Tobias Santelmann sarjassa Exit. Kuva: Yle / NRK
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Leena Reikko kummastelee Exitin vetovoimaa, Haavan mykistävyyttä, nauttii poliittisesta satiirista ja laittoi veljensä arvostelemaan Aku Ankkaa.
1
Toisaalta vaikea käsittää, miksi Exit voi olla niin koukuttava.
Norjan yleisradioyhtiön NRK:n suurmenestys on kertomus neljästä finanssimaailmassa rikastuneesta röyhkeästä miehestä, jotka sanalla sanoen sikailevat jaksosta toiseen. Naiset ovat heille huoria, vaimot mukaan lukien, ja huoriahan saa heidän luomassaan maailmassa kohdella, miten haluaa.
Hauskanpito on suuret määrät viinaa, huumeita, maksettua seksiä ja keskinäistä huulenheittoa.
NRK:n mukaan sarja perustuu tosielämän miesten kertomuksiin toivon, että se on vain myyntikikka.
Exitin näyttelijät ovat huipputekijöitä, ilman heitä tämä ei toimisi. Katsoja tuntee olevansa hyvän puolella, kun halveksii näitä tyyppejä ja tuntee kuvotusta katsellessaan heidän elämäänsä. Samalla kaikissa on omalla tavallaan jotakin liikuttavaa. Käsittämätön yhdistelmä.
Viimeinen kausi sitoo yhteen kaksi edellistä ja loppu tuntuu loogiselta jokaisen kohdalla. Jotkut selviytyvät, toiset eivät. Joillekin käy hyvin, toisille ei. Hyvä, että loppuu.
Exit Yle Areenassa.
2
Monesti palkitun ruotsalaistoimittaja Johanna Bäckström-Lernebyn tietokirja Perhe (Gummerus, 2021) on pitkän reportaasin muotoon kirjoitettu tietokirja siitä, miten yksi suuri libanonilaisklaani otti vallan göteborgilaisessa lähiössä Angegerdissä.
Kirja on hyvä taustateos keskusteluun siitä, mikä ruotsalaisissa lähiöissä on lähtenyt pieleen jo joskus 1970-luvulla ja miksi niissä nyt ammuskellaan.
Klaanin johtaja on karismaattinen uskonnollinen johtaja, joka näkee itsensä sovittelijana. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä poliisin kanssa riitojen ratkaisijana.
Samaan aikaan klaani on rakentanut omalla asuinalueellaan rinnakkaisyhteiskunnan, missä vallitsevat omat lait.
Perhe kertoo tästä kaikesta journalistisella otteella ilman ylimääräistä maalailua oikeasta ja väärästä. Kuvataan, mitä tekee perhe ja mitä tekevät viranomaiset. Kaikki toimivat ajoittain epäilyttävästi eikä luottamusta ole.
Suositeltava lukemista!
3
Venäläisen Oksana Vasjakinan ensiromaani Haava (Otava, 2023) mykistää. Teoksessa nuori nainen tekee oudon matkan Siperiaan haudatakseen äitinsä tuhkat kotiseudun multiin.
Äidin kuolemaa edelsi tyttären tuskallinen yritys päästä tätä lähemmäs; ulkopuolinen ehkä näkee koko suhteen toisin. Välillä tytär käy läpi rakkaussuhteitaan ja elämää homoseksuaalina Putinin Venäjällä.
Teos on yksi niistä 34 kirjasta, jotka on määrätty hävitettäviksi Moskovan kirjastoista.
4
Lapsena luin Aku Ankkaa, mutta en jäänyt koukkuun; siitä ei tullut minulle elinikäistä kumppania, kuten esimerkiksi veljelleni.
Mutta varsin kotoisalta tuntui lukea legendaarisen Carl Barksin ensimmäinen kokonaan itse Disneylle tekemä Aku Ankka -tarina Ryytimaa vuodelta 1943. Näitä Barksin teoksia Story House Egmont julkaisee nyt alkuperäisen ilmestymisjärjestyksen mukaan suomeksi.
Tuntui, kuin olisi siirtynyt lapsuuden tiistai-iltapäiviin, kun koulun jälkeen sai iso-veljen jälkeen (tietenkin) uppoutua tuohon outoon ankkamaailmaan.
Veljeni on vielä 67-vuotiaanakin varsinainen fani, joten kysyin hänen asiantuntijamielipidettään tästä Ryytimaasta. Minusta se oli kuvallisesti rauhallinen ja selkeä. Näin Aku Ankka-addikti kommentoi:
– Juonet ovat yksinkertaisia, ennalta arvattavia ja hitaasti eteneviä, ehkä aikakautensa mukaan.
– Kertomuksissa ovat aistittavissa aikakauden ennakkoluulot ja asenteet. Silti hyvä, että tekstejä ei ole muutettu; ne ovat kuitenkin osa historiaa.
– Kuvat ovat erittäin yksinkertaisia ja selkeitä, jopa tylsiä. Barksin tyyli muuttui vuosien myötä rikkaammaksi ja monimuotoisemmaksi. Ei kuitenkaan koskaan niin räiskyväksi kuin suosikkini Don Rosan tarinat.
– Tämä on ihan viihdyttävä luku- ja katselukokemus, joskin yksi kerta riittää.
5
Poliittinen satiiri on taas palannut televisioon ja siitä olen iloinen! Tällä saralla menestystä saanut Jukka Lindströmin Kovan viikon ilta tulee lauantaisin Yle TV1 -kanavalla ja on katsottavissa myös Areenassa.
Ärsyttävää on, että näissä hupipuheohjelmissa pyörii sama vierasjoukko ja taustana on usein vastaavasta amerikkalaissarjasta tuttu kaupunkinäkymä, jollaista Suomessa ei ole olemassakaan.
Nuo voi kuitenkin antaa anteeksi, kun juontaja vieraineen tarttuu menneen viikon aiheisiin sillä energialla, millä ainakin ensimmäisessä jaksossa.
Kovan viikon illassa oli paljon oivaltavaa, nokkelaa ja terävää sanailua.
Kovan viikon ilta Yle Areenassa.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (14.11.2024): Die Brücke, romantiikka, avaruus, Larissa Sansour, Tove Jansson
Tällä palstalla kulttuuritoimituksen väki kirjoitta ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Sirpa Pääkkönen on kiertänyt museoita Tukholmassa ja Helsingissä.
Parasta juuri nyt (12.11.2024): Kevään kirjat, Paris Paloma, Munch-museo, Forest Shuffle, The Devil’s Plan
Mikko Saari on lukenut kirjakatalogeja, kuunnellut uutta musiikkia ja käynyt katsomassa Munchin tauluja.
Parasta juuri nyt (6.11.2024): Ihan tavallinen hirviöperhe, Han Kang, Plevna, tikkipelit, Paletilta-näyttely
Petri Hänninen on lueskellut pukinkonttiin passeleita kirjoja, pelannut korttipelejä, ja vieraillut taidenäyttelyssä Galleria Koppelossa.
Parasta juuri nyt (5.11.2024): Lomittajat, Toni Morrison, 400 kepposta
Maija Kääntän listalta löytyy amerikkalainen romaani, ranskalainen elokuva ja kotimainen dokumenttisarja.