Näkymä Katajanokan Laiturin kattoterassilta. Kuvat: Sari Harsu

1

Yksi kirjallisuuden tärkeistä anneista on jonkinlaisen samastumiskokemuksen tarjoaminen. Ilahduttaa, kun joku sanoittaa osuvasti sitä, mitä itse kokee: Joku muukin siis tuntee ja ajattelee yhtä omituisesti kuin minä! Joku muukin on kohdannut samankaltaisia vaikeuksia kuin minä!

Kun työstin omaa kirjaani meidän perheen erityisestä elämästä, en lukenut samasta aiheesta muiden tekstejä, mutta nyt kun teos on poissa käsistäni, olen lukenut muun muassa Venla Kuoppamäen Sun poika kävi täällä (Teos, 2022), Mirjam Sumun Kun poikani katosi (Pokuto, 2019) ja Niina Hakalahden Kaleidoskoopin (Karisto, 2021). Hakalahden romaanin luin loppuun perjantaiaamuna (24.10.2025) juuri ennen Helsingin-junaan nousemista. Siinäkin monessa kohdin tuntui, kuin olisin lukenut suoria otteita meidän perheen ajoittain varsin raskaasta arjesta.

Vuonna 1986 valmistuneen Pasilan kirjaston on suunnittelut arkkitehti Kaarlo Leppänen.

2

Kirjastot ovat turvallisia ja tavallaan aina tuttuja paikkoja, vaikka menisikin kirjastoon, jossa ei ole aiemmin käynyt: ovesta sisään astuessaan tietää esimerkiksi, että siellä on lupa oleilla rauhassa ja sieltä löytyy paitsi kirjoja – esimerkiksi siihen vertaistuen tarpeeseen – myös päivän lehtiä.

Vietin toissa perjantain Helsingissä aamusta iltaan, ja koska olin Pasilassa jo puoli yhdeksän huitteissa, kirjasto oli hyvä paikka aloittaa kaupunkikierros.

Vaikka nykyään pääkaupungin paraatipaikalla seisoo hulppea Oodi, jossa sielläkin piipahdin myöhemmin, Helsingin pääkirjasto löytyy Pasilasta. Lueskelin lukusalissa päivän Helsingin Sanomia, ja olisin vilkaissut myös Aamulehteä, mutta sitä ei hämmästyksekseni lehtihyllyistä löytynyt.

Satu Rämö signeerasi kirjojaan kirjamessuperjantaina.

3

Kirjojen ääreltä kirjastosta siirryin kirjojen äärelle Helsingin kirjamessuille. Jo kymmenen jälkeen Messukeskuksessa oli täysi kuhina päällä. Hetken kiertelyn jälkeen kävin Suomen tietokirjailijoiden pisteellä hörppimässä kahvia, tai oikeammin vähäisellä kahvimäärällä maustettua kauramaitoa.

Sen jälkeen osallistuin Monni Himarin johtamaan luovan kirjoittamisen hetkeen. Teimme pienellä porukalla tunnin ajan erilaisia kirjoitusharjoituksia. Ensimmäinen tehtävämme oli tehdä blackout-runo, jota varten saimme jokainen käteemme satunnaisen kirjan sivun. Sieltä piti poimia joitain kiinnostavilta vaikuttavia sanoja joko korostamalla ne tai yliviimalla kaikki muu. Lopputulos oli runo sellaisenaan tai alkusysäys työstettävälle runolle tai muulle tekstille.

Kirjoitusharjoitukset ovat yleensä mukavaa tekstintuottamisverryttelyä, niin olivat nämäkin.

Jo pian session jälkeen poistuin Messukeskuksesta, mutta aion jatkaa messuosallistumista kotona tietokoneen ääressä, koska tänäkin vuonna monia haastatteluja ja esityksiä pääsee kuuntelemaan netin kautta.

Runonlaadintaharjoitus Helsingin kirjamessuilla.

4

Messukeskukselta kävelin Kalasatamaan. Siellä ihmettelin ensin Teurastamon rouheaa kaupunki- ja ruokakulttuurialuetta.

”Entisessä teurastuslaitoksessa toimii nykyään laaja kattaus kiinnostavia ravintoloita, sekä ainutlaatuista pientuotantoa: jäätelötehdas, leipomo, tislaamo, kahvipaahtimo, taidegalleria ja kauppoja. Alueen sydän on tunnelmallinen ja kaikille kaupunkilaisille avoin urbaani piha, joka kutsuu viihtymään!” kerrotaan vanhan tehdasalueen esittelyssä.

Värikäs Lopez Tacos -ravintola Teurastamossa.

Toinen, vähän erilainen, viihtymisen paikka löytyy Teurastamon läheltä kauppakeskus Redistä. Kalasataman Vapaakaupungin Olohuone on kaupunkilaisten yhteisötila kauppakeskuksen toisessa kerroksessa.

Vapaakaupungin Olohuoneessa saa oleskella, lueskelle, tehdä töitä, osallistua tapahtumiin ja työpajoihin sekä tutkia taidenäyttelyitä. Ja sielläkin on tarjolla kirjoja. Kierrätyskirjoja on monta hyllyllistä ja ne on ryhmitelty kielittäin.

Tilan koko on lähes 450 neliötä. Vapaakaupungin Verstaassa on erilaisia materiaaleja ja työkaluja askartelua, ompelua ja muita käsitöitä varten. 

Vapaakaupungin Olohuoneessa saa myös järjestää omia epäkaupallisia tapahtumia ilmaiseksi, kunhan ne ovat kaikille avoimia ja ilmaisia.

Vapaakaupungin olohuone kauppakeskus Redissä.

Kalasataman alueella sijaitsee myös Suvilahti, sekin viehättävästi rapistunut teollisuusmiljöö, jossa toimii nykyään Suvilahden kulttuurikeskus. Monenlaiset kulttuuritoimijat ovat ottaneet omakseen entisen sähkövoimalan ja kaasulaitoksen.

”Suvilahdessa tuotettiin kaasua ja sähköä kaupunkilaisille, kunnes 2000-luvulla energian muoto vaihtui kulttuuriin”, Suvilahden nettisivu esittelee.

Suvilahden tiilinen kaasukello on peruskorjattu.

5

Kävelykierrokseni jatkui kohti Katajanokkaa.

Vuoden 2025 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto myönnettiin Katajanokan Laiturille. Rakennus, jossa sijaitsee Stora Enson pääkonttorin toimitilat sekä hotelli, on kauttaaltaan puuta, ja se on rakennettu kestävästi, vastuullisesti ja vähähiilisesti.

Aulassa puu paitsi näkyy myös tuoksuu. Siellä on oleskelutilaa sekä kahvila, ja äänimaailma on kuin kylpylässä tai hierontapaikassa. Tilassa nimittäin soi rauhoittava musiikki, jonka lomassa kuuluu lintujen ääniä – joku lintuasiantuntija voisi laskea, monenko eri lajin.

Korkeiden ikkunoiden lisäksi pääaulan valokuilu tuo rakennukseen runsaasti luonnonvaloa. Sekä aula että puutarhaksi suunniteltu kattoterassi ovat kaikille avoimia tiloja. Kattopuutarhasta avautuvat hienot näkymät meri- ja kaupunkimaisemaan.

Puurakennus kuulemma tutkitusti parantaa käyttäjiensä luovuutta, keskittymiskykyä ja hyvinvointia sekä laskee stressitasoa ja sydämen sykettä, joten sinne nyt sitten sankoin joukoin testailemaan vaikutuksia!

Katajanokan Laituri on nykyaikaisen suomalaisen puuarkkitehtuurin taidonnäyte.

6

Kesän 2025 kuumia puheenaiheita oli, kun jättikirjakauppa Rosebud Sivullisen vuokranantaja Helsingin yliopisto ilmoitti lopettavansa sen vuokrasopimuksen Kaisa-talossa.

Kirjakauppa muuttaa vanhan Pääpostin aulaan rautatieaseman lähelle, mutta vielä 24.10.2025 Ukrainalainen kirjallisuus käännöksissä -tilaisuus pidettiin vanhassa sijainnissa.

Sivullinen-kirjakauppa Kaisa-talossa.

Tilaisuudessa keskusteltiin englanniksi ukrainalaisesta kirjallisuudesta, käännöksistä, sodasta ja sananvapaudesta. Keskustelijoina olivat kirjailija Sofija Andruhovytš ja kääntäjä, PEN Ukrainan projektipäällikkö Anna Vovchenko. Heitä haastatteli Suomen PENin puheenjohtaja Joy Hyvärinen.

Kiovassa asuva Sofija Andruhovytš on kirjoittanut useita kotimaassaan myyntimenestyksiksi nousseita romaaneja ja voittanut Ukrainan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon. Kansainvälisen läpimurron hän saavutti historiallisella romaanillaan Amadoka, joka julkaistiin Ukrainassa vuosi ennen Venäjän hyökkäyssodan alkamista. Se kuvaa sekä muistin että totuuden arvoituksellista ja muuttuvaa luonnetta. Teos ilmestyi suomeksi syyskuussa 2025. Sen on suomentanut Riku Toivola ja kustantanut Gummerus.

Romaani kertoo sairaalassa makaavasta muistinsa menettäneestä sotilaasta, jonka kasvot ovat tuhoutuneet niin pahoin, ettei häntä voi tunnistaa. Mies ei muista edes nimeään. Romana-niminen nainen väittää potilasta aviomiehekseen Bohdaniksi ja alkaa kertoa tälle tarinoita miehen elämästä.

Amadokan käännösoikeudet on myyty 16 kielialueelle.

Anna Vovchenko kääntää englannin- ja espanjankielistä kirjallisuutta ukrainaksi, ja on kääntänyt muun muassa Lucy Maud Montgomeryn ja Federico García Lorcan teoksia. Vovchenko muistuttaa, että ukrainalaiset eivät ole pelkästään sodan keskellä elävä kansa, vaan myös paljon muuta. Hän toivoisi nostettavan enemmän esiin sitä, että heillä on hieno kulttuuri ja kirjallisuus, että he ovat älykkäitä ja kykeneviä ihmisiä.

Sofija Andruhovytškin on toiminut myös kääntäjänä, ja hän pitää kääntämistä erittäin tärkeänä. Kääntäjiä tarvitaan välittämään tietoa muuten tuntemattomaksi jäävästä maailmasta, kertomaan ihmisille toisten kokemuksista ja vieraista kulttuureista.

Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Ukrainalaisten yhdistys Suomessa, PEN Ukraina, Suomen PEN ja Rosebud Sivullinen.

Joy Hyvärinen (vas.) haastatteli Sofija Andruhovytšia ja Anna Vovchenkoa.

Lavalle oli nostettu myös ylimääräinen tuoli. 1980-luvulta lähtien PEN on käyttänyt tyhjää tuolia tapahtumissaan symboloimassa kirjailijaa, joka ei voi olla läsnä, koska hänet on vangittu tai pidätetty, häntä on uhkailtu, hän on kadonnut tai hänet on tapettu. Tällä kertaa PEN halusi kunnioittaa ukrainalaisen Volodymyr Vakulenkon muistoa.

Venäjän joukot sieppasivat lastenkirjailija ja runoilija Vakulenkon kahdesti. Toisen sieppauksen jälkeen, 24. maaliskuuta 2022, hänet työnnettiin bussiin, eikä häntä enää nähty elossa.

Sari Harsu, teksti ja kuvat

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua