Mahjong. Kuva: Mikko Saari

1

Šakkimestari Edward Laskerin nimiin on laitettu lainaus: ”Gon säännöt ovat niin elegantit, orgaaniset ja johdonmukaisen loogiset, että jos muualla universumissa on älyllistä elämää, he likimain varmasti pelaavat gota”.

Go on hieno peli, joka hakee selkeydessään ja syvällisyydessään vertaistaan. Siinä missä uusi šakinpelaaja joutuu ihmettelemään erilaisten nappuloiden liikkeitä, gossa mikään ei liiku: on vain mustia ja valkoisia kiviä, joita asetellaan pelilaudalle ja toisinaan poistetaan laudalta.

Siitä huolimatta go on erittäin vaikea peli. Olen harrastanut sitä nyt parikymmentä vuotta. Nelinumeroisen pelimäärän jälkeen olen edelleen heikohko amatööripelaaja. Eteneminen vaatisi opiskelua; minulle on riittänyt pelaaminen. Jos haluaa hienostuneen harrastuksen, jossa riittää opeteltavaa loppuiäksi, go on yksi parhaita vaihtoehtoja.

2

Toinen aasialainen peli, jota olen harrastanut parikymmentä vuotta on mahjong. Tämäkin peli on gon tapaan kiinalaista alkuperää, mutta levinnyt paljon japanilaisista lähteistä. Aikaisemmin mahjongin leviäminen Suomessa on ollut satunnaisempaa ja monimuotoisempaa, nykyään hallitseva pelimuoto on japanilaisesta anime- ja mangakulttuurista tuttu Riichi.

Olen paheksunut Riichin sääntöjen erikoisuuksia, mutta olen nyt taipunut. On turha potkia tutkainta vastaan: Riichi on se mahjongin muoto jota pääsee pelaamaan pöydän ääressä ja netissä, joten sitä on syytä pelata. Niinpä kävin viime viikolla ensimmäistä kertaa tamperelaisen Mahjong-seura Tenpain peli-illassa ja olen aloittanut nettipelit Mahjong Soul -sivustolla.

Mahjong on jotain aivan muuta kuin go: se on värikäs yhdistelmä kylmänviileää laskelmointia ja villiä sattumanvaraisuutta. Voittaminen vaatii taitoa, mutta runsaan pistesaaliin kerääminen edellyttää myös tuuria. Oppimiskynnys on jyrkkä, erityisesti Riichissä, mutta peli on koukuttava ja palkitseva.

3

Shogi. Kuva: Mikko Saari

Japanissa pelataan myös omanlaista šakkia. Shogi on selvästi tunnistettavissa šakiksi, mutta miten erilainen se luonteeltaan onkaan! Isompi pelilauta ja hitaammat nappulat tekevät shogi-peleistä hitaammin käynnistyviä, mutta eniten peliä pidentää pudotussääntö. Siinä missä šakissa nappulat poistuvat laudalta ja pelin luonne muuttuu nappuloiden vähentyessä, shogissa syödyt nappulat voi palauttaa laudalle omalle puolelle – lähes minne tahansa laudalla. Kas, söin ratsusi; kas, se ilmestyy välittömästi laudalle šakkaamaan kuningastasi!

Tämä on tietysti aivan dramaattinen muutos, joka tekee shogista erittäin kiehtovan pelin. Itse en ole oikein koskaan jaksanut šakkia, mutta shogi on lumoava peli, jonka strategiat niin hyökkäyksen kuin puolustuksen suhteen ovat monipuolisia.

Mitä oppimiskynnykseen tulee, niin sehän on äkkiseltään karmiva: nappulat on merkitty japanilaisin kirjoitusmerkein ja niitä on paljon. Alkuun pelilauta näyttää aivan mahdottomalta lukea. Se on kuitenkin vain ensireaktio, johon ei kannata alistua. Oma kokemukseni on, että jos halua oppimiseen on, nappuloista pääsee kärryille jo parin pelin aikana ja laudan lukeminen käy nopeasti helpommaksi. Todellista halua ja yritystä se toki vaatii, eikä shogi mikään kepeä peli satunnaiseen pelailuun ole – mutta ei ole kyllä šakkikaan.

4

Xiangqi. Kuva: Mikko Saari

Kiinassakin on oma šakkinsa, xiangqi. Nimi tarkoittaa norsupeliä, mikä on sikäli erikoista, että norsu on laudan tylsimpiä nappuloita. Minä kutsuisin xiangqia ennemmin tykkipeliksi, sillä sen kiinnostavimpia nappuloita ovat tykit. Ne liikkuvat kuin tornit, mutta syövät vain hyppäämällä toisen nappulan yli. Xiangqissa mielenkiintoisia ovat myös ratsut, jotka toimivat muuten kuin šakissa, mutta eivät hyppää: niiden reitin voi siis tukkia ja kaksi ratsua voi olla epäsymmetrisiä keskenään, toinen voi uhata toista ilman että uhkaus on molemminpuolinen.

Xiangqin kuningas on Kiinan keisareiden tapaan suljettu palatsiinsa vartijoidensa keskelle ja pelilaudan keskellä on joki, jota norsut eivät saa ylittää. Ammattilaisten kesken xiangqi on vähän vinksahtanut peli ja ratkeaa isolta osin jo arvonnassa, sillä aloittaja voittaa suurimman osan peleistä ja lopuista iso osa menee tasan. Harrastelijoiden kesken xiangqi on kuitenkin hauska ja vauhdikas šakkimuunnelma. Siinä ei ehkä aivan ole shogin syvyyttä, mutta toisaalta se on nopealiikkeisempi ja rennompi pelata.

5

Aasialaiset pelit loppuvat kesken. Kiinassa on toki eloisa ja omanlaisensa korttipelikulttuuri, mutta ei mennä siihen nyt. Nostan siis listan viidenneksi kirjan kirjoittamisen, koska se on aivan ykkösjuttujani juuri nyt.

Edellisen kirjani Löydä lautapelit julkaisusta on jo viisi vuotta aikaa ja on mukavaa kirjoittaa pitkästä aikaa uutta kirjaa. Mukavuus johtuu osin siitä, että olen vielä siinä vaiheessa, jossa vain kirjoitan materiaalia ilman suurempaa ajatusta asioiden järjestyksestä.

Poimin siis vielä matalimmalla roikkuvia hedelmiä ja kirjoitan niitä kohtia, jotka kulloinkin vetävät puoleensa. Nautin nyt siitä, työläs ja väsyttävä hiomisvaihe tulee sitten myöhemmin murehdittavaksi.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua