Io Capitano. Kuva: Yle Areena

1

Io capitano (Italia 2022) on liikuttava, koskettava ja realistinen elokuva siirtolaisuudesta. Senegalilaisilla teinipojilla Seydounilla ja Moussalla on rytmiä veressä ja kova halu tulla kuuluisiksi muusikoiksi Euroopassa. He säästävät rahaa ja viis veisaavat monista varoituksista jättää lähtemättä vaaralliseksi tiedetylle matkalle.

Matka ei ole pelkästään vaarallinen, vaan myös kauhistuttava, nöyryyttävä ja julma. Ohjaaja Matteo Garrone ei kuitenkaan keräile säälipisteitä teinipojille eikä muillekaan; matkalaisten käytöksessä on niin monia tuttuja piirteitä, että heihin on helppo samaistua. Pääosan esittäjät Seydou Sarr ja Moustapha Fall ovat loistavia näyttelijän alkuja.

Elokuvan tarina on kerrottu jo monta kertaa, mutta tässä se on tehty erityisen hienosti.

Io Capitano Yle Areenassa.

2

Rebecca F. Kuangin Yellowface (suom. Helene Bützow; Teos, 2024) on kirja, joka tempaa mukaansa. Ajattelin ensin vain vähän tutustua tähän paljon puhuttuun teokseen, luettuani Marjatta Honkasalon Kulttuuritoimitukseen kirjoittaman arvion, mutta sitä ei voinut jättää kesken. Piti saada selko, miten aloitteleva kirjailija June Hayward selviää itse aiheuttamistaan sotkuista.

Haywardin uusin romaani lennättää tämän kirjailijoiden kärkijoukkoon. Menestyksestä täysin rinnoin nauttivan nuoren tähden ainoa ongelma on se, että hän on varastanut käsikirjoituksen ja muokannut siitä ainakin omasta mielestään aivan oman romaaninsa ja pelkää paljastuvansa.

Satiirinen romaani on kertomus muun muassa kustannusmaailman ikävistä puolista. Mutta erityisen hyvin siinä ruoditaan sosiaalista mediaa ja sen hampaisiin joutuneen yksittäisen ihmisen paniikkia.

3

Islantilaisen poliisisarjan Mustaa hiekkaa toinen kausi on vielä synkkäsävyisempi kuin ensimmäinen.

Tässäpä sarja, jossa mikään ei ole kovin virtaviivaista tai kaunista; eivät ihmiset, eivät kodit tai työpaikat, ei edes Islannin luonto. Kaikki on jollakin tavalla silottelematonta ja karua.

Päähenkilönä on rikospoliisina työskentelevä Anita, joka sarjan ensimmäisellä kaudella palasi karulle kotiseudulleen Glerásandarin kylään, kun elämä oli mennyt solmuun Reykjavikissa. Kotikylässäkään se ei muuttunut yksinkertaisemmaksi, koska sekä henkilökohtaiset että perheen salaisuudet olivat kohtalokkaita.

Nyt Anitalla on koliikkivauva, jonka isä on hänen esimiehensä. Hän asuu kollegansa Fridan kanssa, jonka kanssa myös seurustelee. Lisäksi menneet traumat alkavat painaa toden teolla.

Tällä kaudella Anitan perheestä tulee esiin lisää vuosikymmeniä vanhoja, rumia salaisuuksia.

Sarja on hyvää viihdettä sille, joka tästä genrestä pitää, erityisesti näyttelijäsuoritukset ansaitsevat kiitosta.

Mustaa hiekkaa Yle Areenassa.

4

Israelilaisen historioitsijan Yuval Noah Hararin menestyskirjaan Sapiens – ihmisen lyhyt historia (Bazar, 2017) perustuvan sarjakuvakirjan kolmas osa on nimeltään Kehittyvä ihmiskunta (suom. Jaana Iso-Markku, Bazar, 2024). Tässäkin kuvituksessa seikkailee entiseen malliin kirjailija itse sekä muita edellisistä osista tuttuja tyyppejä.

Tässä osassa käsitellään, miten imperiumit syntyivät ja kaatuivat ja mitä kaikkea raha ja uskonto ovat merkinneet. Tuntuu, että opin joka sivulla jotakin uutta. Ihailen tekijöiden taitavuutta tiedon tiivistämisessä ja muuttamisessa sarjakuvan muotoon.

Teoksen ainoa huono puoli on sen koko: se on iso ja niin painava, että iltalukemisena sängyssä se on hankala.

5

On se aika vuodesta, jolloin on aika tehdä suolasitruunoita, koska vuosi sitten tehty satsi on lopuillaan. Suolasitruunat ovat tuttuja maustajia monissa Lähi-idän keittiöissä ja niiden valmistaminen itse on sekä helppoa että halpaa.

Suolasitruunoiden maku on aivan omanlaisensa. Itse pidän eniten pienen pieneksi hakatuista kuoren paloista, mutta myös hedelmälihan voi tietenkin syödä.

Joskus olen lisännyt purkkiin chiliä, valkosipulia ja kanelitangon paloja. Purkki näyttää tällä lailla vieläkin kauniimmalta, mutta makuun ne eivät ole vaikuttaneet.

Selvää joululahja-ainesta!

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua