Kuva: Gaudeamus
KOLUMNI | ” Ei ole helppo päivittää omia näkemyksiään. Helpompaa on kaivaa esimerkkejä siitä, miten hulluksi maailma on menossa”, Tommi Liljedahl kirjoittaa kolumnissaan.
Opin koulumaailmasta hyvän perussäännön: kiusaamista ei määrittele kiusaaja, vaan kiusattu. Kiusaamista on se, mikä kiusatusta tuntuu kiusaamiselta.
Mutta kun on tullut kiusatuksi, saattaa kiusaamiseksi tulkita sellaistakin, mitä ei ole sellaiseksi tarkoitettu. Hyväntahtoinenkin ele voi loukata, kun on valmiiksi vereslihalla.
Olen ajatellut, että samat periaatteet pätevät myös rasismiin. Syrjinnän kohde tietää, että on tullut syrjityksi. Jos on aina tullut määritellyksi ulkonäkönsä mukaan, harmitonkin lausahdus saattaa tuntua rodullistetulta. Tämä tuli mieleen, kun someyhteisö ryhtyi opettamaan Marimekon toimitusjohtaja Mika Ihamuotilaa, joka puolusti työperäistä maahanmuuttoa twiitissään: ”Aina saadessani maahanmuuttajalta hyvää palvelua – vaikkapa taksissa – kysyn, missä ovat hänen juurensa. Sen jälkeen sanon, että ’hienoa, että olet tullut Suomeen. Olet tosi tervetullut’.”
Ihamuotilaa ripitettiin mikroaggressiosta, johon hän ei ymmärtänyt syyllistyneensä. Päätin lukea kirjan, että osaisin toimia fiksummin. Ei olisi kannattanut, sillä lopputuloksena on jumi.
* *
Suvi Keskisen, Minna Seikkulan ja Faith Mkweshan toimittama Rasismi, valta ja vastarinta -kirja (Gaudeamus, 2021) lupaa avata yleistajuisesti rasismia, rodullistamista ja kolonialismia. Tutkijat ja kansalaisaktivistit kertovat aihepiiristä termein, joista harva aukeaa ilman sanakirjaa. Tämän rinnalla kvanttifysiikka tuntuu selkeältä. Keskustelun avaukseksi tarkoitettu kirja opettaa, ettei aihepiiriin kannata koskea kepilläkään.
Luulin pääseväni paheksumaan rasismista ammentavia populisteja, mutta päädyinkin peilin eteen. Rasistin leiman välttelemiseksi kehitellyt mukakorrektit kiertoilmaukset eivät pelasta, kun taustalla on rodullistavia stereotypioita.
Helppotajuisimmillaan kirja opettaa, ettei suomalaisilla ole vara paheksua siirtomaavaltoja kolonialismista, kun olemme itse pakkosuomalaistaneet saamelaisia, tuhonneet heidän kulttuurinsa ja vieneet maat. Romaneiden syrjintä on kuulunut kansantapoihin ja -huveihin jo paljon ennen kuin maahanmuutto teki rasismista näkyvän ilmiön.
Omaa rasismiaan ja siihen liittyviä vaikeita tunteita on vaikea huomata ja käsitellä. Puolustuskeinona on uhriutuminen. Faith Mkwesha kutsuu tätä valkoiseksi hauraudeksi, joka on yksi vaientamisen muoto ja työkalu.
* *
Rasismin ja valtarakenteiden juuria ja ilmenemismuotoja akateemisesti erittelevät naiset hämmentävät keski-ikäistä maalaismiestä. Maailma muuttuu niin, ettei pysy kärryillä. Silloin avarakatseisena itseään pitävä haluaa tarrautua vanhoihin, hyviin ja selkeisiin aikoihin.
Ei ole helppo päivittää omia näkemyksiään. Helpompaa on kaivaa esimerkkejä siitä, miten hulluksi maailma on menossa. Jakaa vaikka somessa omituisten tutkimusten rahoituspäätöksiä.
Tommi Liljedahl
twitter.com/LiljedahlTommi
facebook.com/tommi.liljedahl
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Miksi miehet eivät vaivaudu kirjoittamaan lapsille ja nuorille – vai eivätkö he enää osaa?
KOLUMNI | Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat ovat järjestään naisia. Viimeisin miesvoittaja on vuodelta 2008, Matti Kuusela muistuttaa.
Kiertoilmaisujen sietämätön keveys ja tuska – kolumni pyhäinpäivälle
KOLUMNI | ”Minä en enää varsinaisesti pelkää kuolemaa, mutta kammoan jäähyväisiä. Pelkkä ajatus hyvästeistä elämäni ihmisille pakahduttaa sydämeni”, Maarit Saarelainen kirjoittaa.
Pistäkää nimi mieleen: toimittaja Jaakko Keso
KOLUMNI | Päivi Vasara on viehättynyt Jaakko Keson Tämä on Amerikka -sarjaan, joka on katsottavissa Yle Areenassa.
Elinan surma on oopperaa aidoimmillaan, tunteen paloa ja mielenliikutusta, joka ei tee mitään puolivillaisesti
KOLUMNI | Topi Lepojärvi kävi todistamassa Oskar Merikannon harvoin esitettyä oopperaa, ja päätti kirjoittaa aiheesta arvostelun, joka ei olisi vain copy-pastattu ChatGPT:stä.
