Robert Carlyle sarjassa The Hack. Kuva: ITV

1

Nyt, kun tv-sarjoista on tullut aiempaa arvostetumpia, on hauska nähdä joku unohdetuksi uskomansa näyttelijä esiintymässä kelvollisessa sarjassa ja vieläpä hyvin. Iloisen yllätyksen järjesti median, politiikan ja poliisin korruptiota pöyhivä brittisarja The Hack – Likaista peliä, jonka yhdessä pääosassa rikosylikomisario Dave Cookina nähdään skottinäyttelijä Robert Carlyle.

Kukaan elokuvia ja tv-sarjoja 1990-luvulla katsellut voi tuskin unohtaa Carlylea, joka tuo rikosylikomisarion rooliinsa mukaan muistot rooleistaan Ken Loachin työläiskuvauksessa Riff-raff (1991) ja tv-sarjassa Ylämaan kettu (1995–1997) sekä tietenkin raivopäisenä Begbienä elokuvassa Trainspotting (1996).

The Hack -sarjassa Carlyle esittää ikääntynyttä poliisimiestä valloittavalla arvokkuudella. Merkillepantavinta Carlylen näyttelemisessä on lämmin vähäeleisyys, joka täyttää koko huoneen.

The Hack – Likaista peliä on nähtävillä Yle Areenassa.

2

Uutuusdekkareista kiihkoilevana aikana on liiankin helppoa unohtaa klassikot, ne edelläkävijät, jotka raivasivat tietä jäljestä tulijoille. Dekkarikirjallisuuden kulta-ajan suuriin nimiin lasketaan brittiläinen rikoskirjailija, kääntäjä ja kristitty humanisti Dorothy L. Sayers (1893–1957).

Sayers oli aikansa ensimmäisiä Oxfordin yliopistosta (vuonna 1915) valmistuneita naisia alanaan keskiaikainen kirjallisuus. Agatha Christie, Josephine Tey ja Dorothy Sayers saivat mainetta rikoskuningattarina. He näyttivät esimerkillään, miten naiset voivat menestyä kirjailijoina.

Sayersin kirjallista sankaria, amatöörisalapoliisi lordi Peter Wimseytä on luonnehdittu sietämättömän teennäiseksi, nenäkkääksi aristokraatiksi, joka ajoittain toimi kirjailijan oman oppineisuuden äänitorvena.

Lordi Peter Wimsey kuvataan pitkänaamaiseksi keskipituiseksi mieheksi, joka oljenvärisine hiuksineen on kuin kuka tahansa tollo, mutta käyttää erottautuakseen monokkelia, mikä terävöittää hänen näköään sekä yläluokkaistaa hänen olemustaan. Wimsey, joka tietää näyttävänsä tomppelilta, käyttää sitä tietoisesti hyväkseen vaikuttaakseen vaarattomalta.

BBC dramatisoi 1970-luvulla Sayersin muutamia Wimsey-kirjoja tv-sarjoiksi. Pääosaa esitti ääliöiden näyttelemisestä elämänuran tehnyt Ian Carmichael. Nykyään sarjat tuntuvat laiskatahtisuudessan lähinnä unilääkkeeltä. Sayersin kirjat ovat parempia, varsinkin alkuperäiskielellä luettuna.

3

Jos jostain tietää klassisen musiikin talvisesongin alkaneen, niin siitä, että Helsingin Musiikkitalolla esiintyvän Helsingin Barokkiorkesterin konsertissa on enemmän täysiä kuin tyhjiä paikkoja.

Vanhan musiikin esityskäytäntöihin ja periodisoittimiin erikoistuneen orkesterin konserteissa on aina ollut ilo käydä. Yksi orkesterin perinteistä on ollut järjestää konsertteja Helsingissä joulusesonkina. Onpahan muutakin kuunneltavaa kuin pelkkiä joululauluja.

Uudenvuoden juhlakonsertteihinsa orkesteri on valinnut esitettäväksi voittopuolisesti Bachia. Uudenvuodenaattona (31.12.2025) voi valita kahden keikan välillä: iltakuudelta voi keskittyä Bachin urkumusiikin perusteokseen Kunst der Fuge. Uudenvuodenaattoillan kello kahdeksan konsertissa soivat Bachin lisäksi Händelin ja Vivaldin sävelet.

4

Siitä huolimatta, että en ole koskaan piitannut Bruce Springsteenin musiikista, pidin keskimääräistä enemmän Springsteenistä ja hänen luomisvaikeuksistaan kertovasta ensi-iltaelokuvasta Springsteen: Deliver Me from Nowhere.

1980-luvun alun ajankuvaa hienosti tavoittavassa elokuvassa keskitytään täyden elämäkerran sijaan siihen taukoon, jonka Springsteen piti keikkailusta ja levyjenjulkaisusta päästyään The River -albumia seuranneelta kiertueeltaan kotimaisemiin. New Jerseyssä Springsteen syventyi lähinnä oleilemaan, mutta muistelemaan myös ikävimpiä tunnelmia lapsuusvuosiltaan ja etsiskelemään uusien kappaleiden aihioita kotidemolaitteiston avulla.

Scott Cooperin ohjaus antaa pääosanesittäjän, amerikkalaissarjoissa Hävyttömät ja The Bear nähdyn Jeremy Allen Whiten tapailla kitarastaan sointuja herkässä tilassa.

Springsteen: Deliver Me from Nowhere perustuu Del Fuegos -yhtyeen kitaristina tunnetun Warren Zanesin kirjoittamaan teokseen Deliver Me from Nowhere: The Making of Bruce Springsteen’s Nebraska. Elokuva ei suurentele mitään, vaan tarjoaa vähäeleisen kuvitelman siitä, miten tietty aika Springsteenin elämässä on hyvinkin voinut mennä.

5

Pöllölaaksolaiset tv-kanavat MTV3 ja Sub jatkavat vieläkin tukholmalaisen rikoskomisario Martin Beckin mukaan nimetyn Beck-sarjan esittämistä.

Sarjan vanhimpien, 1990-luvulla tehtyjen jaksojen katsominen synnyttää voimakkaan nostalgiaefektin. Jo kadonneen maailman jäänteet näkyvät vaatetuksen lisäksi myös asenteissa. Keski-ikäistyvän komisarion neuvottomuus maailman muuttumisen edessä näkyy etenkin niissä jaksoissa, jotka näyttävät kirjoitetun internetin, anonyymipalvelimien ja salattujen sähköpostiosoitteiden synnyttämässä moraalipaniikissa.

Vaikka kauhistuksen tunteet voivat meitä hymyilyttää, niin Peter Haber onnistuu kaikissa näyttelemissään Beck-roolitöissä pitämään hahmonsa inhimillisyyden pinnassa.

Perusbeckit ovat parhaimmillaan vieläkin kestävää katsottavaa. On sinänsä yhdentekevää, onko mukana Mikael Persbrandtin esittämää ylimielisen herraspoikapoliisin, Gunvald Larssonin hahmoa, koska Persbrandtin jälkeen sarjaan tulleiden näyttelijöiden esittämät hahmot tuovat siihen sellaista moniulotteisuutta, jota Gunvaldilla ei koskaan ollut.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua