa ja enimmäkseen uskottavaa luettavaa, jota on maustettu ihastuttavan kuivalla brittihuumorilla.

2

Sattuneesta syystä ei tuntunut huonolta ajatukselta katsastaa uudestaan Netflixin suurimpiin menestyssarjoihin kuuluva The Crown. Yhdistyneen kuningaskunnan nykyisen hallitsijasuvun monarkkien pärjäämisestä nykyajassa kertova sarja on ollut taiten kirjoitettu yhdistelmä historiallista draamaa ja saippuaoopperaa.

Äärimmilleen viedyn taustatyön huolellisuus näkyy sarjassa hyvällä tavalla. The Crown säilyttää sekä uskottavuutensa että perimmäisen luonteensa viihteeksi tehtynä fiktiona, koska sitä katsoessa ei ole tarvinnut kertaakaan tuntea myötähäpeää mistään.

Nyt, kun sarjan tärkein henkilö, kuningatar Elisabet II, on tosielämässä saatu jo haudattua, häneen voi rauhassa suhtautua fiktiona, sillä eräänlaista satua kuninkaalliset ja kuningashuoneet nykyajassa ovatkin. Sarjan alkukausien yllättävyydessään hauskimpiin hetkiin kuuluu kohtaus toisen tuotantokauden jaksosta, jossa Elisabet katselee televisiosta äitinsä kanssa Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn ja hänen Jacqueline-puolisonsa vierailukiertuetta Euroopassa. Joidenkin yhteyshäiriöiden saatua kuvan tv-ruudussa hyppelehtimään kuningataräiti (Victoria Hamilton) marssii tv-vastaanottimen luo ja pamauttelee sitä nyrkillä, mihin hänen Elisabet-tyttärensä (Claire Foy) reagoi huolestuneena pyytäen äitiään lopettamaan television lyömisen, koska ”se on vuokrattu.” Pelkkä ajatus siitä, että pohjattoman rikkaat Windsorit olisivat 1960-luvun alkupuolella katselleet vuokratelkkaria vääntää aivot kuperkeikalle.

The Crown on katsottavissa suoratoistopalvelu Netflixistä.

3

Argentiinalaissyntyinen 41-vuotias laulaja Franco Fagioli, on kuulunut viime vuodet maailman työllistetyimpiin kontratenoreihin. Se ei ole ihme, sillä kontratenoreiden kiihkeästi kilpaillulla alalla Fagiolilla on laulamisessaan kiistatonta teknistä taituruutta, sävyjen kirjoa ja esiintymisvarmuutta.

Suomessa Fagioli on käynyt kerran Kansallisoopperan lavalla esittämässä nimiosaa Georg Friedrich Händelin Julius Caesar Egyptissä -oopperassa. Helsinkiä useammin Fagioli on vieraillut Turun musiikkijuhlien vieraana.

Händelin ja ylipäätään barokkimusiikin tulkitsijana Fagioli on verrattoman taitava ja ilo korvalle.

Fagioli on ollut mukana synnyttämässä napolilaisen tyylin unohduksiin jääneen oopperasäveltäjän Leonardo Vincin (1690–1730) musiikin renessanssia. Fagioli on levyttänyt täyden albumillisen Vincin musiikkia.

4

Jos eläisi, niin viisi vuotta sitten kuolleella kirjailijalla, dramaturgilla, elokuvakäsikirjoittajalla, suomentajalla ja kolumnistilla Outi Nyytäjällä olisi paljonkin sanottavaa maailman, Suomen ja kulttuurin tilasta. Elämänsä loppuvuosina Nyytäjä eli Bretagnessa seudulla, jonka nimi on Finistère, ”Finis terrae”, maan ääri, jonka mukaan hän taisi nimetä bretagnelaisesta ja ranskalaisesta elämästä kirjoittamansa kolumnikokoelman Maailman laidalta (Tammi, 2002).

Nyytäjän parhaissa teksteissä on arvonsa pitävää laatua, koska ne ovat täynnä asiansa osaavan kertojan silmin tehtyjä havaintoja ihmisistä ja kulttuureista. Nyytäjän silmissä aidoin paikallisuus on aina kansainvälistä, koska ihmiset ovat pohjimmiltaan niin samanlaisia kaikkialla, ettei heitä voi heidän puhumansa kielen takia erottaa toisistaan. Siitä malliksi sitaatti edellä mainitusta kolumnikokoelmasta: ”Kukaan ei osaa syyllistää toista niin taitavasti ja peripohjaisesti kuin ranskalainen. Ehkä siksi, että hän itse on syyllistymisen ammattilainen.”

5

Näyttelijä James Stewart puhtoisimmillaan 1940-luvulla. Kuva: Wiki Commons

Tunnen ihmisiä, joille amerikkalaisnäyttelijä James Stewart ruumiillistaa 1900-luvun puolivälin pölyyntynyttä miesihannetta. Stewartin uralla oli käänteentekevää uskallus esittää muitakin kuin kirkasotsaisia sankareita. Oleellisia tässä olivat roolit lännenelokuvaohjaaja Anthony Mannin ja Alfred Hitchcockin elokuvissa. Heidän ohjauksessaan Stewart löysi hyveellisen jokamieshahmonsa pinnan alta tunteellisuuden ja ahdistuksen.

Elokuvissaan Hitchcock teki James Stewartista salatun katseen kantajan, sillä useammassa kuin yhdessä Hitchcock-elokuvassa Stewart on se, joka toteuttaa katsojien luontaista tirkistelyviettiä.

Takaikkunassa (1954) Stewart esitti jalkansa katkaissutta valokuvaajaa, jolla ei pyörätuolissa vietettävänä toipilasaikanaan ole muuta tekemistä kuin vakoilla ikkunasta newyorkilaisnaapureidensa puuhia. Vertigossa (1958) Stewartin rooli on esittää entistä poliisia, joka on palkattu varjostamaan itsetuhoista naista.

Hitchcock rohkeni käyttää James Stewartia roolissa, joka teki hänestä perverssin, naisten väijyjän ja kuolleeseen naiseen rakastujan. Se oli radikaalimpaa kuin mikään mitä Stewart oli siihen asti tehnyt.

Se ei kuitenkaan ollut  päinvastaista sille mitä Stewart oli ennen tehnyt. Se oli vain uusien sävyjen löytämistä. Tarkemmin katsoen, eikö vain moraalisen sankarin alla häämötäkin vähemmän sankarillinen, heikko ja ahdistunut mies, siis ihminen?

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua