Salama McQueen (vas.) ja Martti Pixarin Autot-elokuvassa (2006).

1

Radion ohjelmavirta perustuu puheeseen ja musiikkiin. Kanavavalintaa vaikeuttaa se, että järkevää juttua sisältävillä kanavilla ei soi musiikki tai sitä ei pysty kuuntelemaan. Musiikkikanavien kuuntelu on vielä vaikeampaa, koska biisien välissä juontajakaksikko jorisee mielipiteitään iltapäivälehtien otsikoista. Ratkaisun tarjoavat suoratoistopalvelut ja podcastit, joiden ansiota voi soittaa aina oikeanlaista musiikkia ja kuunnella puhujia, jotka eivät ärsytä.

Tekniikka muutti myös televisionkatselua: tallennuspalvelusta puolitoistatuntisen ohjelman katsoo tunnissa, kun mainokset eivät syö aikaa eivätkä lumoa. Mutta silloin jää paitsi monista ohjelmaa paremmista mainoksista.

Piti hakeutua Youtube-kanavalle ja katsoa putkeen Elisa Fan clubin jaksot. Niissä intohimoiset operaattori-ihailijat esittelevät SIM-korttikokoelmiaan ja soittelevat kuningasideoitaan asiakaspalveluun, koska eivät jaksa odottaa puhelinmyyjän yhteydenottoa. Sauvakävelijät jäävät metsässä epäuskoisena seuraamaan, kun fanikolmikko juhlii uuden tukiaseman avajaisia. 15 vuodessa fanikerho ei ole kasvanut toivotulla tavalla, mutta se ei hillitse elisalaisten ikkunan alla omiaan kannustavien intoa.

Mainosten teho perustuu siihen, että yhtiö nauraa itselleen. Fan club on kuitenkin vain halpa ja vaisu versio edeltäneestä saarnamies-kampanjasta. Siinä innokas kaksikko kiersi Amerikassa kauppaamassa rallienglanniksi mobiililiittymiä ja viihdepalveluita: ”Do You have time to talk about the miracle of Saunalahti prices?”

Leffakohtauksista ammentavat lyhytelokuvat pitäisi oikeastaan julkaista omana sarjanaan. Niiden joukossa on myös pidempi piilokamerajakso, jossa kaksikko pysäyttelee amerikkalaisia ja kauppaa ”basically unlimited everything” -liittymiä hämmentyneille kadunkulkijoille. Jaksoon sisältyy syvällisempi sanoma: amerikkalaiset maksavat mobiilidatasta 100–200 dollaria kuukaudessa, mutta meillä ei tarvitse vahtia datakattoa.

Suomalainen rajaton mobiilidatan käyttöoikeus on kansainvälinen erikoisuus, joka on vauhdittanut harvaan asutun maan tietoyhteiskuntakehitystä enemmän kuin mikään muu – ja tehnyt suomalaisista maailman suurimpia mobiilidatan käyttäjiä.

2

Siivous ja muut ärsyttävät kotiaskareet tarjoavat tilaisuuden uppoutua uuteen musiikkiin. Tai sitten voi kuunnella yhtä ja samaa biisiä.

Repeat-soittolista luodaan klassikkobiisistä, jonka nimi on jäädytetty kuin kiekkotähden pelipaidan numero. Kukaan ei nimeä tekelettään Sound of Silenceksi, joten kaikki suoratoistopalvelusta löytyvät kappaleet ovat tulkintoja Simon & Garfunkel -helmestä.

Näin päästään tonkimaan Spotifyn pohjaa, johon ei muuten eksyisi. Sound of Silencen kuoroversiot ja musiikkiopiston kitaranäppäilyt eivät kuitenkaan kuulosta omien taitojen esittelyltä, vaan kunnianosoituksilta. Jopa hevikitarasankarit malttavat pitää näppinsä kurissa, eivätkä vesitä klassikkoa sooloillaan.

Repeatin ansiosta etäisesti esikuvaansa muistuttava latinotulkinta ja autotallimelukin saavat hoilaamaan ääneti mukana. Haikea huokailu ja monotoninen mökä ovat soittolistalla vain piristäviä poikkeuksia.

Toisinaan kulttuurimuuri on kuitenkin korkea. Leonard Cohenin riipaisevasta The Partisanista vääristellyn sambaversion jälkeen Rummelsnuffin Cohen-tulkinta kuulostaa klassikolta, vaikkei se annakaan aihetta tutustua syvemmin saksalaiseen elektropunkiin.

3

Kun lapsiperheessä etsitään koko ruokakunnan sohvalle houkuttelevaa katsottavaa, ei kannata selata uutuusleffoja, vaan kaikille tuttuja karaokerainoja. Meillä jokainen tuntee Autot-elokuvan (2006) vuorosanat, koska animaatio pyöri aikanaan tauotta ruudussa. Sen tahdissa pikkujätkä aukoi suuta ruokapöydässä ja järjesteli jonoja automatolle.

Autot tuntui kaikkien aikojen typerimmältä yritykseltä kaupata oheisrihkamaa. Perhe-elokuvien lumo perustuu samastuttaviin, suloisiin hahmoihin, ei puhuviin kulkuneuvoihin. Pixar oli herättänyt eloon lelut, ötökät ja kalat, mutta autot tuntuivat hullulta harha-askeleelta.

Pikkujätkän fanitus kuitenkin mursi vastarinnan. Leffa oli täynnä aikuiskatsojille viritettyjä koukkuja, vitsejä ja viittauksia. Maisemassa vilisi nerokkaita yksityiskohtia, eikä soundtrack aiheuttanut volume-vääntöä.

Kymmenien katselukertojen jälkeen luuli, ettei elokuvassa olisi enää mitään uutta keksittävää, mutta vuosien tauon jälkeen leffaa katsoi uusin silmin. Sen lumo nielaisi mukaansa ja vanhoja vitsejäkin riemastuttavampaa oli hoksata uusia.

Autot-elokuvassa kiteytyy Pixarin luovuus ja Steve Jobsin visionäärisyys. Applelta sivuun savustettu Jobs oli kehittänyt tietokoneanimaatiot aivan uudelle tasolle. Tekniikkaa tärkeämpää oli kuitenkin sisältö. Pixar vapautti katsojat Disney-kaavasta ja vaivaannuttavista vessa-/evästaukolauluista.

Autot syntyi samaan aikaan kun Applen ruoriin palannut Jobs keskittyi älypuhelinten mullistukseen ja Pixar päätyi osaksi Disneytä. Miljardikaupassa olennaista oli se, ettei kaavoihinsa kangistunut omistaja pilannut Pixarin luovuutta.

4

Junnujen varttumisessa yksi vaihe on kapulaherruuden menetys kotisohvalla. Kaukosäätimestä ei tarvitse luopua taistelutta. Myönteisellä palautteella voi ohjata olohuoneen kuvavirtaa. Kun kiinnostuu peli-, mopo- ja ES-Jonne-videoiden lomassa vilahtelevista kulttuurituotteista, ruutuhetkistä voi tulla taas yhteisiä.

Meillä on viime ajat seurattu videokoosteita eksoottisilta työmailta ja tee se itse -miesten epäonnisista projekteista. Bad Day at Work -videoiden suhruisissa kännykkä- ja valvontakameravideoissa nosturit kaatuilevat, talot romahtelevat ja renkaat sinkoilevat katkeamattomana virtana. Työturvallisuusohjeet eivät kahlitse jatkojohtoviritelmien, tikkaiden ja trukkien luovaa käyttöä, mutta usein jälki muistuttaa maanjäristystuhoja.

5

Sukupolvi sitten kujeiltiin tuhrimalla hakaristejä siltojen alle ja provosoitiin sirppi ja vasara -rintamerkeillä. Silloin natsit kuuluivat Korkeajännitykseen ja kommunistit hapankaalin hajuiseen menneisyyteen.

Aikamme renessanssi on kaivannut isoisien aikaiset ilmiöt haudoistaan. Yhtäkkiä kaikki ovat taas natseja tai kommunisteja. Varoitellaan Pohjois-Korean tiestä. Siihen voi tutustua esimerkiksi Kim Jong Un -elämäkerran avulla.

Kommunismikokeilut eivät ole johtaneet tasa-arvoon ja yhteisomistukseen, vaan harvainvaltaan, jonka vaaliminen ja puolustaminen on suuren johtajan tärkein tehtävä. Yksinvaltiaita ei kaada kansa, vaan hovi. Siksi uuden hallitsijan tärkein tehtävä on siivota liian vaikutusvaltaiset uhkaajat ja palkita uskolliset hännystelijät.

25-vuotiaana Pohjois-Korean hallitsijaksi nostettu Kim Jong Un tarttui rivakasti ja näyttävästi toimeen. Kenraalin teloittaminen ilmatorjuntatykeillä takasi reilun miljoonan miehen armeijan uskollisuuden. Sukulaisen myrkyttäminen maailman silmien edessä hillitsi haastajien intoa.

Pohjois-Koreaan erikoistuneen toimittajan Anna Fifieldin elämäkerta Loistava toveri Kim Jong Un (Bazar, 2019) tarjoaa kurkistuksen erikoiseen hoviin. Kuva suljetun ja eristetyn valtion johtajasta maalataan pitkin maailmaa tehtyjen haastatteluiden perusteella. Se on varsin erilainen kuin meemivitseissä kiukutteleva South Parkin Cartman-hahmo.

Kirja murtaa myyttejä maasta ja sen omituisesta johtajasta. Kim Jong Un ei ole mielipuoli, vaan johdonmukainen ja häikäilemätön johtaja, jonka tärkein tehtävä on pysyä vallassa. Tämä johtaa varsin samanlaiseen kehitykseen kuin esimerkiksi Venäjällä.

Pohjois-Koreasta on muodostunut kleptokratia, jossa vaurastuminen perustuu lahjontaan, korruptioon ja varastamiseen. Hallitsijasta riippuvainen eliitti on valmis tekemään likaisia temppuja varmistaakseen etunsa. Valtion omistamilla tehtailla, mailla, asunnoilla ja kulkuvälineillä hoidellaan omia bisneksiä. Vaurastumista katsotaan läpi sormien niin kauan kuin se hyödyttää, eikä uhkaa valtaa.

Pohjoiskorealainen oligarkia versoi torikaupasta, jossa Kiinasta salakuljetettu tavara vaihtoi omistajaa. Kaupankäynti synnytti vaurastuvan keskiluokan. Milleniaalit ovat nuorelle hallitsijalle tärkeä etuoikeutettujen ryhmä, sillä jos ylellisen elämäntavan pilaama terveys kestää, hän sinnittelee vallassa vuosikymmenten ajan.

Sveitsissä koulunsa käynyt johtaja tietää, miten paljon maailma ympärillä on muuttunut. Isän ja isoisän luoma propaganda- ja valvontakoneisto on auttamatta vanhentunut, sillä ihmisillä on muitakin tiedonlähteitä kuin asuntoihin asennetut yksikanavaiset radiot. Vaikka maan oma tietoverkko on eristetty netistä, vapaan maailman houkutukset virtaavat rajojen yli muistitikuilla.

Kim Jong Un tunnistaa ajan muutoksen. Ennen Pohjois-Korea lähetti maailman rakennustyömaille orjatyövoimaa, jonka toimittamilla varoilla rakennettiin hallitsijan palatsit ja rahoitettiin ylellinen elämä. Nyt tätä työtä tekee hakkeriarmeija.

Pohjois-Korea joutui ahtaalle, kun sen tukijat katosivat: Neuvostoliitto luhistui ja Kiina avautui omituiseksi kommunismikapitalistiseksi maailmanmahdiksi. Nyt Pohjois-Korea rakentaa omanlaista versiota naapureistaan.

Ovien avaajana toimi Donald Trumpin diilidiplomatia. Trumpin vanavedessä maailman johtajat jonottivat tapaamisvuoroaan, ja mielipuoli-Kimistä tuli valtiomies, joka nauttii valokeilassa paistattelusta.

Pohjois-Korean olemassaolo on perustunut 70 vuoden ajan amerikkalaisvihaan. USA pommitti niemimaan kommunistisen osan maan tasalle Korean sodassa. Siitä alkaen maan tavoitteena oli ydinaseella hankittu turvatakuu.

Kim Jong Un saattoi päätökseen edeltäjiensä alulle paneman projektin. Nyt Pohjois-Korea on kuudes maa, jolla on vetypommi ja kyky toimittaa se ohjuksilla kohteeseen. Tämän ansiosta maa voi kehittää asevoimien lisäksi myös talouttaan. Vaikka tavallinen kansa kärvistelee vielä nälänhädän partaalla, hallitsijasta riippuvainen eliitti elää länsimaista elämää.

Vuonna 2019 ilmestynyt Kim Jong Unin elämäkerta auttaa ymmärtämään, miten vaikea tehtävä hallittu avautuminen on. Vallankumousta jo kolmannessa polvessa toteuttava suuri johtaja vaalii jumalallista myyttiä ja kiertää neuvomassa tehtaiden johtajia ja ydinfyysikoita. Tärkein on kuitenkin etuoikeutettujen joukko, jonka turvin hän pysyy vallassa.

Tommi Liljedahl

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua