Käärmeenpääntallaajia esitetään huhtikuussa Espoon kaupunginteatterissa. Kuva: Kari Sunnari
KOLUMNI | Käärmeenpääntallaajat-esitys sai Maarit Saarelaisen ajattelemaan himoa: ”Se on ikiaikainen tarve, tarve heittäytyä hetkeen ja päästää irti.”
Jokaisessa meissä on halu ja himo. Se on ikiaikainen tarve, tarve heittäytyä hetkeen ja päästää irti. Halu irrottautua arjesta. Se, toive, että minulle annetaan ja minua kannetaan. Hurmos on pieni ikuisuus.
Jokainen ottaa hurmoksensa, mistä sen saa ja miten haluaa.
Jollekin intohimo on uskonto ja jumala, toiselle se voi olla humala. Joku tanssii salsaa ja yksi laittaa Pil Pil Gambaa. Joku juoksee metsään ja toinen sänkyyn.
Uskonnollinen kokemus on kuin kokonaisvaltainen orgasmi.
Itse erosin kirkosta opiskeltuani vuoden kristillisessä kansanopistossa. Siellä ei ollut tippaakaan hurmosta. Vain pakotettua kristillisyyttä älyttömine sääntöineen. Kello yhdeksältä pojat ja tytöt eri huoneisiin. Opettaja kävi avaimenreiästä kyttäämässä. Onneksi sinitarra oli jo silloin keksitty.
Mutta, se mikä on kiellettyä ja salaista, se vetää puoleensa. No, sumsummarum, kaksi opiskelijoista tuli raskaaksi. Rehtori sai huomautuksen, ja lopulta erosi.
* *
Itse juoksin maaliskuun puolivälissä Tampereen Työväen Teatteriin nauttimaan liikkeen ja musiikin hypnoottisestä rytmistä eli Marjo Kuuselan, Anne-Mari Kivimäen ja Reetta Kaisa Ileksen Käärmeenpääntallaajat – uskomaton messu -esityksestä. Tekijäkaarti tanssi itsensä flow-tilaan ja hengitti yhdessä.
Perustarina kertoo pari sataa vuotta sitten vaikuttaneesta Vasumäen uskonlahkosta. Ohjaaja Marjo Kuuselan mukaan aihe pisti työryhmän pohtimaan liikkeen ja musiikin merkitystä, ja sitä missä menevät vapauden, naisen aseman ja seksuaalisuuden rajat.
Säveltäjä, muusikko Anne-Mari Kivimäki kertoo käsiohjelmassa, että Vasumäen lahkossa uskoa tuotiin esiin ilon kautta, soittaen, laulaen ja tanssien. Keskeisessä asemassa oli 1800-luvun tanssimusiikki. Pelimannit soittivat viululla eteläpohjalaisen talon yläkerrassa lahkon salaisissa tapaamisissa. Ja sillä saatiin koko väki hurmokseen.
* *
itse haltioiduin keväisestä luonnosta patikoidessani pyhiinvaellusreittiä Santiago de Compostelaan. Jylhät vuoret, kukkivat kunnaat, villinä soliseva joki, valkoinen ja musta hevonen niityllä. Ajattelin, että tämä on Nangijala.
Toinen, ikuisesti mieleen jäävä kokemus tapahtui Valamon luostarissa. Menin ennen iltavigiliaa kirkkoon ihailemaan Konevitsan Jumalanäiti -ikonia. Äkkiä minut yllätti lämmin, koko kehon ympäröivä humahdus, kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Ja tunsin sekunnin ajan olevani osa maailmankaikkeutta.
Suosittelen hurmosta kaikille. Siinä on elämän syke ja sähkö.
Maarit Saarelainen
Käärmeenpääntallaajat Espoon kaupunginteatterissa 4.–19.4.2023.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Retoriikassa voi olla eroja, mutta Sanna Marin ja Tulenkantaja-voittaja Riina Tanskanen puhuvat samoista asioista
KOLUMNI | Tampereen Kirjafestarit on teosten suurhyöky, jonka pyörteissä voi iskeä ahdistus, Maarit Saarelainen kirjoittaa kolumnissaan.
Sanna Marin ei pelkää omakehuja, ja se on miehille liikaa
KOLUMNI | Sanna Marinin Toivo on tekoja ei ole hyvä tai huono kirja. Se on hyvä tai huono sen mukaan, mitä mieltä lukija on Sanna Marinista.
Voisiko kulttuurin kello näyttää toisenlaista aikaa?
KOLUMNI | ”Kaikesta, mikä ei ole ihmisille arjessa taloudellisesti mahdollista, muodostuu ’luksusta’”, Jari Paavonheimo kirjoittaa kolumnissaan.
Anneli Jussilan kolumni: ”Viihdyttävästä Pentti Linkola -näytelmästä jää puuttumaan tärkeä taso”
KOLUMNI | Yli 30 vuotta Pentti Linkolan läheisesti tuntenut Anneli Jussila kirjoittaa Valkeakosken kaupunginteatterin Vain lintuja rakastanut -näytelmästä.