Kulttuuritoimitus saa rinnalleen perikunnan

28.05.2019
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kulttuuritoimitus on verraton avaus kulttuurijournalismin alalla. Se vahvistuu saadessaan tuekseen yhdistyksen Kulttuurin perikunta, joka on nyt perustettu, yhdistyksen puheenjohtaja Aila-Liisa Laurila kirjoittaa.

En osaa sanoa, olenko varsinaisesti yhdistysihminen, mutta monessa on tullut oltua mukana. Yhdistystoiminta ei merkitse minulle pokkurointia eikä kilpien kiillotusta, vaan yhteisten asioiden hoitamista asialliseen ja rehelliseen malliin.

Muistan hyvin, kun elettiin 1970-luvun alkupuolta. Ikäni ensimmäinen numero oli tuolloin vielä ykkönen. En ollut lähellekään täysi-ikäinen, mutta olin jo sentään 15 vuotta täyttänyt ja sain olla laillisesti mukana perustamassa yhdistystä.

Tämä tuli mieleen nyt, kun Kulttuurin perikuntaa synnytettiin. Vaikka matkan varrella on tullut tehtyä kaikenlaista, tämä tuntuu aivan erityiseltä.

* *

Yhdistyksen puheenjohtajan pitää lain mukaan olla täysi-ikäinen eikä hänellä saa olla varoja ulosotossa ja hänen pitää olla maineeltaan nuhteeton. Iän puolesta olen jo pitkään täyttänyt ehdon, talous on kunnossa eikä mainekaan liene täysin mennyt.

Siispä suostuin puheenjohtajaksi tähän maanantaina 27. toukokuuta 2019 perustettuun yhdistykseen Kulttuurin perikunta, joka toimii maanmainion Kulttuuritoimituksen taustalla.

Perustavassa kokouksessa meitä oli lisäkseni koolla 12 henkilöä. Taustajoukkoja on kaiken kaikkiaan moninkertainen määrä.

Uusimman puheenjohtajuuden ja kaiken muun lisäksi työskentelen päätoimittajana kulttuurilehdessä Karjalan Heimo, joka ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Lehden ensimmäinen edeltäjä Karjalaisten pakinoita julkaistiin vuonna 1906, jolloin sitä julkaiseva yhdistys perustettiin Tampereen työväentalon Konsu-salissa.

Käsitykseni niin karjalaisuudesta kuin kulttuuristakin on laaja, eli en muistele kaiholla mitään yhtä oman sukuni kotikylää menetetyssä Karjalassa enkä aseta jotain tiettyä kulttuurin lajia paremmaksi kuin toinen. Kaikki kukat saavat kukkia!

* *

Lopuilleen kääntynyt toukokuu on osoittanut, että Kulttuuritoimitus-sivustolle on suuri tarve, kysyntä ja paikka mediakentässä. Sivuston juttuja on jaettu somessa ja tykkääjiä on ilmaantunut runsaasti.

Kassa ei ole vielä alkanut paisua, mutta kulttuurijournalismin tekemisen intoa puhkumme sitäkin enemmän. Ollaan, tai ainakin halutaan olla vähän niin kuin jääkiekkoilun MM-kullan juuri voittanut joukkue. Vaikka meiltä ei odotettaisi mitään, me teemme sen!

Aila-Liisa Laurila
puheenjohtaja, Kulttuurin perikunta

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.