Parasta juuri nyt (13.11.2020): Challenger: Viimeinen lento, After Dark 3, Tampereen Galleriaviikko, Majakanvartijan uni, Telakka kuplii

13.11.2020

Mitä Challengeristä jäi jäljelle. Kuva: Wiki Commons

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Antti Lähde on liikuttunut avaruusmatkailun älyttömyyden edessä ja katsellut imaginääristä animaatioelokuvaa majakanvartijasta.

1

Aina kun näen Hubble-avaruusteleskoopin räpsäisemän kuvan majesteettisena kohoavista kaasusumupatsaista jossain universumimme raukoilla rajoilla, ajattelen Challenger-sukkulaa – tai pikemminkin savupilvitornia, joka jämähti Floridan taivaalle 28.1.1986, kun avaruussukkula räjähti vieden mennessään kaikki seitsemän matkustajaansa.

Challengerin tuhoutuminen teki kahdeksanvuotiaaseen suuren vaikutuksen. Ehkä se oli jotain samanlaista kuin John Lennonin tai John F. Kennedyn murhat meitä vanhemmille tai 9/11 sukupolvea nuoremmille. Isoveljeni alkoi kerätä A4-ruutuvihkoon leikekirjaa, koska semmoinen hän oli/on.

Netflixin neliosainen dokumenttisarja Challenger: Viimeinen lento (2020) kertoo tragediasta kaiken tarpeellisen NASAn työntekijöiden ja edesmenneiden astronauttien lähimmäisten kautta.

Jälkiviisain silmin katastrofi näyttää vääjäämättömältä; avaruuteen oli lennettävä, koska avaruuteen oli lennettävä. Onnettomuuteen johtaneet ongelmat eivät tulleet yllätyksenä kenellekään, mutta riski haluttiin ottaa – vaikka vaihtoehtona olisi ollut odotella lämpimämpiä kelejä.

Yksi Challengerin matkustajista oli Sharon Christa McAuliffe, 37-vuotias opettaja, josta piti tulla ensimmäinen avaruuslennolle osallistunut siviili.

McAuliffen oli tarkoitus pitää avaruuslennolla kaksi oppituntia, joita koululaiset ympäri maailman olisivat seuranneet television välityksellä.

”Yksikään opettaja ei ole varmasti milloinkaan valmistautunut oppitunteja varten niin perusteellisesti kuin minä”, yhdentoistatuhannen hakijan joukosta lennolle valikoitunut ja pikakurssin astronauttielämään saanut McAuliffe sanoi.

2

Yhdysvaltalainen muusikko, lauluntekijä ja levytuottaja Johnny Jewel määritteli uransa varhaisessa vaiheessa itselleen mukavuusalueen, jonka rajoissa hän on pysytellyt pyöreät parikymmentä vuotta puuhastellen.

Jewel, 47, rakastaa analogisia syntetisaattoreja ja tekee niillä popmusiikkia, jota julkaisee hengästyttävällä tahdilla levy-yhtiönsä Italians Do It Betterin kautta.

Mitä italialaiset sitten tekevät ”paremmin”? Elektronista popmusiikkia, Jewel tuntuu uskovan.

Levy-yhtiön nimi viittaa kaiken järjen mukaan italodiskoon; 1980-luvun alkupuolen melankoliseen ja raukanpuoleen eurooppalaista syntikkapopin alalajiin, jota edustivat muun muassa Gazebo, Ryan Paris sekä – jos tulkintaa hieman laajentaa – esimerkiksi Laura Branigan ja Modern Talking. Purkkaa ja hattaraa, jota populaarimusiikin historiankirjoitus ei ole perinteisesti pitänyt kovinkaan suuressa arvossa.

Jewelilla on useita omia yhtyeitä, joista olennaisimmat ovat käänteisessä järjestyksessä Glass Candy, Desire ja Twin Peaks: The Return -sarjassa uusia kuulijoita saanut Chromatics. Parhaiten hänen estetiikkaansa pääsee kuitenkin kiinni Italians-levymerkin After Dark -kokoelmien avulla.

Lokakuun lopulla ilmestynyt After Dark 3 on yksi syksyn vastustamattomista albumeista. Sen kahdeksantoista kappaletta kuulostavat tuttuun tapaan parissa päivässä kasatuilta, halvalla ja nopeasti äänitetyiltä kyhäelmiltä, joista yhteenkään ei ole uhrattua paria–kolmea melodista, tuotannollista tai sanoituksellista ideaa enempää. Ne kuulostavat apeilta ja yksinäisiltä kuin puolityhjän yökerhon tiistai-iltainen tanssilattia – ja ovat siksi täydellisintä mahdollista musiikkia marraskuisten iltakävelyiden pipodiskosoundtrackiksi.

3

…paitsi että olisiko täydellisintä mahdollista musiikkia marraskuisten iltakävelyiden pipodiskosoundtrackiksi sittenkin Ville Leinosen Majakanvartijan uni?

Taiteenlajit risteytyivät hämmästyttävällä tavalla unettomuuden riivaamassa pääkopassani, kun huomasin Tampereen Ranta-Tampellassa tallustellessani ja kymmenen vuoden takaista Leinos-albumia kuunnellessani katselevani samaan aikaan imaginääristä animaatioelokuvaa, jossa Majakanvartijan unen laulujen hahmot heräsivät eloon maailmassa, joka muistutti sarjakuvataiteilija Cyril Pedrosan lumoavista kuvituksista.

Majakanvartijan uni on ehkäpä täydellisin synteesi Leinosen monipuolisen uransa varrella tekemästä musiikista. Herkät tuutulaulut, psykedeeliset hämyilyt, musiikillinen väkivalta ja rempseä kyläjuhlarallattelu yhdistyvät levylle hämmentäväksi sopaksi, jota selventääkseen Leinonen on antanut kappaleille sellaisia nimiä kuin Sumunummienunilillukka, N 61° 28′ 16.95″ E 23° 47′ 7.24, Tai vaan toi von taa, Nexynyt ’Luuvia’ Texään, Lotion da Vie ja tietenkin ((())).

Leinosta voi muuten kuulla tänään perjantaina 13.11.2020 kello 17 Tampereen Galleria Rongan konsertissa, joka on osa kaupungissa käynnissä olevaa Galleriaviikkoa, jonka 17 näyttelystä kelpaa suositella ainakin Anna Hyrkkästä Mältinrannassa, Jaakko Kahilaniemeä Nykyajassa ja TAMK Fine Artsin Atomic Jungle -loppunäyttelyä Himmelblaussa.

KATSO: Kolmiosainen minidokumenttisarja Ville Leinosen Majakanvartijan uni -albumin tekemisestä.

4

Sarjakuvatapahtuma Tampere kuplii peruuntui koronan takia maaliskuulta, mutta ei-ihan-pientäkään lohtua tuo Kulttuuritalo Telakalla 28.11.2020 järjestettävä Telakka kuplii.

Iltapäivän (klo 13–19) puheohjelman vieraita ovat muun muassa Jyrki Nissinen, Tiitu Takalo, Emmi Nieminen ja Pauli Kallio, jonka sarjakuvakäsikirjoittaja uran paketoiva antologia Ammatti: Käsikirjoittaja (Suuri Kurpitsa, 2020) seisoo oman ostoslistani kärjessä – ja jaksanko 280-sivuisen mötkön lisäksi muuta kantaakaan?

Sarjakuvateoksia tapahtumassa kauppaavat Turun sarjakuvakauppa, Suuri Kurpitsa, Täysi Käsi, Pokuto, Kaino-kustannus, Tiitu Takalo, Sarjari, Milla Paloniemi, Christian Jütte sekä Jiipu Uusitalo. Illan päättää rehellisesti sanottuna pelottavalta kuulostava Fingerdisko, jossa levyt valitsevat dj-trio Pertti Jarla, Vesaheimo & Keisari Teufel.

5

Käyttämäni tekstinkäsittelyohjelman oikolukuvempain on vakaasti sitä mieltä, että muusikko Hannu Juhani Nurmio on Suomen Sosiaalidemokraattisen Puolueen jäsen.

Toisin sanoen: ohjelma yrittää sinnikkäästi oikaista Tuomari Nurmiosta käytetyn hellittelynimen ”Dumari” muotoon ”demari”.

Kun hiljattain kävi ilmi, että tuttavani kumppanin isä on piinkova kainuulaisdemari ja vieläpä täsmälleen Tuomari Nurmion näköinen, en voi kuin tulla johtopäätökseen, että vaikka tästä kaikesta vielä ehkä joku mykistävä juonenkäänne puuttuukin, ollaan joka tapauksessa hyvin lähellä sitä, että maailma on vihdoin ja viimein valmis.

Antti Lähde

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This