Maija Liuhto. Kuva: Mushtaq Ahmad

1

Etelä-Aasiaan erikoistuneen toimittaja Maija Liuhdon esikoisteos Toimittajana Kabulissa (WSOY, 2022) yhdistää tietokirjan, oppikirjan ja reportaasin aineksia, joita Liuhto höystää kuvailemalla arkeaan Afganistanissa. Liuhto tuntee Afganistanin poliittisen historian ja selvittää sitä perusteellisesti myös lukijalle. Tarjolla on valtava määrä tietoa ja yksityiskohtia, joiden pohjalta maan lähihistoriaa ja nykytilannetta on helpompi ymmärtää.

Kaikkea tätä Liuhto kuvaa huomattavasti tottumaamme laajemmasta näkökulmasta valottaen tilannetta niiltäkin puolilta, jotka länsimaisissa tiedotusvälineissä usein jäävät huomiotta. Hän kirjoittaakin:

”Toimittajina meillä oli vastuu myös sodan toisella puolella olevien kärsimyksen esiin tuomisesta ja siitä, että tilanne oli saanut jatkua niin pitkään ilman että kukaan reagoi.”

Välillä Liuhdon tekstiä tulee luettua kuin jännitysromaania. Kerronta on värikästä, kiehtovaa ja mukaansatempaavaa, ja toisinaan lukiessa on vähällä unohtua, että kyse on käsittämättömän raa’asta todellisuudesta ja usein traagisesta arjesta. Toimittajantehtävissään Liuhto on päätynyt huimapäisiin ja uhkarohkeisiin seikkailuihin sekä hätkähdyttävän vaarallisiin läheltä piti -tilanteisiin. Jokusen suvantohetken lukija saa istahtaessaan kirjoittajan kanssa hotellien kahviloihin tai rauhalliseen ravintolaan tai piipahtaessaan länsimaalaisten suljettuihin bileisiin. Niistäkin saattaa äkkiä joutua pakenemaan: täysin turvassa ei Kabulissa tunnu olevan missään.

2

Runoilija Aila Meriluoto (1924-2019) kirjoitti päiväkirjaa vuoteen 2018 saakka. En minä vielä pääty (Siltala, 2022) on päiväkirja vuosilta 2008–2010, jolloin Meriluoto oli 84–86-vuotias. Meriluodon teksti liikkuu luontevasti arkisista asioista syvällisiin ajatuksiin ja kokemuksiin, ja aina välillä arjen keskellä syntyy runo tai säe. Runoilija avautuu päiväkirjalleen – ja tietoisesti myös tuleville lukijoilleen – yhtä luontevasti myllertävistä vatsavaivoistaan kuin kokemastaan seksuaalisesta nautinnosta tai rakastumisen herkistä hetkistä. Itseironinen huumori maustaa kerrontaa, johon menneisyys kietoutuu kauniisti.

Olennainen teema päiväkirjassa on luonnollisesti vanheneminen. Meriluoto korostaa haluavansa kertoa jälkipolville jotain ”tältä kohtaa”. Huteraksi käyvien askelten ja muistin tepposten kuvailusta huolimatta Meriluoto antaa kiinnostavan kuvan vanhenemisesta – ajasta, jolloin mielessä kulkevat mukana eletyn elämän kaikki kerrokset. Meriluoto pohtii kuoleman läheisyyttä, kuolemista ja luovuttamista, mutta uskoo tulevaan, ja on sanojensa mukaan ”vahvasti elämässä kiinni”.

3

Tuomas Turriagon (s. 1979) sonaateissa heijastuu säveltäjän rakkaus kamarimusiikkiin sekä hänen vankka kamarimusiikkikokemuksensa. Sonatas-levyllä (Pilfink, 2022) kuullaan neljä Turriagon sonaattia, joissa säveltäjä-pianistin kumppaneina soittavat huilisti Sami Junnonen, saksofonisti Joonatan Rautiola, käyrätorvensoittaja Tommi Hyytinen ja tuubisti Harri Lidsle.

Sonaateissa soittajien osuudet etenevät kauniissa tasapainossa: osapuolille on tarjolla niin taituruutta vaativia jaksoja kuin muhkean juhlallisia tai minimalistisen toisteisia aineksia. Turriagon soittimentuntemus on oivaltavaa: huilu, saksofoni, käyrätorvi ja tuuba taipuilevat notkeasti ja liikkuvat ketterästi hänen partituureissaan ja hienojen soittajien käsissä. Myös intensiivisiä laulullisia jaksoja kuullaan jokaisessa sonaatissa. Omalle soittimelleen Turriago kirjoittaa moniulotteista ja vaihtelevaa tekstiä ja käyttää pianon koko ilmaisuasteikon ilman, että vie liikaa tilaa duokumppaniltaan. Soittimenkäyttö ja muodonhallinta on sonaateissa kaiken aikaa luontevaa.

Genrerajat eivät Turriagon musiikissa ole tiellä, vaan sonaatit koostuvat monipuolisista aineksista – johdonmukaisesti, mutta myös yllätyksellisesti. Erityisesti Turriagolle leimallista on svengaava  rytmiikka: eteläamerikkalaisen musiikin vaikutteet ja latinotanssirytmit värittävät sonaatteja muun muassa käyrätorvisonaattia ryydittävissä tangorytmeissä ja saksofonisonaattia värittävässä merenguessa.

4

Tamperelaisen säveltäjäkoulutuksen isän Ilari Laakson sävellyksiä kuullaan tuoreella Jam Pot -levyllä. Laakson pianoteokset Villa, Beyond ja From Behind the Wallpaper sekä laulusarjat Jam Pot, Writing These Poems ja En tiedä milloin jäät ovat lähteneet tulkitsevat pianisti Anna Laakso ja sopraano Pia Freund. Jam Pot -laulusarjassa kuullaan myös runoilija Chrys Saltin pehmeää ja salaperäistä puheääntä kappaleissa, joissa säveltäjä leikittelee runojen sanoilla ja äänteillä ja käyttää niitä musiikillisena materiaalina.

Pia Freundin sopraano soi verevästi ja ilmeikkäästi ja Anna Laakson pianismi värittää laulusarjojen käänteitä milloin virtuoottisesti, milloin pohdiskellen. Laakson taituruus leiskahtelee myös pianokappaleissa, joista viehkoimpana soi Villa-sarjan kolmas osa, Eino Leinon säkeestä nimensä saanut harmoninen ja melodinen kappale Kuka huntua huiskuttaa.

Levyn päättää kauniisti Ilari Laakson sisarensa Ritva Pärssisen runoihin säveltämä koskettava ja intiimi laulusarja En tiedä milloin jäät ovat lähteneet.

5

Marraskuuta valaisee myös 25.–28.11. järjestettävä Pirkanmaan pianofestivaali, jonka ohjelmassa on ammattiopiskelijoille ja pianonsoiton harrastajille suunnattuja mestarikursseja sekä Pirkanmaan nuorten pianistien katselmukset. Festivaalin käynnistää 25.11. Pyynikkisalissa soitettava kamarimusiikkikonsertti.

Osana festivaalia Tampere-talossa kuullaan 28.11. pianisti Ville Hautakankaan 12 Premieres -levyn julkaisukonsertti. Levytys pohjautuu konserttisarjaan, jossa Hautakangas soitti tilaamansa 12 kantaesitystä kolmessa Tampere-talon konsertissa.  Konserttisarjassa ja levyllä kuultavilla säveltäjällä on pitkäaikainen suhde Pirkanmaahan vakituisena asuin- ja opiskelupaikkana, ja monet heistä ovat opiskelleet tamperelaisessa säveltäjäkoulutuksessa. Myös levyn kannen kuva on tamperelaista tuotantoa: Inka Hannulan ja Teemu Raudaskosken yhteisteos Ajatusblenderi.

Kikka Holmberg

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua