Concerto-levykauppa on kokonainen musiikkimaailma. Kuva: Sami Sankilampi

1

Olin parin viikon ajan työmatkalla Amsterdamissa. Päivät kuluivat palavereissa, mutta aina kun sain hetken itselleni, suuntasin levykauppoihin. Niissä kaupungin sykkeen pystyi kokemaan aivan erityisellä tavalla – ei kiireisenä eikä meluisana, vaan rauhallisena ja lämpimänä.

Concerto oli kuin oma maailmansa. Sen käytävillä ja huoneissa vaeltaminen tuntui seikkailulta: aina löytyi jokin nurkka, jossa soi jazz tai joku selaamassa kasoja klassisia rock-levyjä. Kun istuin sen kahvilaan kupposen ääreen, tuntui kuin aika olisi pysähtynyt.

Black Goldissa levyjen selaaminen ja kahvin juominen sulautuivat yhteen. Kahvilan tuoksu, vanhojen soul-kiekkojen rahina ja pieni, intiimi tila tekivät siitä paikan, johon eksyin useammin kuin kerran. Sinne oli helppo jäädä istumaan ja antaa kaupungin kiireen jäädä ulkopuolelle.

Amstel Antiques & Records taas vei täysin toiseen tunnelmaan. Sen hyllyissä oli historian paino: levyjä, joiden kansissa oli toisten ihmisten muistoja ja elämää. Omistajan rauhallinen ote ja välitön ilmapiiri tekivät kokemuksesta nostalgisen – kuin olisin selaillut ajan kanssa menneisyyttä.

Ja sitten oli Record Palace, kaupungin hienoimman keikkapaikan Paradison vieressä. Se oli paikka, jossa musiikki ja elävä kaupunkikulttuuri kohtasivat. Kävelin sinne iltapäivällä, ennen kuin kaupungin yöelämä syttyi, ja se tuntui aina pieneltä alkusoitolta kaikkeen, mitä Amsterdamissa vielä odotti.

Niin kävi, että levykaupoista tuli työmatkani hengähdyspaikkoja. Niissä kahvi maistui paremmalta, musiikki avasi uusia ovia ja hetket tuntuivat omilta. Amsterdam ei ollut vain työpaikka ja kokoushuone – se oli vinyylin ja kahvin kaupunki, johon oli helppo jäädä viihtymään.

2

Rockmusiikki on aina ollut matkalla – ensin bluesin ja countryn risteyksistä, myöhemmin psykedelian ja punkin sivupoluille. Nyt suunta on yhä useammin itään. Hollantilais-turkkilainen Altın Gün on näyttänyt, miten anatolialainen kansanmusiikki voi hengittää uutta elämää kitaravallin läpi.

3

Texasista ponnistava Khruangbin puolestaan on tehnyt thaimaalaisesta funkista kansainvälisen hittituotteen ilman että sen tarvitsee huutaa itseään rockiksi.

Tämä ei ole pelkkä eksotiikan mauste. Kyse on laajemmasta liikehdinnästä, jossa länsimainen kitara etsii uusia tarinoita vierailta sävelasteikoilta ja rytmeiltä. Kun kuulija tempautuu mukaan oudolta tuntuviin melodiakuvioihin, hän huomaa: näin rock oikeastaan on aina toiminut – imemällä vaikutteita ja muovaamalla ne omaksi kielekseen.

4

Tinyhawk & Bizzarron Jenni Kinnunen. Kuva: Jukka Ollikainen

Suomessakaan emme ole jääneet ilman näitä vaikutteita. Tinyhawk & Bizzarro lähestyy instrumentaalirockia leikittelevällä otteella: kappaleissa on säröä, koukkuja ja yhtä aikaa kurinalaista ja vapautunutta energiaa. Eri musiikkikulttuureista, kuten Japanista, haetut vaikutteet tuovat melodioihin erottuvan terän, joka tekee musiikista raikasta ja tunnistettavaa. Samalla yhtyeen soitossa on jotain intuitiivista ja hetkessä elävää – kuin se kirjoittaisi jokaisen kappaleen uudestaan joka kerta kun se soittaa.

5

Vielä pidemmälle menee Jaakko Laitinen & Väärä Raha, jonka uusi single Lapis Philosophorum on kuin alkemistinen sekoitus: itämaisia sävelkulkuja, buzuki-soittimen kaihoa ja suomalaisen iskelmän melankoliaa. Lopputulos on tuttu ja vieras yhtä aikaa – ja juuri siksi niin kiehtova.

Tällaiset yhtyeet osoittavat, että rock ei ole kuollut kieli. Se vain vaihtaa maisemaa. Kun itämaiset sävelet, buzukin kaiut ja suomalainen melankolia asettuvat samaan kappaleeseen, syntyy jotakin, mikä ylittää rajat. Ehkä rockin tulevaisuus löytyykin idästä – mutta yhtä lailla myös pohjoisesta.

Sami Sankilampi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua