Clint Eastwood ja Pako Alcatrazista. Kuva: Netflix

1

Hannu Raittilan (s. 1956) esseitä luen hyvällä halulla siitä huolimatta, että on ihmisiä, jotka morkkaavat hänen tekstejään insinööriproosaksi. Raittilan Liikkumaton liikuttaja -esseekokoelmaan(WSOY, 2004) luen esimerkkinä siitä, miten kirkkaasti ja jäsentyneesti on mahdollista kirjoittaa perspektiivin merkityksestä taiteen ja inhimillisen kulttuurin kehitykselle.

Taidemaalarin poikana Raittilalla on ollut elinikäinen tilaisuus nähdä miten perspektiivillä huijataan katsojaa: ”Keskeisperspektiivi oli aluksi todellisuudenkuvauksen keino. Kohta siitä oli kehittynyt todellisuuden kokemisen normi, joka teki ihmisestä yksilön ja irrotti hänet luonnon tarkkailijana kohteestaan.”

Raittila jatkaa nostamalla perspektiiviä käyttävien taiteilijoiden verrokiksi aivan toisenlaisen taiteilijan Paul Cézannen: ”Klassinen kuvataide maalasi näet aihetta, ei taulua. Cézanne päätyi toimimaan päinvastoin. Hän ei yritä ohjata huomiotamme taulun ulkopuolelle, vaan kankaaseen, jolle kuvaa tehdään.”

Maalaustaidetta koskevista havainnoistaan Raittila jatkaa muihin taiteisiin rinnastamalla Cézannen tavan maalata kirjallisuuteen: ”Cézannelaisen maalauksen tavoin moderni proosa ja teatteri lakkasivat pyrkimästä sielun pinnan taakse… ihmisiä alettiin kuvailemisen sijasta näyttää – puheiden ja toiminnan kautta.”

Raittila laajentaa näkökenttänsä taiteesta taiteilijoihin itseensä: ”Keskeisperspektiivin hajottaminen ja moninäkökulmaiseen ilmaisuun siirtyminen on vienyt pohjan romanttiselta yksilökeskeiseltä taide- ja taiteilijakäsitykseltä. Harvoin enää törmää neron asteelle jääneisiin taiteilijoihin.”

2

Jos kukaan on juuri nyt varsinainen It girl, niin Margot Robbie on. It girl, tuo 1800-ja 1900-lukujen taitteessa syntynyt nimitys, ei ole koskaan kääntynyt suomeksi sillä henkevyydellä, jota se vaatisi. Koko nimitys pitää sisällään sekä seksikkyyden että älykkyyden. Oman aikansa Hollywoodin it-girlejä olivat Clara Bow, Janet Leigh ja Faye Dunaway.

Kansainväliseen kuuluisuuteen Robbie murtautui Martin Scorsesen ohjaamassa The Wolf of Wall Street -elokuvassa (2013), jossa hän esitti osakehuijari Jordan Belfortin seksikkyydellä ja häikäilemättömyydellä rahaa tehnyttä Naomi-vaimoa.

Vanity Fair -lehden äskettäisessä jutussa Robbien kehumisesta ei ollut tulla loppua. Rebecca Fordin kirjoittamassa jutussa syntyy kuva Robbiesta hirmuisen työmoraalin ihmisveturina, joka ei hyväksy kieltävää vastausta keneltäkään.

Robbien monipuolisuutta osoittaa miten kompastelematta hän hoitaa työnsä, on kyseessä sitten Once Upon a Time in Hollywood (2022) tai uutukainen epookkispektaakkeli Babylon (2023).

Harrastuksenaan Robbie pelaa amatöörijääkiekkojoukkueen oikeana laitahyökkääjänä ja fanittaa New York Rangersia.

3

Tv-kanavien kestosuosikki Pako Alcatrazista (1979) on elokuva elämästä vankilassa ja sellaisena mestarillista elokuvakerrontaa. Leffan ihmiset puhuvat hädin tuskin mitään. Kuvat kertovat kaiken ilman selittelyjä.

Vähäpuheisuus korostaa elokuvan luonnetta liki eksistentialistisena tarinana. Vapauden halu ilmaistaan mitättömän näköisellä toiminnalla, kuten seinän kaivertamisella kynsileikkurilla. Clint Eastwoodin esittämästä, Frank Morris -nimisestä vangista saamme kuulla hyvin vähän.

Pian elokuva tekee selväksi, miksi Alcatrazista paon pitäisi olla mahdoton: vankilan muurit vievät suoraan mereen, jonka vuorovedet saavat uinnin mantereelle tuntumaan valtamereltä. Ennen ensimmäistäkään pakoyritystä ohjaaja Don Siegel tutustuttaa katsojan vankilan rutiineihin. Eastwoodin valkokangaspersoonaan ja elokuvakäsitykseen vaikuttaneista ohjaajista Siegel on tärkein, koska häneltä Eastwood oppi askeettisen kerronnan perusteet.

Elokuvan minimalistisuus tuntuu virkistävältä aikana, jolloin elokuva kuin elokuva venyttää kestonsa kahteen ja puoleen, ellei kolmeen tuntiin.

Pako Alcatrazista nähtävissä Netflix-palvelussa.

4

Taru sormusten herrasta -kirjan kirjoittajasta J. R. R. Tolkienista on kirjoitettu kymmenittäin kirjoja. WSOY julkaisi syksyllä 2022 tarkistetun suomennoksen Humphrey Carpenterin Tolkien-elämäkerrasta. Jo vuonna 1977 ilmestynyt alkuperäisteos lienee se opus, johon useimpien Tolkien-tutkijoiden on vaikea olla viittaamatta.

Elämäkertaa lukiessa ei voi olla ajattelematta vanhaa aforismia, jonka mukaan on elettävä sellainen elämä josta syntyy kirjailija, sillä juuri siten Tolkien teki. Kenenkään muun elämänä hänen elämänsä ei olisi luonut sormustarun kirjoittajaa.

Oxfordin yliopistosta valmistuneen ja BBC:n toimittajanakin toimineen Carpenterin kirja on yksinkertaisesti nimeltään J. R. R. Tolkien: Elämäkerta.

Se perustuu Tolkienin kirjeisiin, päiväkirjoihin ja muihin papereihin sekä hänen perheensä ja ystäviensä muisteluihin. Carpenterin teoksesta tekee kiinnostavan tieto, että Tolkien nyreksi elämäkertojen käyttöä kirjallisuudentutkimuksessa.

Perinteiseen elämäkertatyyliin kirjoitettu teos on selkeästi jäsennelty ja auttaa lukijaa omiin johtopäätöksiin siitä, minkä verran Tolkienin lapsuus orpona pittoreskilla maaseudulla ja saasteisessa Birminghamissa tai tiivis katolilainen kasvatus vaikuttivat hänen arvoihinsa ja mielikuvitukseensa.

5

Jos käy harvoin taidenäyttelyissä tai -museoissa, niin on helppoa suositella katsottavaksi Helsingin kaupungin taidemuseossa (HAM) vielä maaliskuun puolelle nähtävissä olevaa suomalaisen taidemaalarin Viggo Wallensköldin ihmismuotokuviin keskittyvää näyttelyä. Öljy- ja akryylimaalauksia sekä piirustuksia tekevän Wallensköldin muotokuvien ihmiset, voivat olla jollain tapaa rujoja tai amputoituja. Kuvien ihmiset voivat olla yhtä hyvin todellisia kuin kuviteltujakin.

Useat kuvatuista ihmishahmoista viittaavat Suomen autonomian ajan menneisyyteen venäläisenä suuriruhtinaskuntana. Kuvattujen ”aristokraattien, virkamiesten tai upseerien” univormut, arvomerkit ovat yhtä hyvin viitteellisiä tai todellisia.

Mutta yksi selkeä todellisuusviite näyttelyssä on, Kun kävijän ajatukset on jo valmiiksi viety tsaarinaikaan, niin tummasävyisessä teoksessa, jossa pitäisi oleman perhe, on helppoa nähdä Ipatjevin talon kellari.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua