Richard Hell. Kuva: Roberta Bayley / Omnivore

1

Richard Hell on aina ollut enemmän runoilija kuin muusikko, mutta hän tuotti kaksi älpeellistä rujon kaunista punkrockia ennen vetäytymistään pääosin kirjallisen tuotannon pariin. Ensimmäinen näistä levyistä, Blank Generation (1977), on mestariteos ja aikakauden merkkipaalu. Sitä seurannut Destiny Street (1982) on aina ollut vaikeampi tapaus, mielenkiintoinen ja täynnä energiaa, mutta rajallisen levityksen ja keskinkertaisten arvioiden johdosta usein unholaan kadonnut – mielestäni syyttä.

Nyt, melkein 40 vuotta albumin alkuperäisen julkaisun jälkeen, Hell on väsännyt siitä niin sanotusti lopullisen version, joka sisältää neljä versiota periaatteessa samasta albumista. Onko tämä liikaa? Jos olet tutustumassa albumiin ensimmäistä kertaa, kenties, mutta jos tunnet sen läpikotaisin ja pidät Hellin musiikista, ei lähimainkaan.

Omnivore Recordsin julkaisu on piripintaan täytetty, vuosikymmeniä kestäneen prosessin tulos, joka pursuaa älykkäitä ja kekseliäitä sanoituksia, ihokarvoja pystyyn nostattavia kitaroita, kappaleita joiden pitäisi olla unohtumattomia klassikoita – Hell aina toivoi, että Linda Ronstadt coveroisi hänen Time-singlensä – sekä kirjasen albumin monimutkaista historiaa. Jos kitaravoittoinen rokkenrolli kiinnostaa, tässä on sitä hiukan tuntemattomampaa aatelia.

2

Jos rupinen rockmusiikki ei kiinnosta, suosittelen testaamaan Third Ear Bandin ajatonta äänimaisemaa. Psykedeelisen progebändin tuhkasta nousseen kollektiivin soundi on totaalisen uniikki yhdistelmä keskiaikaista musiikkia, folkia, klassista ragaa ja jazzia.

Yhtye kauhoo temaattista inspiraatiota niin Muinaisegyptiläisten kuolleiden kirjasta kuin megaliiteistä ja alkemiastakin. Lopputuloksena syntyy uskomattoman tunnelmallista taikuutta, joka silmien sulkeutuessa avaa tuon kolmannen korvan, joka tuppaa kuuntelijan toiseen (vaiko kenties kolmanteen) ulottuvuuteen.

3

WWF Suomen Luontolive sääksikamera on ollut viimeisen kolmen vuoden ajan meillä televisiotakkana. Aluksi, asuessamme Yhdysvalloissa, se oli ikkuna Suomen luontoon ja sen vuodenaikoihin takatalvesta syksyyn.

Olemme seuranneet saman sääksipariskunnan saapumista pesälle, jonka he rakentavat kimpassa suojaamaan emoa ja sen munia, ja myöhemmin kesällä niistä kuoriutuvia poikasia, jotka alkavat kurkku suorana odottaa päivittäisiä kala-aterioitaan.

Juonenkäänteet ovat nopeita, ja poikasten opetellessa lentämään ajoittain varsin jännittäviäkin. Omaan makuun tämä sääksien actionkamera usein päihittää norppalivenkin, toki onhan jälkimmäisessä enemmän meditaatiomahdollisuuksia.

4

Marquis of Anaon. Kuva: Cinebook

Fabien Vahlmannin käsikirjoittama ja Matthieu Bonhommen piirtämä viiden albumin pituinen ja suomentamatta jäänyt Marquis of Anaon on parasta modernia seikkailusarjakuvaa.

Vehlmann on omia suosikkejani vuosien takaa. Hänen tarinoissaan on aina syväluotaavia ajatuksia, jotka on kuitenkin toteutettu tiiviin selkeästi ja aina mukaansatempaavasti. Kuten Hugo Pratt, Vehlmann pudottaa päähenkilönsä tilanteisiin, jotka paljastavat alueelliset sosiaaliset ja poliittiset rakenteet, rasismin, hyväksikäytön ja muut ongelmalliset aiheet historiallisen seikkailun varjossa.

Samaa voi sanoa Bonhommen työstä. Hänen taiteensa on sarjakuvan ytimessä, sujuvakynäistä ja karikatyyrimäisen leikkisää, mutta kykenevää syviin tunteisiin. Esimerkkinä käy, kun päähenkilö Poulain tapaa erään varakkaan hahmon Kairossa: molemmilla on värikkään upeat vaatteet paneelin keskellä, kun samaan aikaan taustalla tummempi hahmo kantaa säkkiä päänsä päällä, selkä arpia täynnä. Et ehkä edes huomaa orjaa, kun silmäsi häikäistyy keskitetystä väripaletista. Tämänkaltainen tarinankerronta antaa mahdollisuuden nauttia toiminnallisesta tarinasta, josta nousee syvempiä ulottuvuuksia, kun otat sen toistamiseen käteesi.

1700-luvulle sijoittuva sarja on pohjimmiltaan vauhdikas, älykäs ja täynnä kiehtovaa faktaa. Oma kiinnostukseni osmaanien historiaan kumpuaa sarjan päätösjaksosta, samalla tavalla kuin rakkauteni Tyynen valtameren pieniin saarivaltakuntiin syttyi Corto Maltesen seikkailuista.

Marquis of Anaon on saatavilla englanninkielisenä brittiläisen Cinebook-kustantamon julkaisemana.

5

Historiasta puheen ollen – olet varmaan kuullut papyruksesta, paperinkaltaisesta materiaalista, jota käytettiin ennen muinoin eritoten muinaisessa Egyptissä? Tiesitkö, että sitä valmistetaan vieläkin, 5 000 vuotta myöhemmin, pienessä Al-Qaramousin kylässä Egyptissä?

Paikalliset artisaanit kasvattavat lähes kadonnutta papyruskaislaa ja työstävät siitä moderneja ja historiallisia taitoja yhdistämällä uusia arkkeja uutta tulevaisuutta kohti.

Historian arvostaminen, ja sen kantaminen vaikeidenkin vuosien läpi huomiseen, on aina parasta.

JT Lindroos

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua