Anna Retulaisen taidetta Sara Hildénillä. Kuva: Juho Hakkarainen

1

Kauko Röyhkän upeassa Kevät-kappaleessa toiset pelkäävät maailmansotaa ja toiset tautia, jota kukaan ei pysty parantamaan. Molempia on ollut viime aikoina tarjolla ja kestokykyä koeteltu oikein urakalla. Pakko on välillä sulkea silmät ja tukkia korvat maailman melulta ja tarkkailla luontoa, kevään heräämistä. Siitä huolimatta, että aurinko näyttäisi näinä aikoina loimottavan pirullisen apokalyptisesti, on suloinen kevät täällä. Iloitaan siitä ja omista pienistä puuhasteluista ja rakkaista ihmisistä ympärillämme.

2

Sara Hildénin taidemuseossa on helmikuussa avautunut Anna Retulaisen taidenäyttely Hiljaisuus. Nimestä huolimatta Retulaisen teokset eivät ole hiljaisia: väriloisto huutaa ilahduttavasti! Seinille on ripustettu öljyväritöitä, akvarelleja ja piirustuksia. Nähtävillä on myös Tina Cavénin ja Ville Tantun lyhytelokuva Maalaus kuin puutarha (2021–22), jossa Retulainen kertoo työstään ja tärkeästä siirtolapuutarhaharrastuksestaan. Ääniopastus taustoittaa teokset oivaltavasti taidehistorian traditioon ja avaa tulkinnoille uusia mahdollisuuksia.

Laajan retrospektiivin raikkainta antia itselleni ovat värikylläiset, suuret öljyvärityöt, kuten vuosina 2017–2022 maalattu Puutarha, jota on palkitsevaa tarkastella myös aivan läheltä: maalausprosessi ja materiaalien eläväisyys on tallentunut kankaan pinnalle upeasti.

Suosittelen vierailemaan taidemuseossa aurinkoisena päivänä, jolloin maalaukset hehkuvat huikean elinvoimaisina ja suurien ikkunoiden tarjoamat maisemat avautuvat kirkkaina.

Lisätietoa näyttelystä täältä.

3

Vasta viime aikoina olen tutustunut Raija Siekkisen (1953–2004) novellituotantoon, vaikka monesti olen luotettavilta tahoilta kuullut myönteisiä tai jopa ylistäviä arvioita teksteistä. Siekkisen novellit kuvaavat yksinäisiä, melankoliaan taipuvaisia ihmisiä, mutta teksteissä säteilee myös hienovarainen huumori. Tarinoissa modernin maailman sivullinen onkin nainen, vaikka vieraudentunnot ylittävät myös sukupuolirajat. Novellit ovat vähäeleisiä ja tarkkoja sillä tavalla, että lyhyissäkin teksteissä on valtava tilan tuntu. Erityisesti olen nauttinut Kuinka rakkaus syntyy -kokoelman novelleista. Siekkisen novellit ilmestyivät yksissä kansissa vuonna 2007.

4

Pienten, lyhyiden tekstien lisäksi olen lukenut suurta romaania: Don DeLillon Vaakaa (1989), joka piirtää mielenkiintoisen kuvan Lee Harvey Oswaldista, isättömästä pojasta, joka ajautuu elämässään sivuraiteille ja sekaantuu voimakkaasti presidentti John F. Kennedyn murhaan. Oswaldin elämää leimaa yksinäisyys, pettymys ja katkeruus. Oswald etsii itselleen tarkoitusta, ja sellainen jos mikä on vaarallista.

Toinen tarinalinja seuraa Nicholas Branchia, CIA:n tutkijaa, joka yrittää vuosia tapauksen jälkeen selvittää, mitä todella tapahtui. Branch omistautuu murhalle mielettömyyteen asti ja hukkuu aineistoon, jota on valtavasti: dokumentti viittaa seuraavaan dokumenttiin, eikä loppua näy.

Kennedyn salamurhasta on valtavasti myös fiktiivistä materiaalia, jota DeLillon Vaaka inspiroi lisää. Salaliittoteoriat ovat aina muodissa. Mielenkiintoista ja nautinnollista on lukea, miten suvereenisti ja häikäilemättä DeLillo sekoittaa keskenään faktaa ja fiktiota. Romaani käsittelee mainiosti amerikkalaista paranoiaa ja osoittaa, että totuuden ja valheen välissä on taktisen totuuden mentäviä aukkoja kaikkialla maailmassa.

5

Kevään etenemisen tarkkailuun sopii ääniraidaksi Steve Reichin klassikko Music for 18 Musicians, vuosina 1974–1976 sävelletty minimalismin merkkiteos. Se on noin tunnin mittainen hypnoottinen rytmikudos, joka etenee sykkivänä koraalina ja kasvaa ja kehittyy kuin kevät. Musiikki on näennäisen vähäeleistä, mutta täynnä tiheää tapahtumista, jonka huomaa, kun tarkentaa katsettaan – tai höristää korviaan. Kuuntelukokemus on parhaimmillaan meditatiivinen ja hämmentävä: kuin ikiliikkujaa kuuntelisi.

Reichin sävelteos on vääjäämätön, toisteinen tapahtumien vyöry, jonka mukaan on vain heittäydyttävä.

Juho Hakkarainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua