Kuva: Irmeli Heliö

1

Perjantaina 27. lokakuuta Tampere Filharmonia kapellimestarinaan Hannu Lintu tarjosi täydellisen musiikkinautinnon. Konsertti alkoi kuin salaman iskusta. Hannu Lintu saapui korokkeelleen ja ennen kuin salin valot ehtivät himmentyä, isku Olivier Messiaenin Le Tombeau Resplendissant’n ensimmäiselle tahdille oli jo annettu. Orkesteri oli täysin valppaana ja heti vauhdissa.

Jälleen totesin, että parveke on Tampere-talon ison salin akustisesti paras paikka nauttia konserteista. Tällä kertaa katsomisnautintoa antoi kapellimestarin eleiden lisäksi lyömäsoittajien tanssi. Heillä oli melkein mahdottomalta näyttävä kiire siirtyä patterista toiseen nuotit kädessään. Aivan loistavaa työtä, ja niin täsmällistä. Hannu Lintu oli kuin kotonaan tutun orkesterinsa kanssa ja niin olivat soittajatkin.

Taiturillinen viulusolisti Elina Vähälä soitti edesmenneen Jaakko Kuusiston (1974–2022) Viulukonserton op. 28 niin upeasti, että voiko sitä enää paremmin soittaa! Mutta Kuusisto sävelsikin konserton juuri Vähälälle. Vähälän soitin, Giovanni Battista Guadagninin vuonna 1780 rakentama, soi kuulaana kaikki sävyt antaen.

Kuusiston kolmiosainen viulukonsertto on virtuoottinen mestariteos kaikkine ulottuvuuksineen.

Kokonaisuutenakin konsertti oli hieno. Modest Musorgskin Preludi oopperasta Hovanśtśina sekä Dmitri Śostakovitśin Sinfonia nro 9 kruunasivat musiikkinautinnon.

Tampere-talolta postuessani leijuin vielä viulukonserton sävelten huumaamina.

2

Marko Kilpi. Kuva: Juha Metso

Isänpäivä lähestyy, ja Marko Kilven Undertaker-dekkarisarjan uusin osa saattaisi olla se kirja isälle. Kuolemankauppiaat (Crime Time, 2023) ei ole mikään helppo teos. Itse asiassa se on melko uhkaava ja pelottava.

En ole lukenut sarjan aiempia osia. Ensin pitikin hiukan penkoa sarjan aiempien kirjojen esittelytekstejä, että tiesi mistä on kysymys. Toisaalta Kilpi kirjoittaa niin vetävästi, että ei sillä loppujen lopuksi ole merkitystä, missä kohtaa ja missä järjestyksessä näitä lukee.

Kuolemankauppiaat tuo ajatuksiin niin Ukrainassa käynnissä olevan sodan kuin Lähi-idän kärjistyneen konfliktin. Siksi kirja tuntui pelottavalta.

Ydinaseen räjähdys pääkaupungin keskustassa paljastaa Jarmo Kiven kansainvälisen peitetarinan. Kivi, joka on hautausurakoitsija, joutuu tässä kuudennessa osassa käyttämään kaikki taitonsa selviytyäkseen häntä uhkaavasta vaarasta. Ydinpommin jäljiltä yhteiskunnan kaaos kasvaa. Joku tietää totuuden, mutta kuka se on. Kuka tai ketkä ovat tämän kaiken takana? Valeuutiset, mielenosoitukset ja järjestäytynyt rikollisuus murtavat turvallisuutta.

Marko Kilpi on poliisi, kansanedustaja ja kirjailija. Kirjailijanura alkoi vuonna 2007 ja työ poliisina on antanut autenttista näkökulmaa rikostarinoihin. Undertaker-sarja on mammuttimainen kuuteen osaan jaettu tarinakokonaisuus. Kuolemankauppiaiden sivumäärä on 511. Kirjan paksuutta ei kannata pelästyä, sillä tarina vie ja todelliselta tuntuvat uhkakuvat tulivat uniin asti. Pitäsikö todeta, että ei heikkohermoisille.

Undertaker-dekkarisarjasta on suunnitteilla myös tv-sarja.

3

Tavara-asema ja K40-disco, loistava ajatus. Paluu sinne 1980- ja 1990-luvun diskoiluun – käsilaukut keskelle ja tyttöporukassa tanssitaan. Musiikki vie mukanaan ja tuntuu kuin palaisi sinne jonnekin nuoruusvuosiin. Eikä tarvitse edes sitä drinkkiä, jalka nousee koreasti ilmankin.

Meitä entisiä nuoria tapaa K40-discoissa enemmänkin, mutta on sinne eksynyt nuorempaakin sukupolvea. Mikä hienointa, disco alkaa jo klo 19, joten tämä sukupolvi pääsee ihmisten ajoissa nukkumaan tanssittuaan yhtäjaksoisesti jalat hallelujaa huutaen nelisen tuntia. Että kyllä se on ihan parasta.

K40-disco Tavara-asemalla seuraavan kerran 18.11.2023.

4

Näkymiä Helvetinkolusta. Kuvat: Irmeli Heliö

Helvetinkolu Ruovedellä on uskomattoman jylhä ja vaikuttava paikka. Luonnon mahtipontiset näkymät kertovat ihmisen pienuudesta. Jyrkät kalliomuodostelmat ja alhaalla näkyvä järvi, maisema, jota katsoo henkeään pidätellen reunalla jyrkänteen. Sammaloituneet kannot ja kivet herättävät mielikuvituksen ja metsän tarina alkaa syntyä päässä.

Korona-aika vei ihmiset takaisin luonnon äärelle. Se on ilmiö, joka on tullut jäädäkseen. Hyvä niin. Pieni harmistus muuten ihanalla retkellä on ihmisten välinpitämättömyys siitä miten luonnossa ollaan. Aina se roska ei kulje repussa pois nuotiopaikalta tai metsäpolulta. Saattaa se tietysti olla ihan ymmärtämättömyyttäkin.

Onneksi meillä on vielä paljon näitä luonnonmetsiä ja toivottavasti ne ilahduttavat yhtä paljon myös tulevia sukupolvia.

Ihana metsän hiljaisuus, tuoksu ja pieni rapina kuusen alla, joku metsän eläin tärkeässä toimessaan.

5

Sofia Sarenbrant, dekkarikuningatar, teki välityönään ennen seuraavaa Emma Sköld -sarjansa osaa nuortenkirjan hevosmaailmasta. Mira ja Kuu (suom. Iina Quist; WSOY, 2023) kertoo tytöstä, jonka lempipaikka on hevostalli. Koulussa hänen on vaikea ystävystyä; hänen seuraansa ei hakeuduta ja tuntuu kuin hän olisi näkymätön. Miran turvapaikka on talli, mutta sielläkin alkaa olla liian vaikeaa. Hän kokee sielläkin olevansa yksin ja ulkopuolinen.

Tallin hienoin poni Kuu on kisaponi, eikä sillä saa ratsastaa kukaan muu kuin Fanny. Miran suurin haave on saada joskus ratsastaa Kuulla. Uljas poni loukkaantuu. Fannya ei juurikaan kiinnostaa hoitaa sitä, joten Mira tarttuu toimeen. Joka päivä hän harjaa ja huolehtii ponista. Ilman Miraa Kuu ei varmaan toipuisi.

”Jonain päivänä te saatte vielä nähdä, että minä kyllä kelpaan”, Mira ajattelee.

Sarenbrantin ensimmäinen nuortenkirja on pureutunut tärkeään aiheeseen, nuoren yksinäisyyteen ja arvottomuuden tunteeseen. Koskettava tarina käsittelee sopeutumisen vaikeutta, nuorten toisiinsa kohdistamaa arvostelua ja sitä miten poni voi olla se kaikkein paras ystävä.

Irmeli Heliö

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua