Parasta juuri nyt (10.6.)

10.06.2019
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Seppo Roth kuuntelee Dr Johnia ja viihtyy marketin kylmäosastolla.

1

Dr John otti ja kuoli. Surku. Onneksi 77-vuotiaana menehtynyt New Orleansin musiikin guru jätti jälkeensä perinnön, jossa on enemmän kuin tarpeeksi kuunneltavaa.

Itse kuuntelen nyt mestarin vähemmän tunnattua levyä Dr John Plays Mac Rebennack. Koska tohtori oli melkoinen pianisti ja neworleansilaisen pianoperinteen tallentaja, niin tämä pianolevy on minulle oleellinen. Itse olen kehnolla menestyksellä yrittänyt tältä levylta opetella enemmän tai vähemmän huonolla menestyksellä mestarin pianokikkoja.

Jos tämä pianon pimputus kyllästyttaa, voi aina tarttua todella himmeään Gris-Gris-levyyn. Herraisä, että silloin 1960-luvulla tehtiin pimeää kamaa.

2

Senecaa pidetään pedagogian jonkinlaisena perustajan ja yhtenä historian suurimmista opettajista. (Tosin hänen uransa asettaa koko pedagogian aika kyseenalaiseen valoon, sillä tämän gurun oppilaana oli myös keisari Nero. Eipä siinä opit paljon auttaneet…)

Anyway, Senecan Elämän lyhyydestä on tiukempaa tavaraa kuin kuivattu poronliha. Suppeassa tekstissä riittää pureskeltavaa. Tämä on paras self help -kirja heti Raamatun jälkeen.

”Surkea on se ihminen, joka romahtaa keskellä viranhoitoaan, väsyttyään elämään nopeammin kuin työhönsä. Häpeällinen se, joka kuolee tilikirjan ääreen ollessaan kuittaamassa saatavia, antaen pitkään kärkkyneelle perilliselle hyvät naurut.”

3

Jotkut väittävät, että Jerry Lewis on rasittava koomikko ja Dean Martin oli vain tyhjänpäiväinen elostelija. (Muistattehan klassisen Simpsons-jakson, jossa taivaaseen päässyt Homer kuittasi Dean Martinille, että tämä oli haaskannut kykyjään.)

Älkää uskoko näitä pahoja puheita. Hienoja miehiä molemmat. Kaksikon leffa Vaarattomia vakoilijoita on vielä vajaat kaksi viikkoa nähtävänä Ylen Areenalla. Frank Tashlinin musiikkikomedia on aivan hilpeä tapaus.

Jerry Lewis on nuori ja notkea. Dean Martin tapansa mukaan on kuin ei näyttelisi ollenkaan. On vain, eikä ota itseään turhan vakavasti.

Ja kaksikon lisäksi komediassa viehättää myös nuori Shirley McLaine.

4

Lauantain dekkaripaikka Ylen ykkösellä on pyhä. Oli siellä sitten Midsomerin murhia, Morsea, Lewistä tai Vera Stanhopea.

Aivan erinomaista Vera Stanhopea nähdään vielä ensi lauantaina yhden jakson verran. Sitten se loppuu. Pakko katsoa.

Ja kesällä Yle aikoo näyttää tuolla paikalla jotain helvetin saunaohjelmaa Suomesta. Nostan nyt esiin vanhan kysymyksen, että minun verorahoillaniko!?

Lauantai-iltaan kuuluu dekkari. Piste.

5

Helteellä paras paikka on marketin kylmäsosasto. Tässä kylmät vinkit Tampereelle.

Jos ei halua matkailla kauemmaksi, Tampereen keskustassa hyvä mesta on rautatieaseman S-market. On muuten hyvin viilennetty! 

Tampereen ykkönen on kuitenkin Nekalan K-supermarket Suurjako. Siellä on kuulkaas kylmätuotteille ihan erillinen huone, jossa kelpaa helteellä viivähtää hetkisen pidempäänkin oikeita jugurtteja valitsemassa!

Seppo Roth

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.