Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Antti Lähde on muun muassa tuijotellut latvialaisen Vija Celminsin fotorealistisia aaltoja.
1
Ruoveden kylänraitti on lyhyt mutta viehättävä. Sateisena ja hyytävänä kesäaamuna ei senkään varrelta toki löydy liiemmältä turvasatamia – ainakaan ennen kello yhdeksää. Silloin ovensa avaa viikon jokaisena päivänä Vinhan kirjakauppa, viime kesänä 115-vuotisjuhliaan viettänyt puotivanhus, jonka yhteydessä toimiva Kirjakahvio tarjoaa aamukulkijalle pelastuksen täysine kahvipannuineen, uunituoreine pullineen, täytettyine sämpylöineen ja upottavine sohvineen.
Vinhan kirjakauppa on toiminut nykyisellä paikallaan marjapuuron värisessä puutalossa yli 80 vuoden ajan. Kauppaa ja kahviota pyörittää kokiksikin kouluttautunut Mika Kauppinen, kirjakauppias neljännessä polvessa.
Kirjakaupan kiinnostavin huone on piilotettu perimmäiseksi, kahvion taakse. Varastohuoneen hyllyiltä löytyy sekalainen valikoima vuosikymmenten takaisia vihkoja, tilikirjoja, muistokortteja ja ties mitä sekalaista. Jokaisella käynnillä mukaan on tarttunut jotain, muutamalla eurolla.
2
Janica Branderin Kulttuuritoimitukselle kirjoittama essee nekrologien kirjoittamisesta innosti katsomaan Yle Areenasta amerikkalaisen dokumenttielokuvan Obits – elämäntehtävänä muistokirjoitukset (2016).
Vanessa Gouldin ohjaama elokuva kertoo New York Timesin muistokirjoitustoimituksen työstä, joka on monin verroin jännittävämpää kuin luulisi.
Muistokirjoituksiin erikoistuneelle toimittajalle jokainen päivä on yllätyksiä täynnä; koskaan ei tiedä, kenen vuoro tulee. Ja vaikka työ voi äkkiseltään tuntua morbidilta, käsittelevät obituaarien kirjoittajat teksteissään kuitenkin 98-prosenttisesti elämää, ihmisten suuria ja pieniä saavutuksia. Kuolema saa osakseen ehkä rivin tai kaksi.
Tässäkin tapauksessa dokumentti on juuri niin kiinnostava kuin päähenkilönsä. Ja katsojan onneksi toimituksen väki mukavan turhautuneesta konkaritoimittajasta Bruce Weberistä leike- ja paperikuva-arkistoa viimeisenä työntekijänä hoitavaan Jeff Rothiin on sekä puhuvina päivä että arkisen aherruksensa esittelijöinä ykkösluokkaa.
3
Olen nähnyt elämäni aikana monta keikkaa ja konserttia. Silloinkin, kun ne ovat oikein viihdyttäviä, ne ovat yleensä liian pitkiä.
Tamperelainen pienlevy-yhtiö Wood Productions vietti elokuun lopulla 20-vuotisjuhliaan Pispalan Vastavirta-klubilla. Illan aikana esiintymislavalla nähtiin puolenkymmentä bändiä, jotka kaikki soittivat kiitettävän napakasti mitoitetun setin.
Erityisen suuren vaikutuksen teki tamperelainen, epäsäännöllisen aktiivisesti jo noin neljännesvuosisadan ajan keikkaillut ja levyttänyt veteraaniyhtye Piski. Keikka kesti tasan kahden biisin ja noin kymmenen minuutin ajan, mutta oli siitä huolimatta tai juuri siksi yksi vuoden vaikuttavimmista.
Musiikki tuli hirvittävän, siis aivan hirvittävän lujaa eikä sitä voi kuvailla kuin jonkinlaiseksi punkin, countryn, avantgarden ja noisen ihanaiseksi sekoitukseksi. Oltiin varsin kaukana vaikkapa siitä Piskistä, joka kahdeksan vuotta sitten julkaisi elegantin, joskin pahaenteisesti murisevan albumillisen Uuno Kailaan ja Saima Harmajan runoihin perustuvia lauluja (Paljain jaloin, 2011).
Piski henkilöityy niin voimakkaasti laulajaansa, lauluntekijäänsä ja kitaristiinsa Kari Suihkoseen, että on hyvin vaikea sanoa, onko yhtye sanan varsinaisessa merkityksessä ”olemassa”. Nyt lavalla nähtiin illan muiden orkesterien jäsenistä kasattu taiderock-combo, jonka käsittelemistä kappaleista Pienet lampaat oli tuttu Suihkosen toisen projektin, Suvi Suihkosen ja Kallonkutistajien viime vuonna julkaistulta erinomaiselta esikoisalbumilta.
4
Kenties alan alitajuisesti valmistautua syksyn ja talven harmauteen. Näin voisi päätellä, kun katsoo niiden kahden kuvataiteilijan töitä, joita olen viime päivinä ihastellut.
Internetistä olen katsonut Vija Celminsin teoksia. 80-vuotias latvialainen kuvataiteilija tunnetaan minimalistisista ja fotorealistisista maalauksistaan, jotka kuvaavat yksityiskohtaisesti esimerkiksi merenpintaa, tähtitaivasta, aavikon hiekkaa, poutapilviä tai hämähäkinseittejä.
En osaa sanoa, mitä oikeastaan katson, kun katson aaltoilevasta merenpinnasta tehtyä maalausta, joka voisi aivan yhtä hyvin olla aaltoilevasta merenpinnasta otettu valokuva. Tiedän kuitenkin olevani lumoutunut.
Galleria Saskiassa kävin puolestaan katsomassa Päivi Sirénin ”maalauspiirustuksia ja piirustuksia”. Näyttelykokemus oli seesteinen ja jopa meditatiivinen.
Näyttelyn työt ovat suurelta osin yksivärisiä neliöitä, joiden keskellä on pienempi, viivojen ja kuvioiden muodostama neliö, joka on toisinaan niin hauras ja huomaamaton, ettei sitä kauempaa edes huomaa. Liikutaan näkökyvyn rajamailla, hämärän rajamailla. Kun ei näe oikein mitään, voi kuvitella sitäkin enemmän.
Päivi Sirénin näyttely jatkuu Galleria Saskiassa 18.9.2019 asti.
5
Dj:n on hyvä tietää soittamiensa kappaleiden tempo eli bpm (beats per minute eli ”iskua minuutissa”). Mitä lähempänä kaksi kappaletta ovat bpm:n puolesta toisiaan, sitä helpompi ne on miksata yhteen ilman erityisempiä kommervenkkejä.
Kuten moni muukin dj, olen käyttänyt vuosien ajan kappaleiden tempon selvittämiseen internetistä löytyvää työkalua, Tap for BPM Toolia. Työkalu toimii näin: käyttäjä naputtaa tietokoneen näppäimistön näppäintä musiikin tahtiin, jolloin ohjelma ilmoittaa välittömästi kappaleen tempon. Yksinkertaista ja kaunista!
Hiljattain klikkasin vahingossa sivuston alareunasta löytyvää linkkiä, jossa lukee ”Rich Reel”. Kuten vahingot usein, tämäkin vei minut arvaamattomalle tutkimusmatkalle ihmisluonnon erikoisuuksiin!
Linkki nimittäin vei BPM-työkalun suunnitelleen miehen, Richard ”Rich” Reelin, kotisivuille. Paljastui, että Rich on sympaattisesti hymyilevä amerikkalaismies, jolla on muhkea parta, vielä muhkeampi takatukka, hieno valkoinen auto ja ”mahdollisesti ADHD”.
Rich Reel on lisäksi biomekaniikan, genomien, DNA:n ja sen sellaisten parissa työskentelevä insinööri, tiedemies ja keksijä, joka listaa sivustollaan lähes 40 patenttiaan (mm. ”optical system and method for optically analyzing light from a sample”).
Kaiken hyvän päälle Rich Reel on square dance caller eli eräänlainen rivitanssitapahtumien seremoniamestari, joka paitsi ohjaa tanssijoita komennoillaan, myös laulaa luikauttelee taustanauhan päälle ja pitää kaikin mahdollisin keinoin yllä hyvää meininkiä!
Reelin toimintaa rivitanssitapahtumissa voi seurata kotikutoisista videoista, joista hänen kotisivuiltaan löytyy linkki noin tusinaan.
Jos harrastaisin rivitanssia, haluaisin ehdottomasti päästeä Rich Reelin ”komennettavaksi”! Mutta olen tyytyväinen myös, että näin amatööri-dj:nä pääsen nauttimaan hänen monialaisen pakerruksensa hedelmistä aina kuin haluan, tietokoneeni näppäimistön näppäimiä rytmikkäästi naputellen!
Kaikkea hyvää Rich Reelille ja kaikille muillekin ihmisille, joilla on epätodennäköisiä erityiskykyjä ja intohimoja!
Antti Lähde
