Heikki Marilan asetelmia Laukon kartanossa. Kuva: Raija Kolehmainen

1

Pirkanmaan vahvan kuvataidekesän kunkku on 30-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä taidemaalari Heikki Marila (s. 1966), jonka väkevät kuvat siivittävät Laukon kartanon näyttelykohteena ylimpään kategoriaan. Muhkean, lähemmäs 60 teoksen kokonaisuuden toinen osa on Galerie Forsblomilla Helsingissä.

Heikki Marila sai pohjoismaiden suurimman taidepalkinnon Garnegie Art Awardin vuonna 2011 häikäisevillä kukkateoksillaan, joiden pariin hän palaa juhlanäyttelyssään.

Marilan isokokoiset teokset ovat voimakkaita ja tunkevat vaikuttavuudessaan suorastaan syliin, lähes mykistävät. Laukkoon tullessa ensimmäisen osan muodostaa kokonaan uusi näyttelytila, Viljamakasiini, jonka toisen kerroksen täyttää Suomessa ennen näkemätön sarja (2017), hengästyttävän rajuja tulkintoja kahdesta 1600-luvun alankomaalaisesta asetelmamaalauksesta (Abraham van Beyeren ja Willem Claesz Heda) vaikuttavan upeassa tilassa. Eivätkä teokset ole suinkaan valjuja toisintoja, vaan vereviä, lihallisia ja iholle käyviä tulkintoja.

Päärakennuksessa ilotulitus vain jatkuu; rajuja barokkikukkia, uusia tulkintoja samasta teemasta sekä ällistyttävän keveitä rokokootaivaita. Bankettimaalausten lailla kukka-aiheissaan taiteilija on käyttänyt pohjana vanhoja alankomaalaisia teoksia. Lopputulos on poikkeuksetta hengästyttävä.

Näin muutamia vuosia sitten Marilan tyrmäävän Kukkia ja perkeleitä -näyttelyn Wäinö Aaltosen taidemuseossa Turussa sekä upean sarjan hänen Luther-kuviaan (joiden pohjalla on tunnettu Lucas Cranachin maalaus) Oulun taidemuseossa. Marila on ollut suosikkini noista päivistä.

Laukon kartanon näyttelyt avoinna 26.9.2021 asti joka päivä klo 12–17.

2

Hilpeän anarkistiset pronssiset luurangot tanssivat sirosti balettia tamperelaisen kuvanveistäjän Matti Kalkamon (s.1968) veistoksessa La Primavera (2018) Tampereen taidemuseon alakerran RAW-näyttelyssä.

Aivan totta, tällehän ei saisi nauraa. Ikuisen punkkarin teokset käyttävät nykyaikaista tekniikkaa, vaikka pohjalta aistii 1960-lukulaisen sodanvastaisen maailmankuvan ja pohjavire on surullisen vakava, kuten teoksessa Royal Blood (2018). Siinä päätön pronssiruumis makaa mattoon käärittynä. Näyttelykävijän vastaanottava God’s Hate Delivered tiivistää hyvin Matti Kalkamon ajattelua.

”Teosteni lähtökohta on usein päänsisäinen näkymä. Teoksen materiaalit ja tekotavat vaihtelevat idean mukaan. Usein myös materiaalilla on vertauskuvallinen tehtävä”, Kalkamo kertoo taidemuseon sivuilla.

Taidemuseon alakerta toimii oivana aisaparina yläkerran vuoden nuoren taiteilijan Joel Slotten näyttelylle.

Tampereen taidemuseon näyttelyt avoinna 5.9.2021 asti ti–to klo 9–17, pe–su klo 10–18.

3

Vanhana metsurina olisin hyvinkin voinut juuttua Kain Tapperin massiivisen herkkiin Tombs in Wood -puuveistoksiin monipuolisessa ja korkeatasoisessa Finlayson Art Areassa. Tai kapsahtaa akateemikko Eija–Liisa Ahtilan kummalliseen suuntaan kurottavaan kuuseen.

Puuhun pökkäsin pääni – valokuvaaja Esko Männikön (s. 1959) laajaan sarjaan puiden rungoista kuvatuista kirkkoveneistä. Kokonaisuus kantaa nimeä Pienen pieni kirkkoveneretki ja se on Männikölle tyypillisesti hyvin runsas, tiheä ripustus ja sisältää toki paljon muitakin hänelle ominaisia teoksia muistakin teemoista, kuten Organized Freedom.

Syntymäpitäjänsä Pudasjärven aikamiespoikien kuvilla 1990-luvun puolivälissä juuri Tampereen kautta maailmanmaineeseen noussut taiteilija on yhä pohjoisen mies, ahkera eränkävijä ja kalastaja. Nimikkoteemaa katsellessani olen näkevinäni taiteilijan vinon hymyn hänen savustaessaan ahvenia kotonaan Oulujokivarressa.

Männikkö on kuvannut paljon autiotaloja, lähikuvia eläimistä, hautausmaiden patsaita sekä muun muassa maahanmuuttajia. Dokumentaristi hän ei koe olevansa.

”Pidän itseäni kuvien metsästäjänä. Teen loputonta omakuvaa. Kaikki ottamani kuvat ovat sielunmaisemiani ja oma sielu on aina läsnä kuvaustilanteessa. Pyrin kaikessa absoluuttiseen kauneuteen”, Männikkö todisti Maija Koskisen kanssa Oulussa käydyssä keskustelussa toukokuussa 2013 (Esko Männikkö Time Flies, Suomen Taideyhdistys).

”Kuvistani löytyy myös likainen mielikuvitus ja absurdi huumori. Uusimmissa kuvissani on aiempaa enemmän huumoria. Se on sellaista chaplinmaista, joka sekä itkettää että naurattaa. Fingerpori-sarjakuva kuvaa mainiosti tapaani ajatella. Jos joku rinnastaa minut Kalle Päätaloon, väännän siltä niskat nurin.”

Finlayson Art Area avoinna 22.8.2021 asti ti–pe klo 11–18, la–su klo 12–18.

4

Törmäsin kiinnostavaan uusintaan viime syksyltä, kahdeksanosaisen sarjan avausjaksoon Taiteilijoiden mielimaisemista. Juttu kertoo amerikkalaisesta kuvanveistäjä Donald Juddista sekä syrjäisestä länsiteksasilaisesta Marfan pikkukaupungista. Tunnin mittaisista pätkistä koostuvan sarjan muita taiteilijoita ovat muun muassa Tadao Ando, Georgia O’Keeffe, Pina Bausch, Yves Saint Laurent sekä Henri Cartier-Bresson.

Judd oli raskaan kaliiberin newyorkilainen taiteilija, joka asui viisikerroksisessa ”kämpässä”, kun hän 1970-luvun alussa kiinnostui avarammista maisemista ja päätyi Marfaan. Minimalismin johtohahmona (mistä hän ei itse pidä lainkaan) tunnettu kuvanveistäjä hankki omistukseensa lopulta yli 14 neliökilometriä (kolme ranchia), osti uhanalaisia taloja pääkadulta, remontoi ne julkisiin tarkoituksiin, remontoi myös vanhan sotilastukikohdan lukemattomine rakennuksineen ja teki niistä valtaisan taidemuseon.

Juddin ja Marfan tarinassa viehättää kerronnan viipyvä rytmi, joka saumatta istuu hienoon kuvaukseen, upea Paris-Texas-henkinen musiikki – ja itse juttu. Kertojan ääninä ovat hänen lapsensa, kolme työntekijäänsä sekä tietysti hän itse kaiken läpi kulkevalla ajattelullaan taiteesta ja arkkitehtuurista.

Taiteilijoiden mielimaisemat Yle Areenassa.

5

Koska tätä kirjoittaessani on suomalaisen kuvataiteen ja Helene Schjerfbeckin päivä, valitsen tähän hänen teoksensa Varjo muurilla (n. 1928, 31×25 cm, akvarelli- ja guassiväri paperille) Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmista sekä huippukokki Matti Jämsénin sen inspiroimana loihtiman ruokalajin Paahdettua kuhaa, kukkakaalia ja herakastiketta.

Teoskuva sekä reseptit löytyvät Parvsin ja Serlachius-museoiden kirjasta Palate meets palette, Makujen taidetta, johon kymmenen huippukokkia on valinnut kukin yhden teoksen säätiön kokoelmista. Sen verran pyöritään jo korkeissa ruokasfääreissä, että ehkä aivan kaikki niistä eivät simahda kotikokin käsittelyssä kuin Strömsössä ikään.

Arto Murtovaara

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua