Hiiret löytävät Atlantin pohjasta Edisonin aarteen, joka on kultaakin arvokkaampi. Kuva: NordSüd Verlag

1

Tampereen kaupunginkirjaston Kirjakutsuilla käytiin läpi kirjastoammattilaisten voimin edellisvuoden paras lasten- ja nuortenkirjallisuuden sato. Useilla kollegoilla pinon päällimmäisten joukkoon oli noussut saksalaisen kuvittaja-kirjailija Torben Kuhlmannin tieteisseikkailu Edison (Nemo, 2020).

Kaksi teknisesti poikkeuksellisen lahjakasta hiirtä, nuori Pete ja iäkäs hiiriyliopiston professori kehittelevät kirjassa keinon sukeltaa Atlantin pohjaan tutkimaan uponnutta valtamerilaivaa. Heitä ajaa tutkimusretkelle tieto siitä, että aluksen uumenissa on Peten esi-isän hukkaama aarre. Kaikki jo varmasti arvaavatkin, ettei kyseessä ole arkullinen kultakolikoita – tai juustoa – vaan jotain aivan muuta. Mutta miten Thomas Alva Edison liittyy kuvioon?

Kuhlmannin kuvitus on menneen maailman eloon herättävää, yksityiskohtaista taiturointia. Lukiessa kuvat kannattaa tutkia yksin tai juniorin kanssa tarkkaan – niissä tapahtuu sarjakuvamaisesti asioita, joita ei tekstissä kerrata.

Kuhlmann viittaa kekseliäästi vanhoihin klassikkoseikkailuihin (Jules Vernen Maasta kuuhun, Herman Melvillen Moby Dick, H. G. Wellsin Aikakone, Robert Louis Stevensorin Aarresaari) sijoittamalla kertomuksensa alkuasetelman vanhaan kirjakauppaan. Edison ei ollenkaan kalpene esikuviensa rinnalla. Siitä voi ennustaa tulevan 2020-luvun lasten klassikko, johon myös aikuisen kannattaa uppoutua.

2

Kaikki tuntuvat odottavan Mäntän Serlachius-museon maksutonta Banksy-näyttelyä kuin Messiasta. Toukokuuta vartoessa voi laajentaa yleissivistystään katutaiteesta lukaisemalla Juho Toiskallion viime vuonna ilmestyneen teoksen Graffiti – Wraitterin käsikirja (Moreeni, 2020). Kirja neuvoo graffitin tekemisen vaihe vaiheelta ja esittelee alan historian lisäksi edustavan läpileikkauksen kotimaisesta graffitista.

Lisäksi voi banksypäissään ottaa Instassa seurantaan muita katutaiteilijoita. Yksi suosikeistani on kulttuurihäirikkö Fokawolf, joka Banksyn tavoin tekee julkisiin paikkoihin tarkkoja teoksia, mutta hyvin eri tekniikalla. Hänen päävälineensä ovat tarrat, julisteet ja kyltit, joilla hän karnevalisoi kaupallisia, poliittisia ja virallisia viestejä. Somessa hänen onnistuneimmat teoksensa lähtevät elämään omaa elämäänsä jonkun otettua teoksen todesta, kuten kävi hänen Britannian konservatiivipuolueen nimissä tekemälleen metromainokselle: ”We plan to cut all homeless people in half by 2025”.

3

Koska kansainvälinen turismi on edelleen pelkkä etäinen haave, ei auta muu kuin jatkaa nojatuolimatkailua. Norjalainen sosiaaliantropologi Erika Fatland on kunnostautunut matkailukirjailijana aikaisemminkin teoksellaan Sovjetistan (Siltala, 2015), jossa hän kiersi kaikki Keski-Aasian ”stanit”. Nyt häneltä on ilmestynyt englanniksi kuvaus vielä kutkuttavammasta reissusta.

The Border (MacLehose Press, 2020) on konseptiltaan puhdasta neroutta. Fatland kiertää Venäjän ulkorajat naapurimaiden puolella ja kiertääkin sitten aivan kaikki Pohjois-Koreasta Norjaan, mukaan lukien kansainvälisesti kiistellyt alueet sekä Koillisväylän Pohjoisella jäämerellä. Melkoinen temppu! Motiivina kirjailijalla on pohtia naapurimaiden historian ja nykytilan valossa, kuinka Venäjä on vuosisatojen saatossa vaikuttanut niiden kohtaloihin, kansoihin ja kulttuureihin. Hän haastattelee paikallisia asiantuntijoita ja tavallisia arkisia ihmisiä reittinsä varrella ja on selvästi lukenut hyllymetreittäin tausta-aineistoa.

Fatland antaa itsestään pelottoman ja sinnikkään kuvan matkoillaan hankalissa kohteissa ja kohdatessaan kiperiä tilanteita. Välillä hän joutuu valehtelemaan suojellakseen itseään, mutta toisinaan myös kuvaa tapaamiaan ihmisiä tarpeettoman tahdittomasti. Ainakin ulkonäön arvioinnin olisi voinut jättää vähemmälle, vaikka niistä halpaa huumoria saakin revittyä paikoitellen raskassoutuisempien kulttuurimaantieteen jaksojen lomaan.

Kirjasta saa kuitenkin rautaisannoksen maailmanhistoriaa knoppeineen tästä kurkistusikkunasta käsin. Ennen kaikkea sen kanssa kokee pääsevänsä hetkeksi kauas pois, niin vetävästi Fatland matkansa joutuisat käänteet osaa sanoiksi pukea.

4

Aah, toinen tuotantokausi Aikuisista! Kaikki jaksot tulivat onneksi saman tien tammikuun lopussa Yle Areenaan, josta ne saattoi ahmia kuin pizzan ranskalaisilla kaksi vuotta kestäneen dopamiinipaaston jälkeen.

Totta kai aluksi pelotti painaa Katso-nappulaa. Kestääkö sarjan idea, ollaanko nyt jo kuitenkin siirrytty eteenpäin kaikkeen ironisesti läpällä suhtautuvista millenniaaleista Kallion hipstereistä? Alkaako ykköskauden nopeatempoinen dialogi vain toistaa itseään? Heti ensimmäisen jakson ensimmäinen kohtaus riisui kuitenkin aseista, aivan kuin käsikirjoittaja Anna Brotkin ja ohjaaja Anna Dahlman olisivat ennakoineet odotuspaineet. Kahvilanpitäjä Oona ja hänen bestiksensä Arttu toteavat ensiminuuteilla, etteivät enää itsekään tiedä, ovatko post-ironisia vai eivät.

Toinen kausi on kuvattu koronakesänä 2020. Poikkeusaikaan onneksi vain viitataan ohuelti Lofootti-villityksen ja zoom-avajaisten tapaisten sivujuonteiden kautta eikä maskeista ja hybridityöstä puhuta mitään. Koronan sijaan ajankuvaa ykkös- ja kakkoskauden välissä saavat edustaa rescue-eläimet, Greta Thunberg, fermentointi, polyamoria, natuviinit, podcastit, fat biket, staycation, Oodin ylimmän kerroksen selfienurkkaus, entistäkin pidemmälle viety ahdistunut tiedostaminen – ja Miran ja Valton unohtumaton iltanuotio.

5

Jokavuotinen dokumenttielokuvan joulu ja juhannus eli DocPoint saadaan nauttia tänä vuonna etänä. Elokuvia voi katsoa mobiililaitteilla, tableteilla ja tietokoneilla Festhome-alustan kautta. Elokuviin voi ostaa kertalippuja, jotka ovat voimassa 72 tuntia, tai Festivaalipassin, jolla pystyy katsomaan kaikkia ohjelmiston elokuvia koko festivaalin ajan eli sunnuntaihin 7.2.2021 klo 23.59 saakka. Kyllä meidän kelpaa!

Teemoina on tänä vuonna mm. vesistöt, uusi afrikkalaisten tekijöiden dokumenttielokuva, alkuperäiskansat, ihminen/ympäristö, Black Lives Matter, yksinäisyys ja yhteisöllisyys. Elokuvia on 38 tuotantomaasta, joten taas on käsillä loistava tilaisuus avartaa omia näköaloja sinne minne katse harvemmin yltää.

Ohjelmiston pläräämisen vielä ollessa pahasti kesken heitän vain yhtenä tärppinä Suvi Westin (Märät säpikkäät) elokuvan Eatnameamet – Hiljainen taistelumme. Jos sinullekaan ei oppivelvollisuuden aikana kerrottu mitään saamelaisille tärkeistä kysymyksistä, ei koskaan ole liian myöhäistä ottaa selvää. Suomalaisten saamelaisiin kohdistamaa vallankäyttöä kuvaava dokumentti on mitä asiallisin tapa kunnioittaa saamelaisten kansallispäivää tämän viikon lauantaina.

Lepe Parviainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua