KOLUMNI | Kevät, kesä ja lämpö on saanut Hanna Telakosken miettimään tutun tokaisun moninaista ja syvempää mahdollista merkitystä.
Yksi osuvimpia ja oudolla tavalla syvimpiä on usein viljelty ”oispa kaljaa”.
Tuo viattoman ja hyvin yksinkertaisen oloinen kahden sanan yhdistelmä on ainakin minulle enemmän kuin pelkkä osiensa summa.
* *
Se heijastaa kaipuuta keveyteen, muutokseen, edes pieneen sellaiseen. Yleensä tilanteessa, jossa tämä ääneen lausuttu ja yleensä retorinen toive ei voi, eikä tule täyttymään.
Siinä on kuitenkin ripaus toivoa ja kummaa kyseenalaistamatonta rauhaa. Hyväksyntää ja silleen jättämistä. Täyttymätöntä täyttymystä.
Tila, joka ei lopulta edes voi täyttyä, mutta sen taika onkin toiveessa, ajatuksesta jostain paremmasta, jostain muusta.
* *
Oispa kaljaa -hetkellä sitä kaljaa ikään kuin hetken melkein on, kokemus vilahtaa ja ajatus siitä tuo kummaa turvaa. – On öinen järvi ja saunan kuisti, koivunlehden tuoksu.
On puheensorina ja kesäilta terassilla, musiikkia ja piipputupakan tuoksua. On puisto ja kuumuudesta väreilevä ilma, leikkiviä lapsia, vapaana olevia koiria. Ruoho on vastaleikattu ja joku soittaa kitaraa.
On nuorisotalon takapiha noin vuonna 1990. Samaa kiihkeää jännitystä ei ole tullut, eikä varmaan tulekaan. Kielletyn lumo ja nuoruus, jonka luulee muistavansa niin kuin se meni.
Sitä nuorisotaloakaan ei enää ole. Parkkipaikan halusivat siihen. – Asvaltoitu nuoruuteni.
VIDEO: ”Lintukalja” maistui kuulemani mukaan nuorille aikana, jolloin keskikaljaa ei mainostettu, eikä sitä kaupasta itse saanut. – Mainoksen metaforiikka on ylitsevuotavaista.
* *
Oispa kaljaa -ulottuvuudessa ei mietitä tulevaa vaan ollaan tässä ja nyt. Siinä minuus ei ole erillinen, irrallinen, kyseenalaistava entiteetti vaan osa kokonaisuutta, maalauksessa näkyvä hahmo ja väripiste.
Tämä toiveen muotoon asetettu tunnetila ilmaisee täsmentymätöntä halua. Tilaa, joka on vajaa ja jotain vailla, mutta on lopulta epäselvää mitä se huutaa.
Silloin on sopivaa lausua nuo lakonisetkin, mutta todet ja rehelliset sanat. – Oispa.
* *
Toki tämä sanapari voi olla myös ainoastaan hyvin yksiselitteinen, juuri sitä itseään tarkoittava toive.
Ainakin minulle – ja väitän, että monelle muullekin – se on myös ilmiö, keveyden lähettiläs. Siinä minä unohtuu, väistyy, ja kyseenalaistamaton lämmin onnen hetki tekee tuloaan juuri tarpeeksi.
Onneton on siis hän, jonka kaappi on aina kaljoitettu, koska oispa-hetkeä ei ole, eikä tule. Toisaalta vanha viisaus sanoo, että on varottava mitä toivoo, koska sen voi saada.
* *
Muistakaa mennä ajoissa terassille. Sulkevat kello 23. Onneksi puistoissa on kuitenkin tilaa elää toivossa tai sitä vailla.
Lämpö ottaa turhan kyseenalaistamisen jäähylle ja päästää sisään hetkeen.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (15.11.2024): Polkom, Louhiteatteri, Judith Mok, Rokumentti, Yleisradio
Pasi Huttunen kaipaa lisää poliittista satiiria, intoilee Rokumentista ja suree Ylen heikentämistä.
Parasta juuri nyt (14.11.2024): Die Brücke, romantiikka, avaruus, Larissa Sansour, Tove Jansson
Tällä palstalla kulttuuritoimituksen väki kirjoitta ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Sirpa Pääkkönen on kiertänyt museoita Tukholmassa ja Helsingissä.
