Välitilan ihmisiä – kaunokirjailijat köyhyyden ja eriarvoisuuden äärellä

1.7.2026
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuva: Aviador

KOLUMNI | 2020-luvun edetessä yhä useammat kirjailijat ovat tarttuneet eriarvoisuuteen, köyhyyteen ja huono-osaisuuteen. Niin myös Anu Kolmonen romaanissaan Paperijumalat.

”Kolmonen tietää, mistä kirjoittaa, ja havainnoi tarkasti yhteiskunnan rakenteita ja niiden vaikutuksia yksittäisen ihmisen elämään.”

Anu Kolmonen: Paperijumalat. Aviador, 2026. 298 sivua.

Kirjallisuuden teemat näyttävät maallikon silmin etenevän aaltoina. Yhteys yhteiskunnalliseen tilanteeseen ei toki ole suoraviivainen eikä yksiselitteinen, mutta se on silti havaittavissa. Esimerkiksi yksinäisyys nousi 2000-luvulla yhdeksi romaanikirjallisuuden keskeisistä aiheista. Muutamassa vuodessa ilmestyi kymmeniä sitä käsitteleviä teoksia. Jaana Huhdan kanssa bloggasimme niistä noin 70. Sen jälkeen yksinäisyys väistyi vähitellen uusien teemojen tieltä.

2020-luvun edetessä yhä useammat kirjailijat ovat tarttuneet eriarvoisuuteen, köyhyyteen ja huono-osaisuuteen. Ensimmäisiä laajaa huomiota saaneita teoksia olivat Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalo (2019) sekä Mathias Rosenlundin Vaskivuorentie 20 (2013) ja Kuohukuja 5 (2015). Sittemmin samasta aihepiiristä on ilmestynyt runsaasti uusia romaaneja epäilemättä osin myös meneillään olevan vaalikauden (2023–2027) aikana tehtyjen sosiaaliturvaleikkausten herättämän keskustelun siivittäminä.

* *

Anu Kolmosen Paperijumalat (Aviador, 2026) liittyy tähän kirjalliseen aaltoon. Takakannen mukaan kyseessä on ”dokumentaarisfiktiivinen” teos, jossa kirjailija yhdistelee omia kokemuksiaan kuvitteelliseen tarinaan. Sen keskiössä on monisairas keski-ikäinen nainen, joka elää arkeaan työelämän ja pysyvän sosiaaliturvan, käytännössä työkyvyttömyyseläkkeen, välisessä tilassa. Samalla hän kasvattaa aikuistuvaa tytärtään ja huolehtii muistisairaasta äidistään.

Päähenkilön elämäntilanne on jatkuvassa hankauksessa sosiaaliturvajärjestelmän kanssa. Vaivoja on paljon, mutta vakuutuslääkäreiden mielestä ei riittävästi työkyvyttömyyseläkkeeseen. Kun työkyvyttömyyseläkettä (tai määräaikaista kuntoutustukea) ei myönnetä, hän joutuu tasapainoilemaan sairauspäivärahan, työttömyysturvan ja muiden etuuksien välimaastossa. Tässä selvittelyssä hän ei oikein pärjää.

Tilannetta vaikeuttaa omistusasunto, joka sulkee hänet asumis- ja toimeentulotuen ulkopuolelle, sekä vähitellen kasvanut luottokorttivelka. Periaatteessa asunto voitaisiin myydä, mutta se on huonokuntoinen, eikä päähenkilöllä ole voimavaroja hoitaa myyntiin liittyviä käytännön asioita. Kolmosen kuvaus tästä umpikujasta on kauttaaltaan uskottava. Lähinnä mieleen tulee, että kuvasta puuttuvat vielä Diakoniarahaston kerta-avustus ja Takuusäätiön järjestelylainan mahdollisuus.

Huolehdittavaa riittää myös päähenkilön äidin asioissa. Muistisairaus etenee vähitellen, eikä sähköinen asiointi ole sen paremmin äidin kuin tyttärenkään vahvuusalueita. Päähenkilön asemaa vaikeuttaa lisäksi omaishoidon sitovuus, joka kaventaa hänen mahdollisuuksiaan osallistua työelämään. Juridista velvollisuutta hoivatyöhön ei ole, mutta hänen elämänsä ei muutenkaan ole rakentunut lakikirjan kirjaimen mukaan.

* *

Kaiken tämän keskellä päähenkilö sinnittelee päivästä toiseen ja, kuten romaanissa todetaan, ”kertaa ihmisyyden alkeita”. Hän nousee aamuisin ylös, pitää kotinsa moitteettomassa kunnossa, laskee rahansa, täyttää hakemuksia, käyttää erilaisia sähköisiä palveluja, hakee avustuksia, tekee valituksia ja huolehtii äidistään. Ystäviltä ei voi enää lainata rahaa, koska takaisinmaksuun ei ole mahdollisuuksia, ja jatkuva rahapula ajaa lopulta näpistelemään.

Valoa elämään tuo yksinhuoltajana kasvatettu tytär, joka vaikeista lähtökohdista huolimatta on päässyt yliopistoon opiskelemaan. Toisaalta tyttären poismuutto tekee asunnosta päähenkilölle liian kalliin ylläpitää.

Päähenkilö on sitkeä sissi, mutta pelkkä sitkeys ei riitä. Mielialaa eivät kohenna hallituksen ministereiden leikkauspuheet, ja elämä kutistuu vähitellen. Sosiaaliset suhteet hiipuvat, ja lopulta jäljelle jää vain viimeinen yhteinen irtiotto äidin kanssa. Sen sisällön selvittämisen jätän lukijan tehtäväksi.

* *

En ole oikea henkilö arvioimaan romaanin kirjallisia ansioita. Viihdyin sen parissa kuitenkin enimmäkseen hyvin.

Kaiken kaikkiaan Kolmonen on kirjoittanut uskottavan romaanin huono-osaisuudesta 2020-luvun Suomessa. Hän tietää, mistä kirjoittaa, ja havainnoi tarkasti yhteiskunnan rakenteita ja niiden vaikutuksia yksittäisen ihmisen elämään. Liikkumavaraa on vähän, mutta kannettavaa enemmän kuin kohtuullisesti.

Päähenkilöä tuskin lohduttaa ajatus siitä, että tilanne aikanaan ratkeaa työkyvyttömyyseläkkeen, eläkkeensaajan asumistuen, asunnon myynnin ja äidin elämän väistämättömän päättymisen myötä. Siihen asti on vain selvittävä, kun vaihtoehtoja ei ole.

Juho Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.