Kuva: Mikko Saari
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Mikko Saari on käynyt salilla.
Kuntosaliharjoittelu on kuin sijoittaminen ja puiden istuttaminen: paras aika aloittaa oli jo aikaa sitten. Toiseksi paras aika aloittaa on nyt. Vanhana kynäniskana ja kirjoitustyöläisenä olen viime vuosina löytänyt kuntosalilla käymisen ilot kunnolla. Jaksaa kirjoittaa, kun nostelee painoja, ja saa lihaksia, joista on sitten ottaa, kun jossain vaiheessa väistämättä alkaa ikä painaa.
* *
1
Maastaveto on yksinkertainen voimailuliike. Levytankoon lastataan haluttu määrä rautaa ja sitten vain nostetaan tanko maasta vyötärön korkeudelle. Toinen suosittu tapa on romanialainen maastaveto, jossa tanko alkaa ylhäältä, lasketaan alas ja nostetaan sitten takaisin ylös. Molemmat ovat erinomaisia takaketjun kehittäjiä, jotka tuovat potkua takareisiin, pakaroihin ja siitä selkään asti. Maastaveto on myös oiva liike selkänsä kipeyttämiseen, joten kannattaa opetella tekniikka kunnolla ja aloittaa maltillisilla painoilla.
2
Kyykky on toinen klassikkoliike. Jalkakyykky on Wikipedian mukaan monipuolisin koko vartalon voimaa ja lihasmassaa kehittävä liike. Liikettä voi tehdä monin tavoin, alkaen kehonpainosta ja käsipainon kanssa tehtävästä maljakyykystä erilaisiin tangon kanssa tehtäviin kyykkyihin: itse teen perinteistä takakyykkyä. Etukyykky pitäisi saada ohjelmaan myös, mutta toistaiseksi ranteeni eivät kestä. Kannattaa siis mennä omien rajojen mukaisesti. Kyykky on joka tapauksessa todella tehokasta treeniä.
3
Voiko olla miehenä kuntosalilla tekemättä penkkipunnerrusta? Tottahan toki voi, mutta on se minun ohjelmassani silti. Wikipedia sanoo, että hyväkuntoisen miehen pitäisi pystyä nostamaan kerran ainakin oman painonsa verran penkkipunnerruksessa. Poliisikoulussa miehille riittää 65 kiloa, mutta maksimipisteisiin vaaditaan 19 toistoa. Siinä missä maastavedossa ja kyykyssä saan oman painoni verran rautaa liikkeelle, penkkipunnerruksessa olen vielä kaukana, eikä poliisikouluunkaan olisi asiaa. Ihmisellä on hyvä olla tavoitteita.
4
Jalkalihaksissani ei siis ole valittamista. Selkä sen sijaan on heikkoja kohtiani. Niinpä teen ilolla miellyttäviä ja tehokkaita selkäliikkeitä. Yksi sellainen on alatalja, eli kuntosalilaite, jossa istutaan penkille ja vedetään kaksin käsin taljaa itseen päin. Hyvin tehtynä tämä on erinomainen liike selän vahvistamiseen. Kannattaa vain olla sen verran kohtuullinen paino, jotta saa liikkeen tehtyä siististi heijaamatta koko vartalolla lisävauhtia – sillä tavalla saa toki enemmän rautaa liikkumaan, mutta liike ei kohdistu enää selkälihaksiin samalla tavalla kuin hillitympi muoto.
5
Yksi asia, mihin salilla kehitettyjä jalkalihaksia käytetään, on pyöräily. Olen tänä talvena harrastanut aikaisempaa enemmän talvipyöräilyä. Inspiraationa on ollut perheen lukiolainen, joka on kulkenut päivittäin koulumatkansa pyörällä säästä riippumatta. Talvipyöräily on helpompaa kuin ajattelin, mutta on siinä hieman enemmän mutkia matkassa kuin kesällä pyöräilemisessä. Väylien kunnossapito ja riittävän lämpimät ajovarusteet ovat ne tärkeimmät asiat; valitettavasti vain toiseen näistä voi vaikuttaa itse. Hankin nyt nastarenkaatkin, vaikka ilmankin pärjää etenkin lumikelillä ihan mukavasti.
Silloin kun on liian kylmä, pyöräillä voi kuntosalilla. Spinningpyörät ovat kuntosalilla onneksi harvoin käytössä ja niiden polkimien lukot ovat yhteensopivat pyöräilykenkieni kanssa. Paikoillaan pyöräileminen on tietysti aivan mittaamattoman tylsää, mutta onneksi on Youtube.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (5.2.2025): Aapo Huhta, DocFokus, Pauline Curnier Jardin, Rauhankone, pakkanen
Marja Heinonen on kävellyt Kauppakadun taidegalleriaan ja löytänyt Kiasman yläkerrasta huvipuiston.
Parasta juuri nyt (4.2.2025): Nina Lykke, Diogenes, Jonas Hassen Khemiri, s/s Heinävesi, potkukelkka
Mikko Manka on paennut politiikkaa kirjallisuuteen, menneisyyteen ja jäälle.
Parasta juuri nyt (27.1.2025): Tekoäly, Kiovan Grand Ballet, Ruben Stiller, Master Chef Suomi, Jonna Järnefelt
Aila-Liisa Laurila on tutustunut tekoälyn kykyihin ja Joutsenlampi-baletin vierailuun ja odottelee Jonna Järnefeltin esikoisromaania.
Parasta juuri nyt (23.1.2025): 52 kertaa kulttuuri, Ainahan on huominen, Hengaillaan
Marjatta Honkasalon listalla on ilmaista kulttuuria, tv-visailua ja italialaista elokuvaa.