Nunnan rakkaustarina. Kuva: KAVI

1

Mikäli runoilija kuuluu selkeästi johonkin aatteelliseen ryhmään, jakaa jonkin historiallisen kokemuksen kansakunnan mukana tai on sitoutunut oppiin tai tyylisuuntaan, on hänen ääntänsä vaikea erottaa kollektiivin takaa. Hänen on kirjoitettava todellisten kokemustensa kautta, tehtävä näkyväksi ja kuuluvaksi tapahtumia kansan tai ryhmän osana ja puolesta. mutta myös yksilönä.

Tomas Venclova on kirjailijana Liettuan toista maailmansotaa kokeneiden ihmisten puolestapuhuja ja ääni. Hänen tekstinsä eivät toista yleisiä julistuksia, vaan kaikuvat yksilön kautta koettujen konkreettisten tapahtumien herkkänä todistajanlausuntona.

Tomas Venclova syntyi vuonna 1937 Liettuassa ja oli lapsi maan kaksinkertaisen miehittämisen ja tuhon aikana. Ensin saksalaiset, sitten Neuvostoliitto jyräsivät maata, ja venäläiset veivät osan kansasta Siperiaan orjuuteen.

Ennen maanpakoon Neuvostoliitosta lähdettyään Venclova oli jo kirjoittanut runoja, mutta niistä on suuri osa kadonnut. Valikoimaan Vastarinnan säkeet (suom. Urté Liepuoniuté; Palladium, 2025) on silti päätynyt muutama vähän yli kolmekymppisenä kirjoitettu runo. Niissä kävellään lapsuuden ja nuoruuden raunioilla psyyken huohottaessa revityssä maisemassa.

Luotuaan uraa kirjallisuudentutkijana päätyi Venclova Yhdysvaltoihin ja slaavilaisen kirjallisuuden professoriksi Yalen yliopistoon vuonna 1985.

On mielenkiintoista, miten vähän hänen runonkirjoittamisensa on tyylillisesti muuttunut pitkän vaiherikkaan elämän aikana. Säilynyt on tyylin yksityiskohtaisten fragmenttien rytmi ja kapinallisuus. Lyriikka on leveää maalausta maiseman ja psyykkisten kiinnekohtien välillä, paljolti paradoksien ja ironian keinoin.

Kun Venclova siirtyi menneisyyden synkkyydestä nykyajan elintaso-oloihin, hän säilytti kriittisen otteensa ja suuntasi sitä ylikulutukseen ja piittaamattomaan, kiireiseen elämäntyyliin.

Nuorena hän runoili palaamisesta kotiseudulle:

”Ymmärrätkö, mitä kuiskaavat kerran vaienneet huulet?

 

Päivä sarastaa hitaasti valkoisten peltojen yllä.

 

Vedenvärinää ja näkymättömän linnun laulu keskellä tyhjää

mustien ja valkoisten pilvien välissä.”

”En pyydä pikaista unohdusta

en kuolemaa enkä anteeksiantoa,

 

mutta alkuvoimainen kumina säilyköön

kiven ja jäisen yön yllä.”

Vuonna 2016 kirjoitetussa Enkelin silmäterissä tilittyy runon voima:

”Rakastamme kielen ironiaa ja ankaruutta,

rytmisiä rinnastuksia ja äänteiden aaltoilua.

 

Se oli aikaa, joka kasvatti ja opetti meitä

olemaan valittamatta niin kauan kuin

tavujen ja aksenttien kudelma oli elävää.”

Ja samassa runossa:

”…se oli pelkkää mustaa ja valkoista kuin valkokankaalla.

 

Sokeutta. Valoa joka syntyy tyhjyydessä.

 

Tämä me tiesimme. Joku ei anna periksi.

 

Valheiden kahlitsemassa todellisuudessa.”

Näytteitä on miltei mahdotonta ja lähes laitonta poimia Venclovan katkeamattomasta lyyrisestä puheesta.

Teos on kannesta kanteen luettuna vavahduttava kokemus.

Tomas Venclova on tulossa ensi kesän Annikin Runofestivaalin (6.6.2026) vierailevaksi esiintyjäksi.

2

Novellikokoelmallaan Katsastusasema (2023) Reetta Huttunen herätti henkiin tarkan yksityiskohtaisen novellin. Nyt hän on kirjoittanut runoteoksen Mullovan käsi (Enostone, 2025), joka on analyyttistä runoa, keskittynyttä lyyristä kuvausta.

Kirja kuvaa viulunsoittoa instrumentin ja esiintymisten kautta. Viktoria Mullovan muusikkous ja sivukuva on aiheen ponnin, mutta yhtä kaikki kuvataan nuorta viulunsoitonoppilasta, jolla on ankara opettaja.

Teos kasvaa soittotaidon vapautumisen hurmioituvaksi tulkitsemiseksi, minkä rinnalla kulkee juoni ankarien ja vähättelevien opettajan otteiden lannistavista vaikutuksista.V

Niin kuin Mullova elämässään loikkasi ja lensi, niin tekee vapautunut viulisti soittaessaan.

”Ääni venyy kunnes irtoaa.”

Soittamisen psykologia on kirjan ydintä. Mullovan käsi on viulunsoiton semiotiikkaa ja analyysiä.

Reetta Huttunen on kirjoittaja, joka valitsee huolella aiheen ja kirjoittaa siitä syvästi. Ilman muuta hän on myös perusteellinen ja kirurgisen tarkka, kuten oppilas soittamaan oppimisessa. ”Tahto on pumpattava suoniin”, ja toisaalta:

”vapaa soittotapa

ei ole vapaa

vaan vuosisatainen traditio

ja kulttuurievoluutio”

Opiskelija siis vapautuu traditioon, mikä on sama kuin osaaminen.

Onko sen jälkeistä toista vapautta, vielä vapaampaa vapautta? Siitä täytynee kysyä Mullovalta.

3

Sahra Wagenknecht on saksalainen poliitikko, joka erottuaan Die Linkestä on perustanut oman BSW-puolueen (Bündnis Sahra Wagenknecht).

Juuri suomennettu teos Yhteisöllisyyden manifesti (suom. Riikka Johanna Uhlig; Särötär, 2025) on käännetty monille kielille. Perustajalla on karismaa ja kykyä johtamiseen.

Wagenknechtiä on pyritty leimaamaan populistiksi, niin kuin kaikkia, jotka poikkevat valtavirrasta. Kirjassa esitetään ohjelma, jolla yhteisöllisyys ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus palautettaisiin.

Kirjan alkupuoli on yleistä eurooppalaista politiikkaa moittivaa. Eriarvoistuminen on kehittynyt uudestaan paljolti globalisaation myötä. Sahra Wagenknecht kirjoittaa uuselitismistä, jota on paljon vasemmistossa ja vihreissä.

Hän kehottaa lopettamaan pakotteet Venäjää kohtaan ja väittää niiden johtavan itse Euroopan taloudelliseen näivettymiseen. Putinin sotatoimet hän tuomitsee rikollisina, mutta kehottaa painostamaan ja neuvottelemaan muilla kuin talouspakotteilla tilanne rauhaan.

Vaarana on Wagenknechtin mielestä sodan laajeneminen Eurooppaan, varsinkin jos täällä aseistaudutaan ja autetaan Ukrainaa sotilaallisesti.

Aika näyttää miten kuusi parlamentaarikkoa eurovaaleissa Brysseliin saanut BSW menestyy tulevissa vaaleissa.

Kirja on haastava, ja hieman ristiriitainen yhteisöllisten tavoitteiden ja muiden puolueiden voimakkaan kritiikin suhteen.

4

KAVI-elokuvakerho näytti marraskuussa 2025 Tampereen Arthouse Cinema Niagarassa todellisen löydön, vähälle huomiolle jääneen Jean-Babtiste Rossin ohjaaman elokuvan Nunnan rakkaustarina (Ranska, 1976).

Ennen elokuvatyötä tekijä julkaisi useita dekkareita salanimellä ”Sébastien Japrisot”, joka on anagrammi hänen ristimänimestään. Rikosromaanit toivat Rossille mainetta ”Ranskan Graham Greenenä” ja niistä arvostetuin on Pitkät kihlajaiset. Sen lisäksisuomennetiin 1960-luvulla teokset Makuupaikka 000, Ansa Tuhkimolle ja Nainen autossa.

Elokuvansa Nunnan rakkaustarina Rossi käsikirjoitti ja ohjasi nuoruudenromaaninsa Les mal partis (1950) pohjalta. Romaani on todennäköisesti omakohtainen rakkaustarina, jossa 14-vuotias poika rakastuu nunnaan.

Elokuva on nyt katsottuna hämmästyttävän tuore ja herkkä. Se vertautuu selkeästi Francois Truffaut’n 400 kepposeen, mutta myös Eric Rohmerin koko tuotantoon.

Ihmiskuvaus perustuu pieniin nyansseihin, ilmeisiin, eleisiin ja kehonkieleen. Arka ja herkkä rakkaus saa uskottavuutensa ympäröivää kulissiyhteiskuntaa vasten.

Samana vuonna 1976 Japanissa valmistunut Nagasi Oshiman Aistien valtakunta on paljon tunnetumpi ja sisältää seksuaalisen vapautumisen teemoja vielä rohkeammin, mutta samantapasesti tabuja rikkoen.

Elokuva sai alkupotkun toteutumiseen tunnetulta tuottajalta Serge Silbermanilta, joka tunnetaan yhteistyöstä Akira Kurosawan ja Luis Bunuelin (sekä Rene Clementin, Jacques Beckerin, Jean-Pierre Melvillen ja Oshiman) kanssa. Hän kiinnostui Rossista seurattuaan tämän työskentelyä Emmanuellen käsikirjoituksen parissa.

Nunnan rakkaustarina ei ole kuitenkaan eroottisesti ladattu, vaan herkkä, ilmaisuvoimainen ja yhteiskuntakriittinen kuvaus nuorten estoista.

5

Muistan, miten Vääksyn yhteiskoulun äidinkielenopettaja Ensio Talvila Kalevalan luettamisen yhteydessä valisti meitä lukiolaisia: ”Elias Lönnrot oli erittäin hyvä runoilija, mutta heikonlainen tiedemies.”

Nyt ilmestyneen Helsingin Sanomien Kalevala-teemanumeron tietojen valossa Talvila oli ilmeisesti edellä aikaansa vuonna 1962. Hän olikin originelli, tuohon aikaan epäsovinnainen, pyöräilevä opettaja, joka julistautui taloon tullessaan ”uskonnottomaksi sartrelaiseksi eksistentialistiksi”.

Talvila oli poikkeuksellisen kiinnostava lehtori ja hänen tuntejaan kuuntelimme herkeämättä. Ensio havaitsi pian koulussa Leevi Lehdon, maanviljelijän poian Kalkkisten kylästä. Tämä innostui ottamaan osaa Parnasson runokilpailuun, sijoittui ja julkaisi pian esikoisteoksensa 16-vuotiaana. Leevi jatkoi kustantajana ja kirjailijana kuolemaansa eli vuoteen 2019 asti. Kun kysyin aikoinaan, miksi sellainen nimi kuin ”ntamo”. Hän vastasi ykskantaan: ”Jätin kusta pois.”

Teeman numerossa on joukko hyviä artikkeleita, valtaosa toimittajien kirjoittamia. Yksi kiintoisimmista on Venla Rossin laatima kirjoitus Irma Sulkusen haastattelun pohjalta aiheesta Totuus Elias Lönnrotista.

Irma Sulkunen on historiantutkija emeritusprofessori, joka on julkaissut äskettäin teoksen Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa (SKS, 2025; lue Risto Ojasen arvio täältä).

Kirjan pääkärki on suunnattu kansallissankariksi nostetun Lönnrotin yksityiselämään. Myytit vaatimattomasta, nöyrästä ja uhrautuvasta suurmiehestä työnnetään syrjään ja luodaan mahdollisimman totuudenmukainen kuva Kalevalan julkaisijasta.

Sulkunen on löytänytkin tavallisen ihmisen luonnevikoineen, mutta osittain myytti säilyy: tavallisen ihmisen työkin voi olla iso saavutus. Poikkeuksellinen lahjakkuus on selviö, ja siitä johtunut hyvä runokorva ja tajukkuus Kalevalaa kootessa. Tavoite olikin luoda jotain Homeroksen Iliaan ja Odysseian kaltaista.

Itseäni kiinnosti ”muitten runonkerääjien sivuuttaminen”. Olin aikaa sitten perehtynyt Taneli Europeuksen kohtaloon. Mies keräsi paljon kansanrunoutta, mutta olisi halunnut jättää tekstit sellaisinaan arkistoon tieteellistä tutkimusta varten. Lönnrot ja hänen tukijansa eväsivät toiveen ja Kalevala julkaistiin Suomen kansalliseeppoksena, jopa väittein ”historiallisesta todenperäisyydestä”. Europeus vetäytyi kotiseudulleen Savitaipaleelle ja eli loppuelämänsä originellina kylähulluna.

Palaan vielä Lönnrotin runoilijuuteen. Hän on muokannut Kalevalan tarinan loistavasti ja myös osoittanut syvällistä tajua, joko runoilijana tai keruutekstien valitsijana. Mitä muuta voi päätellä seuraavista ihmispsyykeä kuvaavista säkeistä:

”Miten on mieli miekkoisien/ autuaallisten ajatus?/

 

Niin on mieli miekkoisien/ autuaallisten ajatus/

 

Kuin on vellova vetonen/ eli aalto altahassa.”

Kaaosta ja esifreudilaisuutta varsin vakuuttavasti.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua