1

Nykysukupolvi ei ehkä ymmärrä mikä merkitys kaupallisten paikallisradioiden syntymisellä oli 1980-luvun Suomessa. Vihdoin Kekkosslovakian valtionjohtoiseen media-ilmastoon saatiin jotain omaehtoista ja rajoja rikkovaa.

Paikallisradion tulo Suomeen kuuluu omaan henkilöhistoriaani olennaisesti. Asuin Helsingissä vuodet 1983–1990, jolloin kaupungissa aloitti Radio City, jonka toimitus sijaitsi Lepakkoluolassa. Cityn alkuvuosia leimasi tietynlainen pelottomuus ja pioneerihenki. Toimituksessa otettiin riskejä ja tapahtumiin reagoitiin lähes reaaliaikaisesti lähettämällä lähetysauto ja toimittaja sinne missä tapahtui. Vuorovaikutus kuulijoiden ja toimituksen välillä oli jatkuvaa, ja Radio City hengitti samaan tahtiin Stadin sykkeen kanssa. Eräänlainen aikakautensa sosiaalinen media siis.

No, kaikki tiedämme kuinka näille radiotoiminnan uudisraivaajille lopulta kävi. Talouden realiteetit ja indie-henkinen sisällöntuotanto soivat aivan eri sävellajeissa. Paikallisradioista tuli pikkuhiljaa valtakunnallisia, ja ne sulautettiin 1990-luvulla osaksi isoja mediataloja. Kanavien sisältö tasapäistyi ja niistä tuli ns. soittolistaradioita. Toimitettujen musiikkiohjelmien tekovastuu jäi pääosin Yleisradiolle.

Kunnes perustettiin Radio Helsinki! Vuonna 2000 Elmun 17 vuorokauden Lepakkoradiosta rakentui lopulta oma radiokanava. Nyt vuoden alusta myös meillä tamperelaisilla on mahdollisuus kuunnella Radio Helsinkiä! Tampereelle tuloon liittyy vahvasti G Livelab Tampere, jonka taustalta löytyy Muusikkojen liitto. Samainen konklaavi on ollut myös Radio Helsingin kuvioissa muutaman vuoden.

Radio Helsinki on raikas tuulahdus ja vaihtoehto formaattiradioiden valtavirrassa. Toimituksesta löytyy laaja kirjo musiikin ammattilaisia eri genreistä. Kanavalta pääsee esiin myös marginaalimusiikki. Kuulijalle sen kuratoidut ohjelmat tarjoavat tiekartan mitä kummallisemman ja kiehtovamman musiikin äärelle. Ja onpa siellä tuulahdus pari kertaa viikossa myös Radio Cityn ajoilta ikinuoren Njassan narisevan äänen muodossa.

Radio Helsinki kuuluu Tampereella taajuudella 106,8 MHz.

2

Kansalliskirjailija Väinö Linna syntymästä on tänä vuonna tasan 100 vuotta. Tasan 40 vuotta taas on siitä, kun luin Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian. Se muutti 17-vuotiaan kuopiolaispojan maailmankuvan täysin. Solidaarisuus ja haave tasa-arvoisemmasta maailmasta on kulkenut noista päivistä saakka olennaisena osana maailmankuvaani – kiitos tämän teoksen.

Vaikea sanoa voiko mikään yksittäinen taideteos enää pluralistisessa nykytodellisuudessa herättää nuoren – toivottavasti. Pohjantähden molemmat elokuvaversiot ovat olleet aika heppoista romaanin kuvitusta. Teatterissa teoksen sovituksissa sen sijaan on onnistuttu paremmin. Viime vuosilta mieleen ovat jääneet muun muassa Lahden ja Seinäjoen kaupunginteattereiden yleisö- ja arvostelumenestykset.

Linnaa juhlitaan kirjailijan syntymäpitäjässäm Urjalassa jossa tämän vuoden Pentinkulman päivien teemana on Elävä Linna. Juhlavuoteen kuuluu myös kirjailijaan liittyvä muistitiedon keruu, jonka järjestää kirjailijan nimikkoseura.

Minä juhlistan kirjailijan syntymäpäivää tarttumalla 40 vuoden tauon jälkeen uudelleen tuohon suureen kertomukseen yhden suomalaisen suvun vaiheista ja koko yhteiskunnan muutoksesta. Harkinnassa on myös elämäni ensimmäinen tatuointi, jonka aiheena on Suo, kuokka, ja Jussi. Rakkaan ja kaukaa viisaan vaimoni kanssa neuvottelut toimenpiteen mielekkyydestä ovat tosin vielä vähän kesken.

3

Tasavuosijuhliin kun päästiin, niin Väinö Linnan henkilöhistoria liittyy myös Finlaysonin tehtaaseen, joka viettää 200 -vuotisjuhliaan tänä vuonna. Linna työskenteli tehtaassa 1940-luvulla.

Kosken partaalla oleva tehdasalue on keskeinen osa Tampereen identiteettiä. Jälkiteollisen yhteiskunnan murros näkyy Tampereella parhaiten juuri Finlaysonilla. Vanhan puuvillatehtaan tilat ovat nykyään mitä moninaisempien, pääosin palvelusektorin yritysten ja yhteisöjen käytössä.

Juhlavuosi näkyy Finlaysonilla lukuisina eri tapahtumina. Keväällä Työväenmuseo Werstaassa pidettävä viiden kerran luentosarja valottaa kävijöille tehtaan merkitystä Tampereelle ja koko Suomelle. Kaikille avoimilla luennoilla aiheeseen perehdytään muun muassa sosiologian, kulttuurihistorian ja sosiaalipolitiikan näkökulmasta.

Itse odotan eniten Finlayson Art Area -tapahtumaa josta on muutamassa vuodessa kasvanut yksi Suomen merkittävimmistä kesätaidetapahtumista. Visuaalisiin taiteisiin keskittynyt, ympäri tehdasaluetta ripoteltu ilmaistapahtuma on yllättänyt joka kerta, ja juhlavuoden kunniaksi lienee lupa odottaa jotain spesiaalia. Tapahtumajohtaja Pertti Ketosen näkemyksellä, osaamisella ja verkostoilla tämän luulisi onnistuvan.

4

Alkuun pari sanaa kirjallisuuspalkinnoista (eli myynnin edistämiskampanjoista).

Pajtim Statovcin Bolla (Otava) voitti tämän vuoden Finlandia-palkinnon. Bolla on kaunis, rehellisen raadollinen rakkaustarina ja kertomus siitä mitä sota tekee ihmiselle. Bolla on ehjä kokonaisuus ja epäilemättä palkintonsa ansainnut. Minusta kirjailijan esikoisteos Kissani Jugoslavia on kokonaisuutena kiinnostavampi, monisyisempi teos. Se ei voittanut Finlandiaa.

Ex-pispalalaisen Hassan Blasimin teosta Allah99 (WSOY) taas ei hyväksytty edes Finlandia-ehdokkaaksi, koska sääntöjen mukaan ehdokkaana voi olla vain kirja, joka on ilmestynyt ensimmäisenä Suomessa. Blasim kirjoittaa arabiaksi ja Allah99 ilmestyikin ensiksi arabiankielisenä versiona Italiassa. Sääntö on aivan kummallinen semminkin, kun kirjallisuus on vuosi vuodelta yhä kansainvälisempää. No, palkinnot ovat palkintoja ja aina myöntäjän subjektiivinen näkemys aiheesta

Blasimin kaksi edellistä teosta olivat novellikokoelmia. Irakin purkkajeesus ja Vapaudenaukion mielipuoli (ehkä hienoimmat nimet teoksille mitä tiedän) olivat surrealistisuudessaan ja kielellisessä ilotulituksessaan lumoavaa luettavaa. Allah99 on toista maata. Se on ensinnäkin romaani, tai romaani ja romaani. Enemmän se on kokoelma tarinoita, joissa ei ole yhtenäistä juonta. Kokoavana rakenteena on eräänlainen kertoja/haastattelija, jonka voi tulkita kirjailijan alter egoksi.

Blasimin värikkäät tarinat ovat yhdistelmä viiltävää analyysia maailmanpolitiikasta ja lyyrisen kaunista henkilökohtaista kertomuksellisuutta. Suorasukaiset seksikuvaukset olisi helppo nähdä maskuliinisuuden ylistyksenä, mutta minusta ne liioittelussaan ovat myös itseironiaa.

Tilasin Bookysta kirjan arabiankielisen version, jonka aion antaa kurdiystävälleni lahjaksi. Hänen suomen kielen taitonsa ei riitä teoksen nyanssien ymmärtämiseen. Nyt voimme sunnuntaisilla avantosaunareissuilla pureskella teoksen antia tasavertaisemmin.

Omaa lukukokemustani väkevöitti viimekesäinen vierailu Pohjois-Irakin Kurdistanissa, johon osa romaanin tapahtumista sijoittuu. Samaistuin tarinoihin vahvasti ja Suleimanyan basaarien tuoksut ja äänet palasivat flashbackeina tajuntaani.

5

Norjassa satsataan laadukkaaseen tv-draamaan ja se näkyy. Viimeisimpänä todisteena tästä on 8-osainen jännitysdraama Twin, joka on nähtävissä Yle Areenassa. Se on kertomus kahdesta toisistaan vieraantuneesta kaksoisveljeksestä Adamista ja Erikistä. Toinen on rantapummi ja toinen hyvin menestyvä majoitusalan yrittäjä. Sarjan alussa veljesten dramaattinen yhteenotto käynnistää tapahtumasarjan, jossa silmukka päähenkilöiden ympärillä kiristyy loppua kohden. Verkkaisesti etenevä juoni on rakennettu klassisesti siten, että katsojalla ja osalla roolihenkilöistä on salaisuus; he tietävät enemmän, kuin osa sarjan muista näyttelijöistä.

Pääroolissa molempia veljeksiä näyttelevä Kristofer Hivju punaisine partoineen on totisesti kuin kaikkien viikinkien arkkityyppi. Hivjun karismaattinen olemus sopii loistavasti hämmentyneen Adamin rooliin. Suuri yleisö tuntee hänet myös Games Of Thronesin Tormund Giasbanena.

Sarjan tapahtumat sijoittuvat Lofoottien jylhiin merimaisemiin. Ne tuovat mieleeni viime vuonna lukemani Merikirjan (alaotsikko nimetty hauskasti: ”eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana.”). Teos on hauska, meditatiivinen kuvaus ystävyydestä ja ennen kaikkea merestä. Toimittaja Morten A. Strøksnesin kirjoittama teos (Gummerus) on ollut valtaisa myyntimenestys kotimaassaan Norjassa. Merikirjan ja Twinin myötä ymmärrän norjalaista sielunmaisemaa hitusen enemmän; erityisesti sen kuinka olennainen osa meri on vuonomaan asukkaiden identiteettiä.

Ruotsin kielen diggaajana on sitä paitsi hauskaa kuunnella norjaa ja bongata repliikeistä tuttuja tai tutun kuuloisia sanoja. Esimerkiksi asuntoauto on norjaksi bobil, kun taas ruotsiksi se on luonnollisestikin husbil.                     

Jussi Kareinen