Metsureiden taukokämpällä huilataan Metsien Möhkö -näyttelyssä. Kuva: Marita Nyrhinen

1

Heinäkuussa ensi-iltaan tuli elokuva The United States vs. Billie Holiday, joka kertoo jazzlaulaja Billie Holidayn elämästä – tai oikeastaan Holidayn siitä vaiheesta elämää, kun FBI jahtasi häntä lähinnä huumeiden takia, mutta myös siksi, että hän oli afroamerikkalainen, nainen ja menestyi.

Holidayn tarina sinänsä on hyvin tiedossa ja dokumentoitukin, eikä elokuva tarjoa suuremmin uutta. Hyvin toteutettu tarina vetää kuitenkin puoleensa kuin mikä tahansa dekkari. Ennen kaikkea Holidayn roolin tekevän laulaja Andra Dayn osuus hämmästytti.

On aina sanottu, että uniikisti fraseeraavan Billie Holidayn ääntä ei voi imitoida; nyt sekin on tehty. Andra Day laulaa itse kaikki lauluosuudet, ja niitä on paljon. Hän on omaksunut Holidayn fraseerauksen pieniä yksityiskohtia myöten niin, että välillä luulee hänen esiintyvän playbackina. Piste iin päällä on taitavasti tehty maskeeraus.

Andra Dayn oma ääni on lähtökohdiltaan rosoinen, mutta omilla levyillään hänen vibratonsa ja fraseerauksesta ovat sitä luokkaa, että häntä on verrattu Amy Winehouseen.

Kannattaa kuunnella vertailun vuoksi vaikkapa Dayn albumeita Cheers to the Fall sekä The United States vs. Billie Holiday (Music from the Motion Picture). Melkoinen tulkitsija, joka pystyy muuntautumaan!

Andra Day oli roolistaan Oscar-ehdokkaana, ja olisin kyllä suonut hänelle palkinnon. Hän voitti sentään toisen merkittävän elokuvapalkinnon, Golden Globen.

Andra Day näyttää ja kuulostaa Billie Holidaylta. Kuva: Takashi Seida

2

Mäntän kuvataide-elämä pursuaa herkkuja. Taidemuseo Göstassa esitellään katutaiteilija Banksyn töitä ja Mäntän kuvataideviikot Pekilossa on todellinen runsaudensarvi.

Salaperäisen Banksyn työt herättävät taidenälkäisen uteliaisuuden, sillä niin paljon kohua taiteilija on vuosien saatossa herättänyt. Milloin kuvia ilmestyy yllätyksellisiin paikkoihin ja milloin taas kuvien sanoma herättää ihastusta tai vihastusta.

Göstassa nähdään kehystettynä paljon Banksyn osin ikonisiakin töitä vuosien varrelta, joskaan mitään niistä ei ole maalattu suoraan seinään. Muun muassa Bristolissa ja muualla Britanniassa katujen varsilla olevia kuuluisimpia teoksia projisoidaan multimediaesityksiksi. Näyttely on auki 10.10.2021 asti.

Katutaiteilija Banksyn työt täyttävät Taidemuseo Göstan seinät.

Elokuun loppuun saakka Mäntän Kuvataideviikot esittelee peräti 47 taiteilijan tai taiteilijaryhmän töitä. Pekilossa nykytaide esittäytyy laajasti; näyttelyt ovat vuodesta toiseen inspiroivia kokemuksia.

Tänä vuonna suuren vaikutuksen minuun teki Emma Fältin ja Roberto Fuscon liikkuva teos The chance that makes it what we are, jossa taiteilijat ovat ohjelmoineet maagisesti liikahtelevan teollisuusrobotin taiteensa toteuttajaksi. Teos muuttuu koko ajan ja luo uusia ääniä ja kuvia livekameran, mikrofonin, yksikanavaisen reaaliaikaisen videon ja neljäkanavaisen reaaliaikaisen äänen avulla.

Hauskimmasta päästä ovat Tiitus Petäjäniemen maalaukset, erityisesti Koira ja makkara, jota on suitsutettu koko kesä vähän joka puolella. Kummallisimpina pidän Jonna Suurhaskon LVI-putkistoihin rakennettuja kasvustoja.

Luonto onkin yksi Pekilon kantava teema, joka kulminoituu Timo Kokon ulos rakennettuun installaatioon.

Mutta oi, niin moni muukin teos vaikutti ja herätti tunteita, uteliaisuutta ja kiinnostusta.

Emma Fältin ja Roberto Fuscon liikkuva teos valloittaa Pekilossa.

3

Tänä kesänä olen nähnyt Suomen jokseenkin läntisimmän ja itäisimmän museoalueen. Matkaa Raippaluodosta Möhköön kertyy Suomen leveimmällä kohdalla reippaasti yli 600 kilometriä.

Granösundin saaristolaismuseo esittelee entisajan saaristolaisten, etenkin kalastajien elämää Merenkurkun alueella, Unescon maailmanperintökohteessa. Museossa esitellään aikoja, jolloin ihmiset saivat elantonsa etupäässä perinteisistä elinkeinoista, kuten kalastuksesta, metsästyksestä, maanviljelystä sekä käsityötaidoista.

Merenrannan museoalueelle on sijoitettu kalastajan torppa ja luotsin talo sekä useita muita enstisajan rakennuksia: ulkorakennus ruoka-aittoineen, nikkariverstas, navetta, rantavaja, luhti ja näyttelyhalli. Kalastajan ja luotsin tuvat on sisustettu oman aikansa esineistöllä. Syntyy tunnelma kuin asukkaat olisivat vain hetken poissa, merellä omissa askareissaan.

Hylje oli saaristolaisten tärkeä pyyntikohde, oikeastaan elinehto. Hylje käytettiin jokseenkin kokonaan ihmisten tarpeisiin nahkoja ja lihaa myöten. Hylkeenpyyntivajassa nähdään kuvakertomuksia ja esitellään tarpeistoa, jonka avulla hylkeitä pyydettiin talvisaikaan. Ei ollut ihan helppoa hommaa. Orsilla roikkuu komea verkkokokoelma sekä kalastajien henkilökohtaiset, persoonalliset verkonmerkit, joissakin kaiverrettuna jopa nimi tai nimikirjaimet.

Granösundin saaristolaismuseossa nähdään, miten kalastajakylässä elettiin. Verkkoihin kiinnitettiin kellumaan erilaisia verkonmerkkejä, joista kalastajat tunnistivat omansa.

Möhkön ruukki sijaitsee Suomen itäisimmässä kylässä. Möhkön kylä syntyi aikoinaan sen takia, että sinne perustettiin Suomen suurimpiin kuulunut järvimalmiruukki. Erikoisilla mutta yksinkertaisilla menetelmillä järven pohjasta nostettiin järvimalmia. Nostoa varten rakennettiin lauttoja, joiden päällä työskenneltiin. Aikanaan Möhkön ruukki oli Suomen suurin raudantuottaja.

Ruukin toimintaa selvennetään seikkaperäisesti tekstein ja kuvin. Elävöittäminen on onnistunut mainiosti tässä pienessä museossa. Mukavat interiöörit kertovat, miten työskenneltiin ja miten herrasväki perheineen eleli.

Eikä siinä vielä kaikki. Suomi on aina elänyt metsistä, niin myös Möhkössä. Museon pysyvässä Metsien Möhkö -näyttelyssä esitellään savotta-, uitto- ja kämppäperinnettä. Metsäkoneiden kehittyminen toi myös muutoksia metsureiden arkeen, ja sekin näkyy museossa.

Konttoristi Viktor Sutinen työpöytänsä ääressä Metsien Möhkö -näyttelyssä.

4

Joensuun taidemuseo Onni pääsi yllättämään minut. Eipä silti, tiesin, että museon kokoelmissa on suomalaista taidetta aina 1850-luvulta alkaen sodanjälkeiseen modernismiin saakka.

Albert Edelfeltin Virginie (1883) seisautti. Mietin, miten ihmeessä teos on juuri Joensuussa, kunnes selvisi, että se on kuulunut aikoinaan varakkaan joensuulaisen liikemiesperheen tyttären, Arla Cederbergin (1886–1961) kokoelmiin. Hän laati testamentin, jossa hän määräsi tuon kuuluisan taulun ja koko taidekokoelmansa Joensuun kaupungille. Näin hänen laaja kokoelmansa on nyt yleisön nähtävillä.

Mutta tuo Virginie! Kun Anna Kortelaisen kirja Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina ilmestyi vuonna 2002, luin sen kuin minkä tahansa dekkarin. Kortelainen etsi tietoja tutkijan menetelmin ja kirjoitti Virginien tarinaa ja suhdetta Edelfeltiin. Kirja on jännittävä tutkimusmatka taiteilijan ja hänen mallinsa elämään. Kirja oli pakko lukea yhdellä istumalla.

Nyt oli hienoa nähdä taulu livenä, ja kirja on päätynyt kesälukemistoksi.

Albert Edelfeltin maalaama taulu ranskatar Virginiestä on Joensuun taidemuseossa. Sensuelli kuva seisauttaa.

5

Kaupunkitaide on piristävää. Monissa kaupungeissa katujen penkeille on sijoitettu patsaita, jotka houkuttelevat istumaan viereen. Sähkökaappeihin maalatut iloiset taideteokset, joita on ainakin Helsingissä, Kuopiossa ja Kotkassa, ovat yleensä kiinnostavampia kuin perinteiset graffitit. Kemin keskustassa törmää Sauli Miettusen töihin.

Miettunen on Kemissä asuva ja työskentelevä kuvanveistäjä, ympäristötaiteilija ja kuvataiteilija, jonka teoksia on nähty näyttelyissä ja museoissa, mutta kiinnostavinta on nähdä niitä siellä, missä ihmiset liikkuvat, kuten nyt Kemin keskustassa. Parasta näyttelytilaa on ilman muuta taiteilijan kotikaupungin kävelykatu, Valtakatu, jossa kulkijat törmäävät väistämättä Miettusen lystikkäisiin teoksiin Liikennemerkki, Playstation ja Merimerkki.

Sauli Miettunen: Playstation, 2011.

Koneen osat, työkalut, piikkilanka ja muunlainen romu päätyivät Playstationiin. Pyöreä Liikennemerkki koostuu pikkuruisista renkaista, jotka on hitsattu toisiinsa. Merimerkin ainekset ovat kiveä ja betonia. Vuonna 2011 valmistuneet teokset ovat nähtävyys.

Miettusen moninaiset työt ja työtavat paljastuvat komeasti kuvitetussa ja seikkaperäisesti käsikirjoitetussa kirjassa Epäonnistumisen mahdollisuus. Leipätöitä ja veistelyä (2014).

Marita Nyrhinen, teksti ja kuvat

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua