Piirrokset Alison Bechdel ja Ami Hauhio. Kuva: Kimmo Ylönen

1

Harvoin tarpeellinen matka aamun ensimmäisellä lautalla on aina huima seikkailu ja usein myös elämys. Tällä kertaa yö on tuuleton ja marraskuiseksi lämmin. Varsinkin yö on sysipimeä. Märkä maa ja sumuriekaleet imevät otsalampun valon. Pientareelta ja metsän laidasta valokeilaan osuvat monet kiiluvat silmät. Selällä seilaa joulukuusen lailla loistava ruotsinlaiva kohti Turkua.

5:55 laskee lautta laituriin. Varhaisin vuoro pitää tilata edellisenä päivänä. Olen ainoa kyydittävä vartin avaruusmatkalla halki mustan tyhjyyden. Seuraavalla lautalla istun jo linja-auton kyydissä. Allani on siis yhtä aikaa kaksi julkista kulkuneuvoa. Edelleen olen ainoa asiakas. Saamme hienoa palvelua myös syrjäseudulla.

2

Newcastle Upon Tyne, toukokuu 1968. Neljävuotias poika löydetään kuolleena hylätystä talosta. Yhdeksän viikkoa myöhemmin lojuu läheisellä jättömaalla toinen ruumis. Henkirikoksen uhri on kolmevuotias. Syylliseksi epäillyt saadaan kiinni samasta kaupunginosasta.

Saman vuoden joulukuussa tuomioistuin vapauttaa kolmetoistavuotiaan Norma Bellin. Mary Bell (ei sukua) tuomitaan alentuneen syyntakeisuuden vuoksi kahdesta taposta. Syyttäjän todistajat kuvailevat tyttöä pahantahtoiseksi ja vaaralliseksi. Neljä psykiatria antaa lausunnon, jossa yksitoistavuotias lapsi todetaan psykopaatiksi.

Mary Bell tuomittiin pidettäväksi vangittuna määräämättömän ajan, At Her Majesty’s Pleasure. Ensimmäiset vuodet hän vietti nuorten rikoksentekijöiden erikoisyksikössä, mistä siirtyi kuusitoistavuotiaana aikuisten naisten vankilaan.

Toimittaja Gitta Sereny seurasi oikeudenkäyntiä paikan päällä ja kirjoitti tapauksesta kirjan The Case of Mary Bell. Kaksikymmentäseitsemän vuotta myöhemmin hän haastatteli vapaudessa ja uuden nimen kätkössä elävää tuomittua. Tapaamisten pohjalta hän kirjoitti kirjan Cries Unheard – The Story of Mary Bell.

Mary itse sanoo, ettei ymmärtänyt kuoleman lopullisuutta. Kuristusleikissä kuollut poika olisi kunnossa teeaikaan mennessä. Onko oikein tuomita lapsi julkisessa oikeudenkäynnissä, aikuisten tuomioistuimessa? Mikä on vanhempien vastuu? Onko oikein poimia yksilö irti ympäröivästä todellisuudesta ja määritellä tämä yksinkertaisesti ytimiään myöten ilkeäksi? Mikä on yhteiskunnan vastuu? Miten tekijää tulisi rangaista? Mitä ja miten voi korjata?

Kysymyksiä herättää myös kirjailijan rooli. Sereny kuvaa itsensä eräänlaiseksi yksilö- ja yhteisöterapeutiksi. Hän on tarinan sankari, joka kysyy oikeat kysymykset ja tekee läpimurtoja. Kirjan ilmestymisen aikaan puhalsi Iso-Britanniassa pieni mediapuuska, kun selvisi, että Sereny on maksanut haastatteluista. Millaisilla tarinoilla saa ansaita rahaa?

Kautta kirjan pohditaan myös median ja sitä kuluttavan yleisön moraalista vastuuta. Viimeinen luku käsittelee Maryn kerta kaikkiaan kamalaa lapsuutta. Entä mikä on oma asentoni? Olenko kahlannut läpi koko hyvin perinpohjaisen opuksen vain päästäkseni näiden mehukkaiden hirveyksien ääreen?

3

Seuraavan kirjan vetonaula on kerrassaan karmeasti kurnuttava nimi: Kersat eivät kursaile. Partioromaaniksi määritelty teos on nuorten toivekirjaston nide numero kuusikymmentäviisi. Teoksen kirjoitti rovasti Hannu Lehtinen, joka takakannen mukaan on myhäilevä humoristi ja taitava tapahtumien punoja. Kirjan ilmestymisvuonna Lehtinen sai Tampereen kaupungin palkinnon. Kuvituksen piirsi Ami Hauhio.

Vuonna 1955 julkaistua kirjaa kuvaillaan laatusanoilla hyväntuulinen ja jännittävä. Joukko poikia soutaa kesäleirisaareen. Peräsintä pitää levysepänoppilas ja yliamiraali Huuppos-Pena. Kaikki on pilalla. Tytötkin saavat retkeillä saaressa kokonaisen viikon ajan. Lisäksi on lippukunnan vahvuuteen liittynyt uusi ja siksi epäilyttävä poika, Nisse.

Leirillä painitaan ja lyödään turpaan. Ollaan sotajalalla naapurileiriä vastaan. Lapsia vangitaan ja sidotaan kiinni koivuihin. Soudetaan ilman pelastusliivejä. Taistelun tyrskyissä pyritään kaatamaan toisten vene. Kirjan huumori jättää suun ammolleen eikä edes kaikkitietävä hakukone osaa kertoa, mikä ihme on tanapää.

Kevyempi Kärpästen herra pistää ihmettelemään mennyttä aikaa ja arvoja. Millainen oli lapsuus maailmansotia seuraavalla vuosikymmenellä? Millaisen elämän varalle lapsia valmennettiin? Ennen oli tottavie toisenlaista.

4

Vielä yksi erilainen lapsuus kansien välistä. Amerikkalainen Alison Bechdel julkaisi 2006 omaelämäkerrallisen sarjakuvaromaanin Fun Home: A Family Tragicomic. Kirjassa käydään läpi kertojan lapsuuden pikkukaupungissa Pennsylvanian takamailla. Perhe asuu isossa goottilaisessa talossa, jota itsevaltainen isä kunnostaa ja sisustaa kuin suurta nukkekotia. Samoissa tiloissa toimii peritty perheyritys, hautaustoimisto.

Äiti opettaa englannin kieltä ja harjoittelee näytelmiä. Lapset toimittavat touhujaan. Bechdel vertaa kotia taiteilijayhteisöön, jossa syödään yhdessä ja keskitytään sitten omissa tiloissa oman maailman luomiseen.

Kun opiskelemaan lähtenyt tytär pitkän harkinnan jälkeen kirjoittaa kotiin ja kertoo olevansa lesbo, äiti kieltäytyy ottamasta asiaa kuuleviin korviinsa ja kaappaa keskustelun kertomalla miehensä homoseksuaalisuudesta. Isukilla on ollut suhde esimerkiksi lastenhoitajapojan kanssa. Entä isän kuolema? Oliko se onnettomuus vai itsemurha, isän paras lavastus, kuten tytär arvelee.

”Sarjakuva sanojen rakastajalle”, lainaa takakansi New York Timesin arvostelua. Amerikkalainen lehdistö nosti teoksen ilmestymisvuonnaan parhaiden kirjojen listalle. Vuonna 2007 Bechdel voitti sarjakuvien Oscarin, Eisner-palkinnon. Like julkaisi teoksen suomeksi vuonna 2009.

Kirjan keskellä ovat toiset kirjat ja kirjallisuus, jonka avulla perheen jäsenet yrittävät ymmärtää itseään ja luoda siltoja välilleen. Paljon tekstiä ja lainoja sisältävän sarjakuvaromaanin suomentaja Taina Aarne ansaitsee erityiskiitoksen. Jo nimi on nerokas, Hautuukoti.

5

Liian monta kirppariturkiksiin puettua takkutukkaista neandertalilaista, irvistelevää iltamaviikinkiä ja innokkaasti naamaansa antiikin raunioiden eteen tunkevaa asiantuntijajuontajaa nähneenä olin jo menettänyt uskoni historiadokumentin lajityyppiin. Sitten avasin telkkarin.

Ken Burnsin neliosainen sarja Historia: Benjamin Franklin (2022) käy läpi Benjamin Franklinin pitkän ja vaiherikkaan elämän. Nuorukaisena Franklin loi kukoistavan liiketoiminnan ja vaurastui kirjapainoalalla. Kuuluisassa kokeessaan fyysikko Franklin todisti leijan ja avaimen avulla salaman olevan sähköilmiö. Keksijä Franklin nikkaroi muun muassa kaksiteholasit. Yhteiskunnallisena aktivistina hän ideoi vapaapalokunta-aatteen ja perusti erään määritelmän mukaan maailman ensimmäisen lainauskirjaston. Hän toimi diplomaattina. Hän oli jäsenenä toimikunnassa, joka laati Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen ja oli mukana laatimassa maalle perustuslakia.

Maisemakuvat tapahtumapaikoilta, kuvat huoneista, kalusteista, tieteen tekijän instrumenteista ja diplomaatin kirjeistä kuvittavat rauhallisesti ja selkeässä järjestyksessä etenevää kerrontaa. Tapahtumat ja henkilöt esitetään 1700-luvun piirrosten ja maalausten kautta. Samalla kun ihmettelen miten hienosti maalarit osaavat jäljitellä vaatteiden erilaisia materiaaleja, opin valtavasti uutta Yhdysvaltain historiasta. Ja varsinkin haluan päästä kuulemaan, kun joku soittaa Franklinin keksimää lasiharmonikkaa.

Historia: Benjamin Franklin löytyy Yle Areenasta.

Kimmo Ylönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua