Miro Leirimaan taidetta. Kuva: Kirsi Haapamatti

1

Seinäjoen Kulttuurikeskus Kalevan Navetan kuukauden taiteilija elokuussa on muusikko, äänitaiteilija ja visuaalinen taiteilija Miro Leirimaa. Häntä innoittavat Blade Runner -elokuvan visuaalisuus ja erityisesti 1980-luvulla elektronista elokuvamusiikkia säveltäneen Vangeliksen musiikki. Leirimaa hyödyntää teoksissaan osittain tekoälyä.

Kalevan Navetan alakerrassa, Seinäjoen Taiteilijaseura ry:n Taidelainaamon pienen näyttelytilan seinällä Leirimaan teokset herättivät kyllä halun nähdä lisää. Varsinkin kun esittelytekstissä mainitaan Blade Runnerin lisäksi cyberpunk ja Terminator.

Kiinnostava seinäjokelainen taiteilija, jonka nimi kuulosti kovin tutulta, vaikka en hänen taiteeseensa ollutkaan aiemmin perehtynyt. Leirimaa esiintyi näet tässä Ylen insertissä euroviisujen vastustajana.

2

Yhdysvaltalaiskirjailija Sandra Newmanin The Men -pokkari oli heräteostos kööpenhaminalaisesta kirjakaupasta kesän alussa. Kirja oli kovin koukeroista englantia, minkä takia en meinannut päästä lukemisessa puusta pitkään. En tiedä, mitä on tapahtunut, sillä luen kyllä aika ajoin englanninkielistä romaanikirjallisuutta ja yleensä ihan sujuvasti.

Kesken en toki hennonnut kirjaa jättää. Kirjan aihe on kiinnostava, ja se saa uusia kierroksia vielä ihan viimeisille sivuille asti. Ei ole kummoinenkaan juonipaljastus, kun nyt kerron teoksen idean: kaikki miehet katoavat maailmasta.

Mitä sitten tapahtuu? Kaatuvatko sivilisaatiot? Räjähtelevätkö ydinvoimalat? Loppuvatko sodat? Onko naisilla vihdoin turvallista kulkea kaduilla? Mitä muunsukupuolisille tapahtuu?

Kirja on ilmestynyt vuonna 2022. Ihmettelen, ellei tästä ole jo leffaversio tekeillä.

Kuva: Kirsi Haapamatti

3

Minua et petä -sarja Yle Areenassa ei varsinaisesti sovi tämän palstan otsikon alle, sillä se ei ole millään muotoa parasta juuri nyt. Nostan sen silti tähän, sillä haluan avautua sarjan herättämistä tunteista. Olkoon tämä sitten vaikkapa ”paras oppimiskokemus juuri nyt”. Näinkin televisiota voi tehdä.

Eteläkorealainen tv-sarja on romanttishenkinen trilleri ja komedia. Bestseller-kirjailija Kang Yeoju (Cho-Yeo Jeong) pitää asianajajamiestään Han Woo-sungia (Go-Jun) lyhyessä lieassa, ja ruumiskin löytyy.

Katsomiskokemus oli vähintäänkin erikoinen. Mietin koko ajan, että miten tähän oikein pitää suhtautua. Niin moni asia on toisin kuin olen katsojana tottunut. Henkilöt esimerkiksi puhuvat ääneen itsekseen. Ihan kuuluvalla äänellä saattavat pahoilla teillä ollessaan alkaa lausua, että ”nyt minä muuten huijaan tuota naista”. Monesti paikalle vielä pamahtaa kotiapulainen tai muu todistaja, joka alkaa kysellä, että ketä meinasit huijata. Vaimoaan pettävä ja tästä narahtamista pelkäävä mies pulisee tuon tuostakin kovalla äänellä, että “voi ei, mitä mää ny teen, tajuaakohan vaimo jotain”. Toisaalta sarjan juoni lukuisine takaumineen on aika mutkikas, joten ehkä nuo yksinpuhelut ovat ihan paikallaan.

Hahmot ovat yksiulotteisia yhden luonteenpiirteen tyyppejä. Mietin, kuuluuko tämä(kin) eteläkorealaiseen televisioon. Päähenkilömiehellä on kaksi ilmettä, suu auki hämmästelevä tai aurinkois-lipeväinen hammashymy. Mies on niin tollo, etten voi uskoa hänen olevan menestynyt asianajaja. Miehen kollega on toilaileva, hyväntahtoinen sidekick, ilman havaittavaa aivotoimintaa. Kaino opiskelijanainen pälyilee kauriinsilmillään niin kliseisesti, että ärsyttää.

Naispääroolin esittäjällä on hänelläkin kaksi ilmettä. Joko hän tuijottaa eteensä ylimielisen lasittuneinen silmin tai virnistää pienen, pahaa huokuvan hymyn. Hän on kuitenkin sarjan paras hahmo.

Kun lopulta pääsin yli outojen dramaturgisten ratkaisujen hämmästelystä, kiinnostavinta sarjassa oli tutustua eteläkorealaiseen yhteiskuntaan. Tai ainakin sellaiseen yhteiskuntaan, joka esittää ylemmän keskiluokan arkea Soulissa.

Ihmisten välillä on vahva hierarkia. Koko ajan kumarrellaan ja pyydellään anteeksi. Toisaalta välillä huudetaan pienemmästäkin asiasta keskellä katua. Huipputeknologia on läsnä kaikkien arjessa. Valvontakamerat tallentavat käytännössä kaiken. Avioliitossa pettäminen tuntuu olevan miehille sallitumpaa kuin naisille. Silti avioerojuristit pohtivat eräässä jaksossa, että voi kunpa aviorikos olisi yhä rikos. Tätä toivetta toistelevat monet muutkin. Pettäminen tosiaan poistettiin Etelä-Korean rikoslaista joitakin vuosia sitten. Avioeroa voi silti yhä hakea vain liiton petetyksi tullut osapuoli. Sarjan perusteella pettämiseksi tosin lasketaan vaikkapa jutustelu tai lahjan vastaanottaminen.

En voi sanoa tuntevani Etelä-Koreaa juurikaan, joten täydestä meni tämä kuvaus.

Minua et petä -sarja saa hamuamaan Areenasta myös toisen eteläkorealaisen sarjan äärelle. Sky Castle on satiiri, joka kertoo korealaisen yläluokan luksuksentäyteisestä elämästä.

Minua et petä Yle Areenassa.

4

Korealaissarjan oudot kuviot valmistelivat minut Annika, Ylämaan etsivä -sarjan pariin. Sitä aloin katsoa upean Nicola Walkerin takia, joka esittää sarjassa pääosaa. Ja millä tavoin! Hahmo rikkoo elokuvan neljännen seinän ja puhuttelee katsojaa tuon tuostakin.

Walker on niin karismaattinen näyttelijä, että hyvin jaksoi tämän rikosjuoniltaan melko heppoisen sarjan katsella. En tiedä, onko jatkoa tulossa. Ainakin sarja päättyi cliffhangeriin.

Annika, Ylämaan etsivä Yle Areenassa.

5

Listaukseni kärjessä piti olla Depeche Moden Kaisaniemen keikka, mutta koska se tuulenpuhurin vuoksi peruttiin, mainittakoon onnettomuutta hieman lääkitsevä 101-dokumentti Areenassa. Dokumentti on hieno, mutta en viitsi kirjoittaa siitä sen enempää, koska olen vielä suruajalla keikkapettymyksen jälkeen.

Depeche Mode: 101 Yle Areenassa.

Kirsi Haapamatti

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua