Keskellä Stephen Reidin maalaus ”They rode up to the stately palace”.
KOLUMNI │ Alkuperäisiä kansansatuja ei oltu tarkoitettu lapsille. Mutta mistä ja miksi sadut syntyivät, Topi Lepojärvi kysyy.
”Sadut tuovat esiin kätkettyjä mahdollisuuksia myös meissä itsessämme. Ja mahdollisuuksiin sisältyy aina toivo.”
”Elomme vaelluksen keskitiessä ma harhaelin synkkää metsämaata”, aloittaa Dante teoksensa Jumalainen näytelmä (suom. Eino Leino).
Synkkää metsämaata harhaillaan myös vuonna 2014 ilmestyneessä animaatiosarjassa Over the Garden Wall. 1800- ja 1900-lukujen taitteen estetiikalle kumartavassa satumaisessa kertomuksessa velipuolet Wirt (Elijah Wood) ja Greg (Collin Dean) etsivät tietään kotiin metsästä nimeltä Tuntematon (The Unknown).
Aidon kansansadun tapaan Over the Garden Wallissa kohdataan huumoria, haasteita – ja hirviöitä. Mutta mistä sadut ja niiden hirviöt syntyvät?
* *
Jungilaisen psykologin Marie-Louise von Franzin (1915–1998) mukaan sadut ovat ”tiedostamattomien prosessien puhtain ja yksinkertaisin ilmenemismuoto”. Jungilaisessa psykologiassa satujen nähdään kumpuavan jaetusta alitajunnasta, jossa sijaitsevat käsitteet ja mielikuvat, joita nimitetään arkkityypeiksi.
Kollektiivisen alitajunnan käsite on kiistelty ja tieteellisesti perustelematon. Termiä arkkityyppi käytetään kuitenkin myös kirjallisuudessa toistuvista malleista.
Esimerkiksi Over the Garden Wallin alitajuntaa muistuttavassa metsässä kohdattaviin folkloristisiin arkkityyppeihin kuuluu niin noitia, puunhakkaajia kuin eläimiksi kirottuja ihmisiä. Myös synkkään metsään eksyminen on yleinen asetelma saduissa.
Kertomukset vieraisiin maailmoihin eksymisestä ovat lisäksi yleisiä etenkin kelttiläisissä myyteissä. Niissä toinen maailma symboloi usein tuonpuoleista. Myös suomalaisessa mytologiassa esiintyy käsitys metsänpeitosta, johon kulkija saattoi harhautua.
* *
Satujen synkissä metsissä kuvastuvat toiveet ja pelot, joita emme muuten osaisi sanoittaa. Matka toiseen maailmaan on siten myös matka ihmiseen itseensä. Myytit ja sadut heijastelevat näin niitä kertovien ihmisten maailmankuvaa ja paljastavat meille kokemuksemme maailmasta. Kuten Lewis Carrollin tarinoissa, saduissa tuttu ja turvallinen maailma on käännetty päälaelleen.
Näin sadut tuovat esiin kätkettyjä mahdollisuuksia myös meissä itsessämme. Ja mahdollisuuksiin sisältyy aina toivo.
Kirjailija G. K. Chestertonia mukaillen: sadut eivät opeta, että hirviöitä on olemassa. Sadut opettavat, että hirviöt on mahdollista voittaa.
Topi Lepojärvi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Unohtamisen yli – Miksi tarvitsemme kirjastoa enemmän kuin koskaan
ESSEE | ”Kirjastot ovat fyysisiä paikkoja ja henkisiä todellisuuksia. Kaikesta lukemastamme kehittyy jokaiselle ainutlaatuinen ’sisäinen kirjasto’ kuten mieleen kertyy arkisto kokemuksistamme”, Jari Paavonheimo kirjoittaa.
Eka enkeli, toka tonkeli, kolmas kovanokka – matka henkiparantajien, valontuojien ja ennustajaeukkojen lettosuolle
ESSEE | Ulla-Maija Svärd sukelsi päätäpahkaa enkelikurssien, maljojen kilkuttajien, chakrojen, myyjien ja noita-akkojen pyöritykseen.
”Vaikka hoitovirheiden tekijät on löydettävä, sekään ei riitä – suurin syyllinen jää vääjäämättä piiloon”
KOLUMNI | Antti Selkokari muistelee Toinen uhri -elokuvan inspiroimana, millaista oli olla potilaana vuosikymmeniä sitten HYKS:n aivohalvausyksikössä.
Kalmalaiset, piimäsammakot, Sika Sippurahäntä ja Dominus Krabbe
ESSEE | Martti Haavio kirjoitti tuhansia sivuja tiedetekstejä, seitsemän runokokoelmaa ja tuhottoman määrän lastenkirjoja.