Kielikello – ei mikään turhanpäiväinen juoruilija

Kuva: Sari Harsu

Kielikello on vuodesta 1968 ilmestynyt Kotimaisten kielten keskuksen julkaisema yleistajuinen kieliasioita käsittelevä julkaisu, joka on suunnattu kaikille kielestä kiinnostuneille. Vuodesta 2018 alkaen lehti on ilmestynyt vain verkossa, mistä lähtien se on ollut maksutta kaikkien luettavissa.

Enää Kielikelloa ei tarvitse tai voikaan tilata, mutta julkaisun uutiskirjeen saa halutessaan sähköpostiinsa. Tämän vuoden ensimmäisessä uutiskirjeessä tiedotettiin lehden viimeisimmästä uudistuksesta: ”Tästä lähtien uusia juttuja ilmestyy entistä useammin. Lisäksi sivuston rakennetta ja ulkoasua on päivitetty. Muutoksista huolimatta lukijat voivat luottaa siihen, että sisältö on tuttua Kielikello-laatua.”

Laadukas tuote Kielikello onkin. Vuosikymmenten ajan se on tarjonnut monipuolista kielenkäytön opastusta ja toiminut myös suomen kielen lautakunnan suositusten, kananottojen ja muun toiminnan tiedotuskanavana. Ohjeistavan aineiston lisäksi lehdessä on kerrottu kansantajuisesti kielen ilmiöistä. Näin on pyritty lisäämään yleistä kielitietoisuutta.

Lehti ilmestyi painettuna vuosina 1968–2017. Nyt myös näiden lehtien sisältämät jutut ovat pääosin tallessa Kielikellon sähköisessä arkistossa ja sieltä vapaasti haettavissa. Arkistossa on tällä hetkellä yli 3 000 kirjoitusta, jotka käsittelevät esimerkiksi oikeinkirjoituskysymyksiä, kieliopillisia ilmiöitä, sanastoa, nimistöä ja erilaisia kielenkäyttötilanteita.

Muuttuva ja moninainen

Kielikello oli aluksi A5-kokoinen 20-sivuinen tiedotuslehti tai -vihkonen, joka ilmestyi ensimmäiset kymmenen vuotta vain kerran vuodessa. Vuosina 1978–1983 lehti ilmestyi kahdesti vuodessa ja vuodesta 1984 lähtien neljästi vuodessa tähän viimeisimpään uudistukseen asti. Vuosien varrella lehti kasvoi korkeutta ja leveyttä. Myös sen sisältö runsastui.

Aluksi Kielikelloa julkaisivat Suomen Akatemian kielitoimisto ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura yhdessä. Vuoden 1976 numerosta lähtien lehteä alkoi julkaista Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Tuolloin lehti sai myös ulkopuolisen kustantajan, jolloin lehdestä tuli maksullinen vuoteen 2018 saakka.

Verkkojulkaisun nettiosoite on kielikello.fi. Etusivu on varsin selkeä. Ylävalikosta voi klikata itsensä osioihin Oikeinkirjoitus ja kielioppi, Sanat, Nimet, Kielimuodot, Kieli käytössä ja Kieli yhteiskunnassa tai valita suoraan näiden otsikoiden alta haluamansa alasivun.

Alempaa etusivulta löytyy kuvia ja otsikoita, joista pääsee lukemaan lehden tuoreimpia juttuja.

Kielikelloon voi lähettää kysymyksiä, jos jokin kielellinen tai kielenhuollollinen asia mietityttää. 14.3.24 sivustolla on julkaistu kysymys Alexander-nimen tavutuksesta.

Vastaus alkaa näin:

”Ruotsinkielisen nimen x-kirjain on hieman visainen tavutettava suomen kielen kannalta. Yleisohjeen perusteella Alexander-nimessä voidaan noudattaa suomen mukaista tavutusta. Tässä etunimessä kukin tavuraja on silloin konsonantin ja vokaalin yhdistelmän edessä, eli kirjoitettaessa nimi jaetaan tavuiksi näin: A-le-xan-der. ”

Vuosien varrella on ilmestynyt myös joitakin Kielikellon erikoisnumeroita, esimerkiksi merkki-Kielikello, jossa teemana oli numeroiden ja merkkien käyttöä koskevat suositukset, ja Ruokakello, jossa esiteltiin ruokiin ja ruuan valmistukseen liittyvää sanastoa.

Arvokkaat arkistot

Kuuluin viimeisestä yliopistovuodestani alkaen viisitoista vuotta Äidinkielen opettajain liittoon, jonka jäsenmaksuun sisältyi Kielikellon tilaus. Suuri syy jäsenmaksun maksamiseen vuosikausia kaksivuotisen äidinkielenopettajan urani päättymisen jälkeen oli Kielikellon säännöllinen ilmestyminen kotiin.

Pitkään myös säilytin kaikki Kielikellon vuosikerrat, mutta joitakin vuosia sitten totesin asuntoni arkistojen – toisin sanoen tavarakaaokseni – kasvaneen liiaksi. Tavaraliikenteen olisi välttämätöntä alkaa kulkea voittopuolisesti asunnostani poispäin. Näin ollen päätin luopua myös lehtikokoelmistani. Onneksi Kielikello on arkistoinut lehdet nyt puolestani internetiin.

En kuitenkaan siltä istumalta kantanut Kielikello-pinoa jätepaperilaatikkoon tai kirjaston vaihtohyllyyn vaan kävin vielä vuosikerrat läpi lehti kerrallaan ja vasta sitten yksitellen hävitin ne.

Esimerkiksi vuoden 1995 ensimmäisessä numerossa oli juttua Yhdysvalloissa julkaistusta oppaasta, jossa luetellaan sanoja, jotka eivät ole poliittisesti korrekteja.

”Sen mukaan pannassa on jopa sana pet, jonka tilalla pitäisi käyttää ilmauksia friend tai companion, jotka eivät leimaa puheena olevaa eläimeksi!”

Kielikellossa 2/2001 taas kerrottiin, että piirilääkäri Wolmar Schildtillä oli 1800-luvulla muun muassa Silmä-niminen lapsi ja että 1800-luvulla alettiin hyväksyä viralliseksi nimeksi esimerkiksi Mikaelin puhekielinen muoto, ja ensimmäinen Mikko kastettiin vuonna 1881. Jutussa mainittiin myös, että ensimmäinen Armas (1865) oli tyttö ja ensimmäinen Rauha (1865 sekin) oli poika.

Kielikello tarjoilee siis paitsi paljon hyödyllistä tietoa myös hauskoja anekdootteja.

Sari Harsu

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua