Vanhan kirjallisuuden päivät. Kuvat: Marjatta Honkasalo

1

Kirjat ovat olleet pääosassa Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivillä (26.–27.6.2025) jo vuodesta 1985. Tänä vuonna ei kokoonnuttukaan tuttuun paikkaan Sylvään koululle, vaan remontin takia väistötilaan Vexve Areenalle. Paikan vaihdos ei vähentänyt yhtään perjantaina ja lauantaina kuhinaa, jota myyntipöytien äärellä kävi.

Toiminnanjohtaja Päivi Mäki-Kerttula kertoi saaneensa paljon hyvää palautetta niin kävijöiltä, esiintyjiltä kuin näytteilleasettajiltakin. Tapahtuma onnistui Vexve Areenalla hänen mukaansa kokonaisuudessaan hyvin.

Sylvään koululle ei päästä takaisin vielä ainakaan ensi vuonna, koska tontilla ei ole tapahtuman vaatimaa liikuntasalia. Vaikka eräs tapaamani kävijäkonkari kaipasi kovasti Sylvään koululle takaisin, hänellä oli pois lähtiessä kassi kirjoja täynnä. Tapahtuman päätarkoitus – kirjojen ja kirjan ystävien kohtaaminen – toimi siis myös isommalla areenalla. Samoin kävi itsellekin, kassiin kertyi kirjoja, vaikka kirjahyllyt kotona pursuvat.

Vexve Areenan väistötila kokosi Vanhan kirjallisuuden päiville yhtä paljon kirjojen ystäviä kuin Sylvään koululle aiemmin.

2

Jos matka suuntautuu Sastamalaan senkin jälkeen, kun Vanhan kirjallisuuden päivät ovat jääneet odottamaan ensi vuotta, kirjallisia kohteita kaupungissa riittää. Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi esittelee suomalaisen kirjan 500-vuotista historiaa. Päänäyttelyn helmi on 1400-luvulla painettu Psalterium, kehtopainate, joka kulkeutui vuosisatoja sitten Lyypekistä Pyhän Olavin kirkkoon.

Lapsillekin museossa on kiinnostavaa tekemistä, ja tänä vuonna esillä on Tatu ja Patu -kirjojen syntyvaiheista kertova Olipa kerran Tatu ja Patu – Miten suosikkikirjat syntyvät? -näyttely.

Suomalaisen kirjan museon Pukstaavin aarre on 1400-luvulta peräisin oleva inkunaabeli eli kehtopainate, joka on kulkeutunut Lyypekistä Sastamalaan Pyhän Olavin kirkkoon.

3

Kirjat ovat kuuluneet sateisen alkukesän ohjelmaan muutenkin. Yksi lukemistani kiinnostavista kirjoista on ollut Jantso Jokelinin Aikavuoret – Vaelluksia Sveitsin mieleen ja mysteeriin (Teos 2025). Sveitsi on Euroopan keskellä, ja ainakin mielikuvissa kellojen, juuston ja pankkien maa.

Kirja on haastanut katsomaan Sveitsiä toisin silmin ja kaivamaan kirjahyllystä uudelleen luettavaksi Thomas Mannin Taikavuoren. Hans Gastorpin vuodet sveitsiläisessä parantolassa muistuivat elävästi mieleen. Lienee suotavaa hankkia käsiinsä myös Taikavuoren innoittama Olga Tokarczukin Empusion – Kauhua keuhkoparantolassa (WSOY 2022).

Lue Anne Välinoron Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio teoksesta täältä.

4

Lukemiseen houkuttavat myös Jokelinin esiin nostamat Robert Walserin (1878-1956) teokset. Walser kirjoitti kirjansa raapustaen tekstit minimaalisen pienillä kirjaimilla käyntikortteihin ja muihin papereihin, joita vain sai käsiinsä.

Walserin kirjoja on onneksi suomennettu, viimeksi viime vuonna Jakob von Gunten (Teos 2024). Walser vietti suuren osan elämästään mielisairaalassa Herisaussa, Sveitsin perukoilla, kuten Jokelin seutua kuvaa. Mikrogrammikirjailija lopetti siellä kirjoittamisen ja keskittyi kävelemiseen. Herisaussa myös Jokelin ja kumppaninsa kulkivat kirjailijan jalanjäljissä kävelyreittiä, joka lopulta päättyi kirjailijan kuolemaan.

5

Sadepäivinä luin vihdoin myös Didier Eribonin Paluu Reimsiin (suom. Timo Torikka; Vastapaino 2024). Olin yllättynyt, kuinka Eribonin teksti suorastaan koukutti lukemaan, vaikka omaelämänkerrallisuudestaan huolimatta kirja on myös sosiologinen tutkimus luokasta ja identiteetistä.

Eribon kasvoi työväenluokkaisessa ympäristössä homoseksuaalina, mutta onnistui tekemään ”luokkaretken”. Eribonin tapa tarkastella omaa taustaansa on sukua Annie Ernaux’n ja Eduard Louis’n kirjoille, mutta Eribon asemoi kokemuksensa yhteiskunnalliseen kehitykseen. Hän näkee jo varhain muutoksen, jossa työväestöön kuuluvat siirtyvät vasemmiston kannattajista äärioikeiston äänestäjiksi.

Kirja tarjoaa kiinnostavia yhtymäkohtia myös suomalaiseen yhteiskuntaan. Kiitos Timo Torikalle suomennoksesta ja Vastapainolle siitä, että kirja on myös ranskaa taitamattomien ulottuvilla.

Lue Juho Narsakan Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio teoksesta täältä.

Marjatta Honkasalo, teksti ja kuvat

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua