Kuvat: Aino Louhi
KUVAKIRJANURKKA | Aino Louhi lukee uusia ja vanhempia kuvakirjoja. Kuvittaja Liisa Kallion omakustanteena ilmestynyt Kädellisten sukua – piirroksia ihmisyydestä palkittiin vuoden 2023 kauneimpana kirjana Suomen Kirjataiteen komitean toimesta.

Liisa Kallio: Kädellisten sukua – piirroksia ihmisyydestä. Omakustanne, 2023.
Heti kirjan karheat kangaskannet tuntuvat käsissä erityisiltä ja kädet ovat myös kansikuvan pääosassa, isoina ja pitkäsormisina.

Sisäkansien sormenjälkitahrat antavat lisävihjeitä tulevasta. Hiilen murenet ja hiukkaset leviävät paperille henkäyksenkeveästi.

Heti ensimmäisillä sivuilla ollaan ihmisyyden ytimessä: on ihana, lihallinen rakkaudenhyrrä, joka johtaa uuden elämän kehittymiseen ja lopulta ihmeelliseen, tunteelliseen syntymän hetkeen. Miten rouhealla hiilipiirroksella voikaan tavoittaa niin täydellisesti hoivavietin, hämmennyksen ja liikutuksen aiheuttaman henkisen myräkän?

Päät ja raajat ovat liioitellun isoja ja pieniä ja kulmikkaita, hiiliviiva ekspressiivisen ronskia ja vauhdikasta. Tunteet purskahtelevat, ryöppyävät ja tihkuvat sivujen yli ja syntyy vaikutelma taiteilijasta, joka on piirtänyt koko kirjan yhdeltä istumalta, kiihkeänä ja kädet mustina, niin vaivattomalta kaikki näyttää. Todennäköisesti piirroksia on ollut valtavan paljon enemmän ja ekspressiivisyyden taakse kätkeytyvä käden ja katseen yhteispeli on vuosikymmenten harjoituksen tulosta.

Kädellisten sukua (omakustanne, 2023) on tutkielma ihmisyyden eläimellisyydestä, kokemuksista ja tunteista sanojen ulkopuolella. Erityisen kauniisti Liisa Kallio kuvittaa kahden ihmisen kohtaamista, toisen iholla olemista. Pehmeys, lämpö, turva, himo, lohtu; kaikki on tässä.

Ja sitten ihmiselämä myös päättyy – kuten kirjakin – mutta ei jälkiä jättämättä.
Aino Louhi, teksti ja kuvat
Löydät sarjan muut osat täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Pelkkä Poutanen pohtii levyllään elämän ja kuoleman suhdetta: ”Mussa kulkee just noin synkät sävyt ja just toi valo”
KONSERTTI | Galleria Himmelblaussa esiintynyt Pelkkä Poutanen tekee lauluja, joissa ollaan hautojen äärellä, itketään ja poltetaan noitia, mutta myös kurkotetaan valoon.
Mikä on henkilöhahmo, kuka on kertoja? Arviossa Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin Romaanihenkilön elämä
KIRJAT | Fiktiivisen henkilöhahmon olemusta syväluodataan kahden kirjailijan vuoropuhelun kautta.
Onko pakko tehdä videoita, jos haluaa näkyä somessa? Kulttuuritoimituksen sometilit ylittivät 30 000 seuraajan rajan
KULTTUURITOIMITUKSESTA | Verkkolehden Facebook-sivulla kilahti 17 000:n raja rikki perjantaina 20. maaliskuuta. Instagramissa Kulttuuritoimituksen juttupäivityksiä seuraa yli 8 000 ihmistä.
Kävellen polkuja maalataan – arviossa Antti Aution Tie on maalattu maahan
LEVYT | Eeppisen tunteikasta poprockia taituroivan Antti Aution viides levy kannustaa haahuilemaan ja tutkimaan rohkeasti uusia teitä.




