Nisse-polkasta joulukirkkoon – tarkastelussa vanhojen joululaulujen sanat

Joulupostimerkkejä vuosilta 1974–1984. Kuva: Wiki Commons

Nisse-polkka alkaa aika ryminällä, ”korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten”. Saavit ja kiulut ovat täynnä tonttujen keittämää puuroa. Riihellä pyörivät piirissä muun muassa. Musti, Mirri, pikkuinen Pirri, Nisset ja Nasset (possuja?), Pupu sekä Nalle ja hiirirouva lapsineen (yhteensä 26). Hiirilapset vääntelevät viiksiään ja peilaavat puuron voisilmässä. Onomatopoeettinen ”hupsis tupsis huppelirupsis” kuvannee polkan jytkettä, jossa ”pienet on vaarassa jäädä alle”.

Entisajan riihessä ei oikeasti lyöty leikkiä, vaan puitiin ja kuivattiin viljaa. Riihitontun tehtävänä oli huolehtia riihen lämpiämisestä ja paloturvallisuudesta. Riihitonttu inhosi luvattomia yövieraita ja häiritsi näiden yöunta meteliä pitämällä.

Tonttu tulee ruotsin kielen sanasta tomte, joka viittaa sanaan tontti. Tonttu oli jonkin paikan tai rakennuksen haltija. Tonttu vartioi taloa ja huolehti sen menestymisestä. Länsisuomalaisessa perinteessä tontun kerrottiin asuvan viisiseinäisessä huoneessa, jonne sille kannettiin ruuaksi kakkoa ja viinaa. Tontulla oli valtavan suuri nenä ja vain yksi silmä keskellä otsaa. Korvalan isäntä oli tehnyt liiton tontun kanssa, eikä hänen itsensä tarvinnut sen jälkeen tehdä mitään työtä: ”Syö suu, puhalla puo, kyllä tonttu toista tuo.” Nykyinen ”sipi-sipsuttain” liikkuva pukin apulainen on kovin kesy ja vesitetty versio alkuperäisestä kansanuskon hahmosta.

* *

Reippahasti käypi askeleet -laulussa äiti on kiireinen jouluvalmisteluihin liittyvän hoivan ja metatyön parissa. Taatto hakee kuusen, mutta ei muuten osallistu valmisteluihin. Kuusi koristellaan ja kohta päästäänkin pääasiaan, eli lahjojen jakoon. Maija saa sievän vauvanuken, Anni verrattoman kelkan ja Veikko oivan orhin. Tämä ruotsalaisperäinen laulu on täynnään ärsyttävää pirteyttä.

Läntisessä naapurimaassamme istuskellaan iloisina snapsilasien ääressä. Sitten lauletaan ja leikitään ”Mors grisar är vi allihopa”. Kunnon suomalaiseen joululauluun taas kuuluu aikamoinen viipale melankoliaa. Suru sumentaa säveliä, tuskan vedet virtaavat vuolaina ja silmän täyttävät kyyneleet. Turhuuden turhuus, kaikki on turhaa: ikävä ja synkkä elämämme kestää vain ohikiitävän hetkisen.

Hei tonttu-ukot hyppikää -laulussa on pirteä sävelkulku, mutta säveleen kovin huonosti sopivat sanat. Hei tonttu-ukot onkin alun perin ruotsalainen juomalaulu. Kepeistä joululauluista myös Soihdut sammuu tulee Ruotsista, Nisse-polkka taas Tanskasta. Reipashenkinen Kilisee, kilisee kulkunen on lähtöisin Virosta. Tiliseb, tiliseb aisakell oli alkuaan Julius Oengon kirjoittama lastenruno.

Haikean Sylvian joululaulun häkkiin suljettu lintu voi olla mustapääkerttu, lehtokerttu tai jokin muu 1800-luvulla Sylvia-sukuun luetuista kahdestatoista lajista. Hyviä arvauksia voisivat olla vaikkapa punarinta tai vihervarpunen. Topeliuksen runon suomennos on oma tulkintansa eikä ihan vastaa alkuperäistekstiä. Alkuperäinen ruotsinkielinen runo Sylvias hälsning från Sicilien saattaa kertoa kahdesta eri linnusta. Topeliuksen runo on käännetty moneen eri kertaan. Iivo Härkösen versiossa vuodelta 1928 toisen säkeistön mandoliini oli suomennettu kanteleeksi.

Tuikkikaa oi joulun tähtöset -laulun ensimmäisen säkeistön säe ”kertokaatte joulun satua” on joskus laulettaessa muutettu muotoon ”kertokaatte joulun sanomaa”. Alkuperäisen säkeen voi tulkita niinkin, että jouluevankeliumia verrataan satuun ja kielletään joulun historiallinen tausta. Elsa Koposen runon surumielinen tunnelma ei niinkään liity jouluun, vaan kuvaa kihlauksen purkautumisesta aiheutunutta tuskaa.

Vexi Salmen sanoittama Sydämeeni joulun teen on samalla tavoin saanut kritiikkiä kristillisen sanoman vesittämisestä. Sylvian joululaulunkin toinen säkeistö on saatettu jättää tahallaan laulamatta. Siinä mainittu ”vaahtoovin” viini ei arvostelijoiden mielestä sovi hartaan joulun henkeen.

* *

Vanhojen joululaulujen sanat ovat aikojen kuluessa pysyneet melko muuttumattomina. Vanhahtavan kieliasun ymmärtämiseen löytää apua ja neuvoja Kielitoimiston sivuilta. Kun äiti on laittanut ”kystä kyllä”, tarkoitetaan kypsää (ruokaa) kylliksi. Kystä on käytöstä pois jääneen kypsi-sanan partitiivimuoto: kypsi, kystä, kuten lapsi, lasta. Kun joulu on -laulun seuraavan säkeen seimi on eläinten ruokintakaukalo, pahnat taas olkia.

Kun joulun tähtöset tuikkivat ”mieltä viihtäen kuin muinen lasna”, lasna on konsonanttivartaloinen essiivimuoto ja tarkoittaa samaa kuin lapsena. Kun tonttujoukko ”varovasti hiipii alta sillan”, silta tarkoittaa lautalattiaa, jonka alla tonttujen ennen uskottiin asuvan. Kun kuusi seisoo namusineen permannolla, kyse on silloinkin lattiasta.

Kun ruunalla on joulukirkkoon matkaa tepsuteltavana enää ”virsta vielä”, kyseessä on vanha slaavilainen lainasana, joka vastasi pituudeltaan vähän yli kilometriä. Virsta on alun perin merkinnyt matkaa, joka kynnettiin yhteen suuntaan.

J.H. Erkon Jouluaatto-runossa (No onkos tullut kesä) kesä tuli alun perin itämurteista n-loppuista allatiivia käyttäen ”talven keskellen” ja pesä laitettiin samaan tapaan ”myös pikkulinnuillen”. Jouluaatossa oli muuten myöhemmin unohdettu neljäskin säkeistö, joka kuului näin: ”Jokainen kieppuu, kiikkuu / Niin Liisan nukkikin / Ja lahjoinensa liikkuu / nyt joulupukkikin.”

Kuinkahan moni lukijoista vielä muistaa Tiernapoikien henkilöt: kuningas Herodes, Murjaanien kuningas, sotilas Knihti ja tähdenpyörittäjä Mänkki. 1900-luvun alkupuolella mukana oli vielä viideskin hahmo, Kyyppä Kiinanmaalta. Hahmolla ei ollut lainkaan vuorosanoja. Kyyppä oli apupoika, jolla ei ollut muuta tehtävää kuin kolikkojen kerääminen. Laulunäytelmän kieli on vanhaa Oulun seudun murretta. Yksi näytelmän monista oudoista sanoista on altti (”altti kiitos Jumalan”), joka on vanha laina ruotsista (alati < alltid).

(Entä muistatteko vielä Pikkuoravien joululaulun? Nestori toivoo joululahjaksi lennokkia ja Simeoni luistimia. Elmeriä Saukki saa koko ajan herätellä mukaan. Eino Virtanen esittää kaikkien kolmen oravan lauluosuudet.)

* *

Seuraavassa vielä pari joululauluanekdoottia, jotka on poimittu Reijo Pajamon kirjoista (Taas kaikki kauniit muistot, Joululaulujen kertomaa). Joulu, joulu tullut on -laulua lauletaan parista Itä-Suomen pitäjästä muistiin merkityn kansansävelmän nuotilla: ”Poika kihlas morsiamen, otti oman kullan. Sitte meni hän vieraill’ maille, lupas pian tulla.”

Oi kuusipuun vanhempi, Alli Nissisen Rakas kuusi -niminen suomennos alkoi näin: ”Sä kuusonen, sä kuusonen, / kuin ole kaunis jalo!” Jouluyö, juhlayö -laulun käytössä oleva suomennos pohjautuu pastori G. O. Schönemanin vanhaan, hyvin vapaaseen käännökseen. Schönemanin suomennoksesta on sittemmin jäänyt pois seuraava säkeistö: ”Jouluyö, juhlasa yö! / Rakkauden suur’ on työ, / jok’ on alkunsa ottanut nyt: / meill’ on auttaja ilmestynyt, / Jessen juuresta juur’ / Jessen juuresta juur’!”

Tuomas Piironen tutki neljännesvuosisadan ajan suomalaisia joululauluja ja sai kokoon yli 3 200 sävelmää ja yli 3 500 eri joululaulua. Suurin osa niistä on aikojen kuluessa jäänyt pois käytöstä. Emilia Natunen tutki suomen kielen pro gradu -työssään suomalaisia joululauluja diskurssintutkimuksen ja sisällönanalyysin keinoin. Stereotyyppisen suomalaisen joululaulun ikä on Natusen mukaan vähintään 90 vuotta. Sen aihepiirejä ovat hiljentyminen, tunnelmallisuus, kristillisyys, lapset ja talviset luontoaiheet. Natusen mukaan ”urbaani diskurssi” on joululaulugenressä vähitellen lisääntynyt 1980-luvulta alkaen.

Joulukirkkoon-laulussa Juhani ja Liisi heräävät viideltä, huuhtovat silmänsä vesimaljassa ja rientävät lämpimän karhuntaljan alle rekeen. Matkalla nähdään kirkkoon kävelemässä oleva mökin Miina, jota ei ilmeisesti oteta kyytiin. Mutta keitä ovat Taavetti ja Tiina, jotka nousevat reen kannoille? Kolmannessa, myöhemmin laulukirjoista pois jääneessä säkeistössä oli Juhanin ja Liisin lisäksi mukana myös Sanna: ”Joutuin turkit niskaan / kintaat käsihin! / Sanna vielä viskaa / villahuivinkin.”

Lumi kuuluu itsestään selvästi joululauluun. Talven valkohiutaleet leijailevat loistehessa korkeiden nietosten, kun maas on hanki ja lumi on peittänyt kukat laaksosessa. Uudemmissa joululauluissa saatetaan jo epäillä lumen ja samalla joulupukinkin tuloa. Jotenkin noloa on tosin se, että Jollei jouluna ole lunta väittää pukin tulevan pulkalla.

Englannin kielellä enää haaveillaan valkeasta joulusta, ja samaan suuntaan ollaan meilläkin kulkemassa. Ilmastonmuutos siirtää talven joulun jälkeiseen aikaan. Menettävätköhän lumiset laulut suosionsa, kun ilmastomme muuttuu keskieurooppalaiseksi eikä nuorempi sukupolvi ole lunta paljon nähnytkään? Alkavatko rekiretket ja luminietokset ketuttaa? Musta ja märkä joulu ei oikein sovi laulun aiheeksi. Vai sopiiko? Lumisia jouluja muistelevia, ilmastonmuutosta surevia tai sitä vastaan taistelemaan voimaannuttavia uudelleen sanoitettuja joululauluja löytää verkosta helposti vaikkapa haulla ”climate change carols”.

Meilläkin on päästy vaatimattomaan alkuun. Protect Our Winters -järjestön Suomen sivuilla on neljä mustaa joulua varten uudelleen sanoitettua joululaulua: Ukkonen jouluaamuna, On sangen kosteat kaamokset, Lammikot (ex Kulkuset) sekä Rati riti ralla (sataa kaatamalla).

Pohjoismaisen kodinkoneketjun mukaan jouluiseen tunnelmaan ei tosin välttämättä tarvita lunta. Pitää vain varmistaa hyvissä ajoin, että joulukodin tärkeät ostokset ovat tehtyinä. Ketjun sivuilta voi tilata esimerkiksi 200 gramman pussillisen irtolunta tai koristekeinuhevosen, jossa on kahdeksan joululaulua on/off-kytkimellä. Tekolunta, lumispraytä ja muuta joulukrääsää on toki runsaasti tarjolla kiinalaisissa verkkokaupoissakin. Lunta on helppo valmistaa myös DIY-menetelmällä: reseptiin tarvitaan vain vehnäjauhoista ja vedestä keitetty liisteri sekä suolaa tai perunajauhoja.

Pekka Henttonen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua