Aino Louhi on tutustunut Ranta- ja Kanta-Tampellan alueisiin, liikuttunut Tiitu Takalon ja Alex Schulmanin teosten äärellä ja nauranut ääneen kotimaiselle komediasarjalle.
1
Sarjakuvataiteilija Tiitu Takalon hiljattain ilmestynyt Memento Mori (WSOY) on juuri niin hyvä kuin monesti palkitulta, varmaotteiselta Takalolta uskaltaa odottaa. Vuonna 2015 Takalo sai aivoverenvuodon, joka muutti taiteilijan elämän aikaan ennen ja jälkeen kohtauksen. Lienee väistämätöntä, että tapahtuneesta syntyi myös sarjakuvateos, onhan Takalon tuotanto ollut usein omaelämäkerrallista.
Memento Mori sai alkunsa Koneen säätiön rahoittamana, sivu sivulta ilmestyneenä nettisarjakuvana, mutta kirja on esineenä niin kaunis ja huoliteltu paketti, että siihen kannattaa tutustua myös fyysisesti. Mustelaveeraukset pääsevät oikeuksiinsa paksulla sileällä paperilla ja kokonaisuus on uskomattoman eheä. Kirja avaa hienosti minkälaisen kriisin ja itsetutkiskelun äärelle vakava sairastuminen voi johtaa ja mitä ajatuksia herää, kun kuolema tukistaa. Se on myös yksi näkökulma terveydenhuoltoon, joka toisaalta toimii ja toisaalta ei.
2
C Morella katsottavissa oleva kotimainen komediasarja Paras vuosi ikinä kertoo kahden ystävyksen, Miinan (Ella Lahdenmäki) ja Karlan (Lotta Kaihua) päätöksestä pitää välivuosi omasta elämästään. Ajatukseen johtavat pitkäaikaisen suhteen päättyminen ja burn out mainostoimistomaailmassa. Ja jonkin sortin ikäkriisi. Tunnistettava lähtöasetelma, myönnetään.
Naiset päättävät, että nyt alkaa ”paras vuosi ikinä”, perustavat vlogin ja alkavat suorittamaan bucketlistiään, johon kuuluu muun muassa orgioita, huumeita ja joogaa. Jep. Tilanteet versoilevat hieman väkinäisen idean ympärille mukavan orgaanisesti ja raikkaasti ja sarjaan on ladattu aimo annos kolmikymppisen etuoikeutetun sinkun maailmantuskaa. Puna nousee monessa kohtaa poskille. Ja sitten naurattaa – ääneen.
Sarjan ovat käsikirjoittaneet Jenni Toivoniemi ja Kirsikka Saari ja sen ohjauksesta vastaa Saari yhdessä Selma Vilhusen kanssa. Sivuosassa jonkinlaisena toteemieläimenä vilahtelee kultalegginsinen Seela Sella.
3
Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet alkaa, kun Schulman (s. 1976), tunnettu ruotsalainen kirjailija, toimittaja ja kulttuurivaikuttaja alkaa purkaa terapiassa syitä omiin toistuviin raivokohtauksiinsa. Pian fokus siirtyy Schulmanista itsestään pois kohti menneitä sukupolvia ja hän löytää melko yllättäen vastauksen kysymyksiinsä eräästä kesästä 1930-luvulla.
Rakastan tätä kirjaa. Rakastan jo lähtöasetelmaa: sitä, että joku on valmis kohtaamaan itsensä ja omat vajavaisuutensa niin rehellisesti kuin Schulman. Sukupolvien takaa juontuva trauma punoutuu auki kuin maailman surullisin trilleri ja samalla kirjailija antaa äänen myös hänelle, jonka ääntä ei ole aiemmin kuultu. Tragedian lopullinen syvyys valkenee vasta aivan viimeisillä sivuilla ja vetää hiljaiseksi. Schulmanin romaani olkoon lohtu tässä kaikessa. Se on kuin aallonmurtaja, joka vihdoin antaa rauhan rannalla oleville.
4
Kahdeksan vuotta sitten vietin ystävieni kanssa kesää Aspinniemessä, joutomaalla, joka odotti kohtaloaan. Hukkatila Ry:n pyörittämässä kesäsiirtolassa oli kaksi konttia, toisessa kahvila ja toisessa lava, sekä pari bajamajaa. Kesäsiirtolan vieressä humisi Paasikivi-Kekkosen valtatie ja niemenkärjessä oli aina kovin tuulista. Se oli hauska kesä.
Paljon on kahdeksassa vuodessa muuttunut: joutomaan tilalla on hulppealla Näsijärvi-näköalalla varustettuja kerrostaloja ja aluetta halkoo kanava. On siltoja, laitureita sekä pyörä- ja kävelyteitä. Ranta-Tampella on vielä monelta osin työmaata mutta lopputuloksen voi hyvin jo kuvitella.
Suunnitelmat asuinalueesta tuntuivat konttikahvilasta käsin tylsiltä ja ankeilta. Vuosien kärvistelyn jälkeen on helpottavaa huomata että lopputulos on omaa elämänlaatuakin parantava ja palveleva. Pölyinen valtatie on siirtynyt maan alle ja sen tilalla on jo nyt ihanan rauhallinen ulkoilualue pyöräilyreitteineen ja avarine maisemineen.
5
Ranta-Tampellasta siirrytään sujuvasti Kanta-Tampellaan. Se on tuntunut uutuudenkiiltävyydessään melko persoonattomalta asuinalueelta, mutta sen keskipisteeseen Pellavantorille on isketty Tampereen hienoin julkinen taideteos, kuvanveistäjä HC Bergin Valon kehrä. Eräänä eristyksen ajan huhtikuisena myöhäisiltana kävelin aution torin halki ja tuntui, että olin välkehtivän Valon kehrän kosmisessa suojeluksessa.
Lähes 300 ledlampusta ja suuresta määrästä valoa heijastavia alumiiniprofiileja muodostuva Valon kehrä on kuin valtava joulukuusenkoriste tai avaruusalus alati muuttuvine väreineen. Torin yläpuolelle kohoavalla Herrainmäellä häämöttää Villa Sandsund, jonka vanha arvokkuus toimii upeana ja vähän kreisinä kontrastina teokselle. Suosittelen tutustumaan teokseen erityisesti mystisinä kuutamoöinä.
Aino Louhi