Popmuusikko Lana Del Rey yllätti runoteoksella.

1

Epätyö kalsarikonttorilla, tavallaan.

Nimittäin juuri, kun luulin olevani täysin kyllästynyt viruslinkoamiseen, sossudissutukseen ja kaikkiin muihin vuoden sanoihin, Riikka Tervosen artikkeli Koronasuosta parvekevappuun – uudissanoja kahden metrin yhteiskunnasta kirvoittikin näillä kahdella uudella tuttavuudella hillittömät naurut.

Vaikka kielenhuollon kompleksisuutta ei yleensäkään passaa väheksyä, tämä oli varsinainen kierrepallo, ja tervetullut sellainen. Viime kevään kokemukset olivat vihdoin löytäneet ansaitsemansa sanat.

2

Komiikka on odottamatonta muuallakin.

Herran vuonna 2018 Hannah Gadsby saarnasi maailmalle legendaarisen Nanette-show’n, jossa julisti lopettavansa komedian. Tämän vuoden keväällä hän julkaisi seuraavan kokopitkän stand up -esityksensä, Douglasin. Virallisesti molemmat ovat edelleen komedioita, vaikka käsittelevätkin väkivaltaa, syrjintää ja taidehistoriaa huomattavasti enemmän kuin vaikkapa deittailua, lasten hassuja sanomisia ja muita skenessä yleensä suosittuja aiheita.

Myös hervottoman mainion Mae Martinin Netflix-sarja Feel Good on lokeroitu komediaksi, vaikka tarkemmin sanottuna kyseessä on sydäntä muljautteleva kertomus rakastamisen ja selvin päin olemisen vaikeudesta. Sarja tosin kuvaa varsin terävästi ihmissuhteiden ja elämän ajoittaista mielettömyyttä, joka on huvittavaa, kunhan ei satu omalle kohdalle.

On varsin ristiriitainen tunne pyyhkiä näiden parissa vuoroin naurun ja vuoroin liikutuksen kyyneliä, eikä sitä välttämättä kummankaan koomikon aiemman tuotannon perusteella odottaisi. Kokemusta voi kuitenkin suositella, piti sitten yleensä komediasta tai ei.

3

Osaavat muutkin taiteilijat yllättää.

Olen aina kaivannut Lana Del Reyltä jotain listahittejä suorasukaisempaa ja riisutumpaa. Olen sitä mieltä, että tämän kiinnostavan (vaikkakin somessa tumpeloineen) artistin biisien paras puoli on tarinankerronta, joka kuitenkin hukkui jo ensimmäisellä levyllä turhan mahtipontisten sovitusten tasaiseen virtaan, eikä ole sittemmin noussut pinnalle ansaitsemallaan tavalla.

Toiveeni vaikuttaisi toteutuvan, sillä Del Reyn esikoisrunoteos Violet Bent Backwards Over The Grass tuli heinäkuussa ennakkotilattavaksi äänikirjana. Suoratoistopalveluista löytyvän LA Who Am I To Love You -nimisen maistiaisen perusteella teksti on hengästyttävän hyvää ja Del Reyn ääni pääsee juuri niin ilmaisuvoimaisiin sfääreihin kuin olen aina fantasioinut.

Harvemmin ovat maailmantähdet rukouksiini vastanneet!

4

Itsekin yllätin itseni, nimittäin väärässä olemisesta.

Kun törmäsin Totuus meikeistä -sarjan nimeen ensimmäisen kerran iltapäivälehtiyhteydessä, epäilin sen olevan kuluttajia syyttelevää ympäripyöreää kauhistelua. Olen kuitenkin kohderyhmää, jonka sosiaalisen median suosittelusivut yksikin väärä hakuliike täyttää loputtomilla suostutteluilla ostaa milloin mikäkin meikkitrendi, joten tartuin mahdollisuuteen nähdä vaihteeksi kriittinen näkökulma kauneusteollisuuteen.

Tulin moninkertaisesti ennakkoluulojeni jallittamaksi. Vaikka osa repliikeistä on kiusallisen selvästi syötetty nuorten juontajien suuhun ja mukaan mahtuu kummallista tosi-tv-pelleilyä, jossa pyöritään vaatteet päällä uima-altaassa ”tekemässä kokeita”, päästään aihetta katsomaan monesta asiallisesta näkökulmasta. Kuten sarjassa oli ”I was in awe” -toteamus ilahduttavan hyvin suomennettu: olin ällikällä lyöty.

Totuus meikeistä Yle Areenassa.

5

Tänä vuonna tulee poikkeuksellisen miellyttävänä yllätyksenä myös se, jos jokin ei muutukaan. Kun maailma ei mistään kulmasta katsoen ole entisillä jengoillaan, tuntee itsensä jokseenkin onnekkaaksi päästessään syksyn myötä palaamaan bisneksiin sorvin ääreen astialle.

Ja olipa elinkeino- tai opintoelämä millä tolalla tahansa, iltojen pimeneminen palauttaa takuuvarmasti jotain muuta. Yleisesti tunnustettu tosiasia on esimerkiksi se, että aina syksyllä päättyy virkkuukausi ja ruvetaan taas neulomaan.

Joka kerta yllätyn mukavasti myös siitä, että Pasila löytyy edelleen kokonaisuudessaan Yle Areenasta. Sarjan pituus on kahdesta viiteen villasukkaa varren pituudesta ja kuvion monimutkaisuudesta riippuen, ja sen asettaminen saataville ad nauseam on mielestäni korvaamaton kulttuuriteko, josta ilahdun toistuvasti tämänkin vuoden pitkinä iltoina. Repomiehen Rauno, älä koskaan jätä minua, kiitos, ei kestä!

Elena Harju

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua