Woodkid eli Yoann Lemoine.

1

Woodkid julkaisi lokakuussa S16-albumin, joka oli yllättävä vähintään kahdella tavalla. Edellisestä albumista oli nimittäin kulunut jo seitsemän vuotta, eikä uusin sisällä yhtäkään nopeaa kappaletta. Woodkidin luultavasti tunnetuin kappale Run Boy Run on huomattavan hakkaavarytminen ja löytyy lukemattomista elokuvista ja mainoksista, joten ratkaisua hidastella läpi levyn epäilee heti tietoiseksi.

Niin Woodkid-taiteilijanimen takana oleva Yoann Lemoine itse kuin kriitikotkin viljelevät Woodkidin yhteydessä mielellään sanaa ”orgaaninen”, mutta itse luonnehtisin monikerroksista äänimaailmaa ensimmäisenä maalaukselliseksi. Se taas lienee vähemmän yllättävä vaikutelma kuvataiteita opiskelleen ja pääasiallisen elämäntyönsä musiikkivideoiden parissa tehneen artistin tuotannosta.

Vaikka pientä kiihdyttelyä jääkin kaipaamaan, S16 kelpaa erinomaisesti uudelleen ja uudelleen aistittavaksi. Nautitaan kovalla volyymilla ja mieluiten kunnon kuulokkeista.

2

Hitaasti etenee myös Hirokazu Koreedan ylistysmagneetti vuodelta 2018, Shoplifters-niminen draama. Siinä verkkaisuus ei tosin haittaa sitäkään vähää, vaan jopa lisää elämänmakuisuutta.

Ensi silmäyksellä Shoplifters kertoo nuhjuisenrempseästä tokiolaisperheestä, jossa työläisvanhempien pieniä palkkoja paikkaillaan varastelemalla jo toisessa sukupolvessa. Eräänä päivänä perhe päätyy kaappaamaan kaltoinkohdellun pikkutytön, josta ei haluakaan enää luopua. Tarinan kaartuessa loivasti eteenpäin perheestä paljastuu outoja ristiriitoja ja valheita, joita ei heidän vilpittömän asenteensa vuoksi haluaisi nimittää valheiksi. Kukin elokuvan keskushenkilöistä huijaa ja näpistelee vuorollaan, eikä heidän hyväsydämisyydestään silti jää epäilystäkään.

Koreedan sanotaan käsittelevän elokuvissaan sitä, mikä perhe oikeastaan on. Shopliftersiä katsoessa vastaus tuntuu ehkä vaikeasti muotoiltavalta, mutta pohjimmiltaan ilmiselvältä. Rakkaus on lopulta yksinkertaista.

Shoplifters Yle Areenassa.

3

Vähän simppelin näköistä oli myös musisointi 1980-luvun Neuvostoliitossa, jos Kirill Serebrennikovin elokuvaa Kesä (Leto) niin ikään vuodelta 2018 on uskominen. Oikeus soittaa klubilla oli harvoilla ja valituilla, eikä yleisö saanut missään nimessä innostua liikaa. Kapina keinot keksii, joten rokin rappaaminen todistettavasti onnistui ainakin Viktor Tsoilta ja Mike Naumenkolta, joiden elämään elokuva perustuu. Ajan ja aatteen puristuksissa meno toki näyttää ajoittain enemmän ylioppilasjuhlilta Suonenjoella kuin Mötley Crüen kiertueelta.

Lähempänä sitä Suonenjokea ja Tsoin kuolemaa kuin elokuvan tapahtumapistettä syntyneen on hankalaa sanoa, onko Kesä kovin tarkka kuva ajasta, josta kertoo, tai kovin uskollinen tosiasioille muutenkaan. Sen samaistuttavuus on silti tenhoavaa: rock’n’roll ja romanssit muistuttavat toisiaan kaikkien ajan ja paikan päällysrakenteiden läpi.

Oman alleviivauksensa elokuvaan lisää tieto, että Serebrennikov viimeisteli sen ollessaan kotiarestissa kavallussyytteiden vuoksi. Syytteiden uskotaan laajasti olevan tekaistuja ja johtuvan siitä, että Serebrennikov on arvostellut nykyistä taiteen sensuroimista Venäjällä.

Kesä Yle Areenassa.

4

Itse omalle ajalleni ja sukupolvelleni uskollisesti olin vastahakoinen hyväksymään tietokoneanimoidut muumit. Kun siis Muumilaakson uusin versio alkoi pyöriä Ylellä 2019, totesin sen noin puolen jakson jälkeen roskaksi. Eihän se nyt noin mennyt oikeasti. Pikku-Myy ei kuulosta tuolta ja Nuuskamuikkusen telttakin on ihan väärässä kulmassa.

Tänä vuonna minua kohtasi kuitenkin tarve kerrata ruotsin kieltä, ja jostain syystä havaitsin, että ruotsiksi katsottuna siedän ohjelmaa mainiosti. Mumindalenia aivoni ilmeisesti pitävät ikään kuin eri ohjelmana, jossa poikkeamat Janssonin tarinoista tai lapsuuteni animaatiosarjasta eivät ole virheitä, vaan omaa sisältöä.

Ajoittain ruotsinkielinen dubbaus tekee mahdottoman ja on jopa parempi kuin se versio, jota VHS-kasetit puhki tuijottanut ikäluokka pitää alkuperäisenä. Maria Sidillä vähintään on historian paras Muumimamman ääni.

Ruotsinkieliset muumit eli Mumindalen Yle Areenassa.

5

Jos kehtaisin, söisin korvapuusteja joka päivä. Koska en kehtaa, järkytyn aina pienin väliajoin siitä, miten hyviä Tampereen Yliopistonkadulla sijaitsevan Café Puustin pullat ovat.

Varsin makee on myös leipomo-kahvilan Instagram-sivu @cafepuusti. Pullat, joulukoristeet ja koirat piristävät ainakin omaa uutisvirtaani mahdottomasti kaamoksen keskellä.

Eli Harju

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua