Messa de Requeim. Kuva: Jonas Lundqvist

1

Kansallisoopperassa esitetty Messa da Requiem on syvästi vaikuttava yhdistelmä balettia ja oopperaa. Se on tummanpuhuva ja synkkä sielunmessu, mutta samalla se valaa uskoa pelastukseen ja ylösnousemukseen. Läheisen kuolema tuottaa suunnatonta tuskaa ja surua, mutta musiikki, tanssi ja laulu tuovat lohtua surun keskellä.

Saksalainen Christian Spuck on luonut Messa de Requimissa häikäisevän koreografian Giuseppe Verdin musiikkiin. Koreografia on hyvin kekseliäs ja moderni, mutta siihen yhdistyy myös klassisen baletin aineksia ja taidokkuutta. Komeita näyttämökuvia syntyy, kun koreografi liikuttaa yhtä aikaa kolmenkymmen tanssijan ryhmää ja satapäistä kuoroa.

Myös kuoro osallistuu tanssiin ja koko näyttämön valtaavaan liikekieleen. Kädet ja sormet ojentuvat ja kouristuvat ja luovat kulmikkaita kuvioita. Joskus tanssijat pulpahtavat esiin yllätyksellisesti kuoron takaa. Koreografia on täynnä hienoja yksityiskohtia, massojen liikettä ja taitavia nostoja, joiden voi ajatella viittaavan ylösnousemukseen. Myös musiikki, kuoro ja solistit tarjoavat katsojalle upean ja kokonaisvaltaisen elämyksen.

Messa da Requiemia esitettiin kuukauden verran loka-marraskuussa. Toivottavasti se palaa vielä Kansallisoopperan ohjelmistoon.

Lue Marja Heinosen Kulttuuritoimitukseen esityksestä kirjoittama arvio täältä.

2

Romaanista kasvaa klassikko, kun se kestää aikaa ja useamman lukukerran. Luin Milan Kunderan Olemisen sietämättömän keveyden ensimmäinen kerran 1980-luvulla, kun se oli suomennettu (suom. Kirsti Saraste; WSOY, 1985). Toisen kerran tartuin siihen tänä syksynä, ja se tuntui vielä paremmalta kuin muistikuvat antoivat ymmärtää.

Romaani on monikerroksinen. Filosofiset pohdinnat leikkaavat Prahan kevättä vuonna 1968. Totalitaristisen yhteiskunnan kiellot ja rajoitukset varjostavat yhtä lailla työn tekoa kuin rakkauttakin. Vapaa rakkaus ja sitoutuminen vaativat moraalisia kannanottoja. Kumpi on oikein, uskollisuus vai heilastelu silloin kuin mieleen juolahtaa? 1960-luvun lopun vapaat tuulet vaikuttavat myös parissuhteisiin.

Olemisen sietämätön keveys seuraa neljän ihmisen tarinaa, jotka kaikki pohtivat suhdettaan elämään. Oman kuvauksensa saavat prahalainen kirurgi, tarjoilijatar, taiteilija ja tiedemies.

Romaani on sisällöltään hyvin runsas. Lyhyissä luvuissa vyörytetään lukijan eteen paljon pohdittavaa. Yksi romaania läpäisevä teema on unet. Mitä ne kertovatkaan ihmisille? Tarjoilijatar Tereza näkee unta omasta teloituksestaan ja kuoleman jälkeisestä elämästään, jossa hänen nöyryytyksensä jatkuvat. Mutta unet olivat myös kauniita. Unet tarjosivat estetiikkaa ja mielikuvituksen leikkiä. Uneksiminen kuuluu ihmisen syvimpiin tarpeisiin, sanoo kirjailija romaanihenkilöidensä suulla.

Auguste Renoir: Polku korkeassa heinikossa, 1875. Kuva: Ateneum

3

Ateneumin taidemuseo tarjoaa upean Albert Edelfeltin teosten näyttelyn jälkeen yhtä upean näyttelyn Väriä & valoa – impressionistien perintö. Marraskuun pimeydessä astuminen Ateneumiin merkitsee ihanaa värikylpyä ja hyvän mielen nostattamista.

Taiteilijoiden nimilista on arvokas. Maailmankuuluja impressionisteja olivat muiden muassa Claude Monet, Alfred Sisley, Camille Pissarro ja Auguste Renoir. Kiinnostavaa on se, että Pekka Halosella, Tyko Sallisella ja Magnus Enckellillä oli impressionistinen kautensa. Myös Ellen Thesleff maalasi kauniita maisemia ja tunnelmakuvauksia heleillä väreillä. Suomalainen väritaide kukoisti vuosina 1906–1916.

Impressionismi oli 1870-luvulla Ranskassa syntynyt taidesuuntaus, jossa taiteilijat maalasivat nopeiden havaintojen ja vaikutelmien pohjalta. Suomalaiset ammattitaiteilijat matkustivat 1800-luvun lopussa Pariisiin imemään vaikutteita uusista taidesuuntauksista. Suomeen tyylisuunta rantautui kuitenkin vasta 1900-luvun alussa.

Ateneumin näyttely etenee teemoittain. Impressionistien aihepiirejä olivat puutarhat, talvimaisemat, kaupunkikuvat ja ihmistutkielmat.

Lue Seppo Metson Kulttuuritoimiutukseen näyttelystä kirjoittama arvio täältä.

Pentti Sammallahti: Vuokkiniemi, Vienan Karjala, 1991.

4

Olen nähnyt Pentti Sammallahdelta useamman näyttelyn Suomessa ja Tallinnassa viime vuosina. Ne ovat aina yhtä ilahduttavia. Valokuvaajan työura ulottuu 1960-luvulta viime vuosiin. Hänen kuvauskenttänsä on koko maailma.

Valokuvataiteen museossa Kämpin galleriassa on nyt esillä näyttely Me kaksi, jonka teemana on ohikiitävä jaettu hetki. Kuvissa toistuu ajatus kahdesta hahmosta ja kumppanuudesta. Kuvauskohteena voivat olla esimerkiksi rakastavaiset, lapset tai eläimet.

Sammallahtea voi vain ihailla tilannetajusta ja sommittelun taitavuudesta. Kuvissa on pieniä tarinoita eri puolilta maailmaa. Kuvaajan katse osuu melko usein köyhiin ihmisiin ja laitapuolen kulkijoihin, joita hän kuvaa myötätuntoa herättävästi. Erityisen suloisia ovat kuvat lapsista ja eläimistä.

5

Merimaalareista tunnetuimpia lienevät Ivan Aivazovsky ja William Turner. Sinebrychoffin taidemuseo Helsingissä esittelee norjalaisen Peder Balken (1804–1879) maisema- ja merimaalauksia näyttelyssä Arktinen lumo. Hänen aiheitaan ovat vuonot, vuoret, revontulet ja rannikot Norjassa. Jäätiköt ovat majesteetillisia ja samalla niissä piilee uhkaa. Näyttelyssä on luonnonsuojeluun liittyvä viesti, koska ilmastonmuutoksen vuoksi jäätiköitä uhkaa sulaminen.

Myöhäistuotannossaan Balke siirtyi maalaamaan hyvin pieniä teoksia puun paloille. Ne ovat sävyiltään mustavalkoisia. Niissä maisemat on pelkistetty viitteellisiksi. Tyylisuunnaltaan Balke edusti romanttista maalaustaidetta.

Sirpa Pääkkönen

* *

Kulttuurigaala lähestyy!

Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!

#kulttuurigaala #kulttuuri 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua